Blogitauko

Nyt on aika pitää pieni blogitauko, sillä valmistuminen uhkaa painaa päälle ja työt alkavat täyspäiväisesti keväällä. ;) Mutta kysymyksiä voi yhä toki lähettää. Koitan vastata kaikkiin ja yhdessä voidaan miettiä ratkaisuja eri ongelmiin. Kiitos kaikille lukijoille ja erityiskiitos kaikista ihanista kommenteista! =)

Pelastakaa pojat

Tässä on muuten aivan ihana kirja. Suosittelen jokaiselle, jolla on pieni Vaahteramäen Eemeli siellä kotona. =D Kirjoittanut Raisa Cacciatore ja Samuli Koiso-Kanttila. Tässä hieman kuvausta kirjasta, jota netistä poimin:

Monet vanhemmat ovat pulassa siksi, että omilta vanhemmilta saadut mallit toimia vanhempana eivät tunnu enää sopivilta. Niitä on aika muuttaa, mutta miten? Kirja auttaa pohtimaan poikana kasvamisen erityispiirteitä ja antaa käytännön ohjeita siitä, miten poikien hyvinvointia, itsetuntoa ja minäkuvaa voi tukea lapsuuden ja nuoruuden herkkinä vuosina. Kirjan lähtökohtana on, että pojat ja tytöt ovat usein erilaisia. Pojat rikkovat sääntöjä ja totuttuja tapoja ja haastavat ympäristöään usein voimakkaammin kuin tytöt. Poikien reaktiotapa on osin biologisesti määräytynyttä. Siksi vanhempien on hyvä pysähtyä miettimään poikien tunteiden hallintataitoja ja niiden tukemista. Kirjassa painotetaan erityisesti isien ja muiden lähiympäristön miesten tärkeyttä pojan kasvulle. Esiin nostetaan myös miehen maailman kipeitä ongelmia kuten myönteisten mallien puute ja syrjäytymisriski.

Pojat todellakin ovat poikia, mutta se ei tarkoita että he olisivat ilkeämpiä, huonompia tai hankalampia. Kun asennoituu siihen, että poika on nyt vähän villi ja kauppareissu menee luultavasti vähä taistellessa, niin yllättyy usein miten hienosti poika taas pärjäsi tämänkin reissun. 

Olin sairaan ylpeä taas omasta 2v pojastani viime viikonloppuna, kun kävimme katsomassa jalkapallopeliä ja hän pysyi katsomossa 1,5h! =D Siinä se kiipeili ja ruuvasi mutteria irti penkistä ym tuuskaamista, mutta hienosti pysyi 2m säteellä tallessa. Olin asennoitunut että juoksen hänen perässään pari tuntia. Sen sijaan sainkin itse katsoa suurimman osan pelistä! =) On se ihanaa. Puoliajalla hän kävin juoksemassa kentän ympäri pari kertaa ja taas meni lujaa vähän aikaa. =)

En sano etteivätkö tytötkin voisi olla villejä, mutta oman kokemukseni mukaan suurin osa tytöistä on kuitenkin paljon rauhallisempia. Tytöt on vain erilaisempia. On hauska katsoa sivusta, kun kolme 1-2v tyttöä istuu matolla ja tuijottaa nallea, kun pojat juoksee ilman housuja sohvalta toiselle. =D Mutta ei siis todellakaan tarvitse olla näin. Alle 4v saa olla melkeimpä niin villi kun haluaa. 5v pitäisi jo alkaa käyttäytymään. ;)

Hieman villi lapsi on vain terveen lapsen merkki. ;)

Lasten ylipaino

Tässä lopultakin lupaamani postaus lasten ylipainosta ja lihavuudesta. Olen tehnyt tästä tutkimusta vastikään ja huolestuttavaa on, että lasten ylipaino on nousussa. Monet vanhemmat eivät hoksaa, miten vakavasta asiasta on kyse. Ylipaino on ongelma. En nyt todellakaan puhu esteettisestä ongelmasta, vaan puhtaasti terveydellisistä syistä. Lapsen lihavuudella on psyykkisiä seuraamuksia, kuten esim. koulukiusaaminen, itsetunnon aleneminen ym psyykkinen sairastaminen. Lisäksi terveydellisistä vaikutuksista vaarallisimpia ovat korkea verenpaine, korkea kolesteroli, metabolinen syndrooma, tyyppi 2 diabetes, sepelvaltimotauti ym, jotka sitten aikuisiällä voivat puhjeta. On jopa spekuloitu, että ylipainoisten lasten liikkumattomuus aiheuttaisi osteoporoosia, mutta tästä ei ole varmaa tutkittua tietoa.

Kuten arvata saattaa perheen ruokailutottumukset ja liikuntatottumukset vaikuttavat asiaan suuresti. Televisionkatselu ym. tietokonepelien pelaaminen pitäisi rajoittaa max. 2h/pvä. Alle kouluikäinen lapsi yleensä liikkuu tarpeeksi,jos hänen vain annetaan liikkua vaapaasti, mutta kouluikäiselle pitäisi jo alkaa hommaamaan jotain harrastuksia. Alle 2v painosta ei yleensä tarvitse stressata, mutta 3-4v ruokailua joutuu joskus jo alkaa seuraamaan.

Neuvoloihin on tulossa uudet kasvukäyrät, jotka on päivitetty ja niiden pitäisi olla paremmat kuin aiemmin. Toki erilaiset sairaudet, kuten hormonijärjestelmään vaikuttavat sairaudet, on suljettava pois tutkittaessa ylipainoista lasta. Nämä ovat vain niin älyttömän harvinaisia, että syy löytyy yleensä ruokailutavoista.

Paras keino hoitaa lihavuutta on ennaltaehkäisy. Lapsia olisi kannustettava liikkumaan paljon. Erilaiset pelit ja kannustimet tulevat usein tarpeeseen. Jos lapsia ei uskalla laittaa yksin kävellen tai pyörällä kouluun, olisi suotavaa jos vanhemmat lohkaisisivat sen verran omaa aikaa ja lähtisivät mukaan kävellen. Autokyyti ei ole hyvä valinta, koska siinä ei tule hyötyliikuntaa.

Ravitsemuksessa tärkeää on aterioiden säännöllinen rytmi. Kovia rasvoja tulisi välttää ja turhaa sokeria. Valkoista sokeria ja vehnäjauhoja ei kukaan tarvitse. Muroissa ja jogurteissa on myös yllättävän paljon sokeria. Pehmeitä rasvoja, kuten öljyä, pähkinöitä ym, on hyvä suosia, mutta ei suurina määrinä. Hedelmien ja vihannesten käyttöä tulisi myös käyttää usein. Erilaisia kasviksia on helppo sekoittaa ruoan sekaan, jos lapsi ei meinaa näitä syödä. Ja pieninä määrinä aloitetaan totuttaminen. Lapsi voi myös saada pienen tarrapalkinnon ym, kun maistaa jotain uutta hedelmää ym. Karkkipäivä on hyvä olla kerran viikossa, jotta tulee joskus herkuteltua. Turhat välipalat tulisi jättää pois. Lääke- ja leikkaushoitoa ei Suomessa pienille lapsille käytetä.

Mitään karppausta ei saa lapsille suositella! Monipuolisuus on avainsana. Lapsi tarvitsee hiilihydraatteja eikä näitä missään nimessä saa jättää pois. Karppauksessa myös usein tulee käytettyä kovaa rasvaa paljon, mikä on suuri riski sydän- ja verisuonitaudeille.

Lasten laihdutus toimii pääasiassa niin, että paino pyritään pitämään samana pituuskasvun lisääntyessä.  Lapselle ei kannata puhua painon pudottamisesta, koska se helposti kuulostaa syyttävältä. Suurin muutoshan tulee pääasiassa koko perheen ruokailutottumuksista. Usein perheessä useammat kuin yksi henkilö ovat ylipainoisia. Eikä tämän tekstin tarkoitus todellakaan ole osoittaa ketään syyttävällä sormella ja torua. Kaikki varmasti yrittävät parhaansa. Näistä asioista vain jaetaan tietoa yllättävän vähän.

Lähteet laitoin tuonne kommenttikenttään, koska niitä oli niin paljon, että postauksesta olisi tullut hirmu pelottava. =D Toivottavasti näistä vinkeistä on jotain apua, jos huomaa että perheeseen voisi tehdä jotain elintapa muutoksia. Neuvolasta kannattaa kysyä apua, jos tulee kysyttävää. =)

D-vitamiini

Yliopiston apteekki on vastikään teettänyt tutkimuksen lasten D-vitamiinin saannista ja tässä on muutamia kohtia.

D-vitamiinin riittävä saanti on tärkeää lapsen ja nuoren normaalin kasvun ja kehityksen turvaamiseksi. Auringonvalo ja ravinto eivät Suomessa riitä kasvuikäisten D-vitamiinilähteeksi. Sen vuoksi alle 18-vuotiaille suositellaan D-vitamiinivalmisteiden käyttöä päivittäin.

Suomessa vanhemmat huolehtivat parhaiten vauvaikäisten D-vitamiinin saannista. Lasten kasvaessa D-vitamiinivalmisteiden käyttö unohtuu. Tämä on huolestuttavaa, koska tutkimusten mukaan lasten ruokavaliossa on liian vähän D-vitamiinia sisältäviä ruoka-aineita.

Yliopiston Apteekin tuoreen tutkimuksen mukaan alle 3-vuotiaista lapsista 72 % saa D-vitamiinivalmisteen päivittäin. D-vitamiinivalmisteiden käyttö vähenee sitä mukaa, kun lapset kasvat: 7-12-vuotiaista enää 44 % ja 13-17-vuotiaista 23 % nauttii D-vitamiinivalmisteen päivittäin. Yli puolet kouluikäisistä ei käytä D-vitamiinivalmisteita edes satunnaisesti.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Suomen Lastenlääkäriyhdistys antoivat tammikuussa 2011 uudet suositukset lasten ja nuorten D-vitamiinivalmisteiden käytöstä. Niiden mukaan 0-18-vuotiaiden tulisi nauttia D-vitamiinilisää päivittäin ympäri vuoden. 

Käyttösuositukset alle 18-vuotiaille

Alle 2-vuotiaat
D-vitamiinivalmistetta annetaan kahden viikon iästä lähtien 10 mikrog vuorokaudessa ympäri vuoden riippumatta siitä, saako lapsi äidinmaitoa, äidinmaidonkorviketta, lasten erityisvalmistetta ja/tai vitaminoitua lastenvelliä/puuroa tai muuta D-vitaminoitua maitoa.

2-18-vuotiaat
D-vitamiinivalmistetta käytetään 7,5 mikrog vuorokaudessa ympäri vuoden. Vitamiinivalmisteen käyttö vitaminoitujen maitovalmisteiden ja rasvojen ohella on turvallista, eikä liikasaannin riskiä tavanomaisessa ruokavaliossa ole.

D-vitamiinivalmisteita on useita erilaisia. Kannattaa tiedustella niistä omasta apteekista. Yleensä kaikkein rasvapitoisin on se, joka aiheuttaa vauvoille eniten mahavaivoja. Mutta kannattaa kokeilla erilaisia valmisteita ja etsiä omalle lapselle parheiten sopiva. 

Tällä hetkellä oman tutkimuksen alla on lasten lihavuus, josta on tulossa piakkoin juttua.

Kiintymyssuhdeteoria

Olivia lehdessä oli hyvä juttu Niklas Thesslundilta, johon oli ottanut osaa mm. sosiologi, psykiatri ja filosofi. Kiintymyssuhdeteorian isä on psykoanalyytikko John Bowlby. Ennen Suomessa vallitsi arvoylppöläismäiseen henkeen ajattelu lapsen fyysisestä hyvinvoinnista. Olikos tuo nyt ihmekkään kun lapsikuolleisuus oli niin suuri. Äidit hoitivat kodin yksin ja lapset siinä sivussa. 1950-luvulta ilmaantui kiintymyssuhdeteoria lapsen psyykkisestä hyvinvoinnista, joka on jyllännyt nykypäivään saakka. Kiintymyssuhdeteoriaan kuuluu ajatella, että lapsella on ensimmäisinä elinvuosinaan voimakas tarve leimautua, kuten eläimillä ja turvallisuuden tarve. Aikoinaan tehtiin mm. eläinkokeita apinavauvoilla, että valitsivatko he pehmeän pehmolelun vai ruokakupin säikähtäessään. Jos kiintymysvanhemmuus voitaisiin esittää yhdellä kuvalla, siinä olisi lapsi kantoliinassa.

Nykyisin kiintymyssuhdevanhemmuus on vain kärjistynyt aika kovasti, josta artikkelissa puhutaan. Osasta vanhemmista tulee liian tarrautuvia ja he pelkäävät että lapsi menee rikki pienestäkin virheestä. Artikkelissa mainistaan supersuorittajat ja kantoliinahipit vanhemmuuden ääripäiksi, mutta heillä on silti sama tavoite - täydellisyys. Lastenlehtien keskustelupalstoilla tätä näkee usein. Luonnonmukaisuus, vaistovanhemmuus ja lapsentahtisuus kuuluvat saman otsikon alle. Artikkelissa suositellaankin että tyydyttäisiin olemaan keskinkertainen äiti. Silloin on helpompi myös olla kumppani ja nainen. Ja virheitähän me kaikki tehdään. Ja lapsi on todella kovaa tekoa. Äideillä kuitenkin on sisäinen tarve hoivata ja tuskin kukaan selväjärkinen lapsen pyyntöihin jättää vastaamatta.

Artikkelissa pohditaan syitä äärimmilleen vietyyn lapsentahtisuudelle. Yksi voi olla se, että lapsenhoito on ajoittain tylsää ja rutiininomaista, että äitien on keksittävä itselleen oma mieli jaksaakseen. Tällöin asiaa voi verrata esim. anorektikoihin. Aivan kuin anorektikko nauttii jokaisesta kieltäytymisestä, kiintymyssuhdevanhempi nauttii jokaisesta venymisestä. Nettifoorumielle ei törmää valitukseen lastenhoidon sitovuudesta. Negatiiviset tunteetkin ovat kuitenkin täysin hyväksyttyjä eikä se tarkoita sitä, että lapsesta välittäisi jotenkin vähemmän.

Aiemmin painotettiin kuria ja kasvatusta. Nyt nämä ovat jääneet osalta perheistä pois ja se näkyy siinä, että lapset voivat huonosti eivätkä pärjää elämässä. Tämä ongelma alkaa näkyä erityisesti Amerikassa, mutta Kiinassa asiat ovat taas päinvastoin. Tämä toinen ääripää liiasta kiintymyssuhteesta on liika kuri ja vaatimukset. Huippu-urheilijoiden vanhemmat ovat usein syyllistyneet tähän. Jos ei voita, ei ole mitään. Voi päteä myös koulunkäyntiin tai ihan arkielämän askarteluun. Kiinalainen Amy Chuan kirjoitti kirjan kiinalaisista kasvatustavoista, joka sai Amerikassa aikaan hurjasti kritiikkiä. Siitä huolimatta amerikkalaiset alkoivat pohtia, voisivatko he kuitenkin hieman kiristää kurinpidossa.

Isille olisi kuulemma annettava enemmän roolia ja hyväksyttävä hänen tavat ja keinot. Isä voi syöttäää vauvaa vauvankorvikkeella tuttipullosta, kun vauva istuu juoksurattaissa. Äidin ei tulisi puuttua tähän, jos halutaan pitää isät mukana. Turha valittaa etteivät isät tee mitään. Eiväthän he osaa imettää ja saada samanlaista symbioosia vastasyntyneeseen kuin äiti. Siltikin isistä on suuri apu.

Ääripäät ovat aina ääripäitä. Paras on kulkea kultaista keskitietä. Ja itse en kritisoi ketään. Mielestäni on tärkeä olla sen verran avarakatseinen, että hyväksyy muiden tavat, niin kauan kun koko perhe on tyytyväinen ja toimiva. Jokainen tyylillään. Harvemmin muiden tekemiset itseen vaikuttaa. =) Jos apua pyydetään, niin se on sitten tietty ihan toinen asia.

Artikkeli loppuu hauskasti. Kirjoittaja pohtii, mitä kiintymyssuhdeteorian isä John Bowlby ajattelisi, jos kuulisi tätä keskustelua. "Luultavasti hän kääntyisi sukuhaudassaan - kohti äitiään."

Lähde: Olivia 9/11 p.44-47 Relaa, mutsi

Kaksikielisyys

"Sääntöjen mukaan" ilmeisesti olisi hyvä, jos vanhemmat puhuisivat vain omaa kieltään lapselle koko ajan. Tämä helpottaisi tulevaisuudessa kielten hahmottamista. Mielestäni tätä on erittäin vaikea toteuttaa, koska täytyyhän vanhempienkin kommunikoida lapsen läsnäollessa! Joskus perheessä on jopa kolme kieltä, jos vanhemmat puhuvat omien lisäksi vaikka englantia. Parasta on vain löytää oma harmonia perheessä ja tehdä niin kuin parhaaksi tuntuu. =) Usein käy niin, että lapsi ottaa vain toisen kielen, varsinkin jos asutaan ulkomailla. Suomi esim. jää. Mutta lapsi kyllä ymmärtää tätä toistakin kieltä. Eikä se tarkoita sitä etteikö lapsi omaksuisi esim. juuri Suomen kulttuuria ja tapoja. Hän voi jopa ihannoida näitä, vaikka ei kieltä osaakaan. =)

Mielestäni kaksikielisyys on rikkaus ja nostan hattua niille, jotka jaksavat lapsille nämä opettaa. Eikä kannata tuntea itseään epäonnistuneeksi, jos tämä ei toteudu. Se on paljon rankempaa kuin uskoisi!

Eikä kannata panikoida, jos lapsen kielellinen kehitys ei etene kovin vauhdilla. Ei tarvitse johtua kaksikielisyydestä, mut tietty voi johtua. Ei ole kuitenkaan vaarallista. =)

Tässä hieman Oulun yliopiston sivuilta. Kannattaa lukaista, jos asia on ajankohtainen itselle. =)
Sekä tutkijat että vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita kaksikielisyyden myönteisistä ja/tai kielteisistä vaikutuksista (Arnberg 1987: 21). Eri yhteyksissä on tutkittu kaksikielisyyden vaikutusta älylliseen, kielelliseen, kognitiiviseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Tulokset riippuvat paljolti tutkittavien henkilökohtaisista ominaisuuksista ja kielten omaksumistilanteesta, kieliin suhtautumisesta ja tutkimusmenetelmistä eli ketä ja mitä tutkitaan, ketkä ovat verrokkeina jne.
Aikaisemmin kaksikielisyyttä pidettiin lapselle kielellisenä ja älyllisenä riskinä (Sundman 1995: 35). Syynä tällaiseen käsitykseen ovat olleet useat 1900-luvun alusta lähtien tehdyt tutkimukset, joiden tulokset ovat ensi sijassa olleet ristiriitaisia: ensin negatiivisia, 60-luvusta lähtien positiivisia tai neutraaleja.
Kaksikielisyyden riskejä korostivat ensimmäiset tutkimukset 1923 vuodesta alkaen Walesissa. Uskottiin, että yhden kielen omaksuminen vie kielikyvystä 100 % ja että lapsi kykenee ottamaan vastaan vain yhden kielen. Kahden kielen samanaikaisen omaksumisen uskottiin vaikuttavan kielteisesti lapsen kielen kehitykseen jo pelkästään yksinkertaisen matemaattisen laskelman mukaan: kielet kehittyvät kumpikin vain 50 %:n verran, ja näin lapsesta tulee puolikielinen (Oksaar 1992 a: 10).
Kielteisiä tuloksia on esitetty niissä tutkimuksissa (esim. Wales), joissa on selvitetty kielellisen vähemmistön, maahanmuuttajien, alempiin sosiaaliryhmiin kuuluvien lasten kehitystä (esim. Skutnabb-Kangas 1988: 92). Monesti poliittisista syistä on mainostettu yhden, ylemmän luokan ja valtionkielen puhumista ja viitattu kaksikielisyyden haittoihin (Yhdysvallat, Neuvostoliitto). Yksikielisyyttä on kannatettu kansallisvaltion, kansalliskielen ja rotupolitiikan takia (Oksaar 1992 a: 11). Toisaalta pienvaltioiden kansat ovat joutuneet ottamaan vastaan toisen ”äidinkielen” (esim. Neuvostoliiton osavaltiot). Suurvaltojen kieliä on poliittisista syistä pidetty parempana vaihtoehtona ja jopa paikallisia pieniä kieliä kehittyneempinä (Hint 1987 a: 52, 1987 b: 45–46; Oksaar 1992 a: 10–13).
Puolikielisyys (semilingualism, double semilingualism) on saanut terminä osakseen nykytutkimuksen ehdottoman kritiikin (Baker–Prys Jones 1998: 14). Skutnabb-Kangas (1981: 248) korostaa, että termi puolikielisyys on saanut erityisesti Skandinaviassa halventavan ja vähättelevän sävyn, jonka vuoksi kaksikielisyyden tavoite on leimattu saavuttamattomana epäonnistumaan. Termiä alikehittyneet kielet käytetään joskus enemmän poliittisena kuin kielitieteeseen kuuluvana, kun kielet eivät pääse kehittymään ekologisten, poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden takia (Baker-Prys Jones 1998: 14). Monet kaksikieliset käyttävät kieliänsä eri tasoilla eri alueilla – he käyttävät kieliä tietyssä kontekstissa, mikä ei tarkoita, että kielet eivät olisi tarpeeksi kehittyneitä.
Vaikka kielitesteillä on mahdollista mitata vain pientä osaa ihmisen kielitasosta, testien perusteella on arvosteltu kaksikielisten osaamista ja kompetenssia. Kaksikieliset eroavat yksikielisistä sekä laadullisesti että määrällisesti kahden kielensä käyttämisessä, ja näennäinen ”puute” saattaa johtua sopimattomasta vertailukohteesta. (Baker–Prys Jones 1998: 14.) Kielteisinä seikkoina on pidetty kaksikielisillä koodien yhdistymistä, lainaamista, interferenssiä ja koodinvaihtoa (Baker–Prys Jones 1998: 62, 573). Todellisuudessa nämä kuuluvat kahden kielen omaksumisen prosessiin, ja koodinvaihtoa voidaan hyvinkin pitää kielenkäyttöä rikastavana ilmiönä (De Houwer 1998: 257–258).
Vasta 1960-luvulla kehittyneet sosio- ja psykolingvistiikka nostivat esiin kysymykset tutkittavien sosiaalitaustojen ja psykologisten edellytyksien tärkeydestä tutkimuksessa (testeissä). Tuolloin alettiin kiinnittää huomiota siihen, että tutkittavien tuli olla mahdollisimman samankaltaisia ja että etenkin kielen omaksumisen motivaation tulisi olla vertailukelpoinen.
Myönteisiä tuloksia kaksikielisyydestä ovat esittäneet Kanadasta peräisin olevat tutkimukset kuusikymmentäluvun alusta (Peal ja Lambert 1962) alkaen. Niissä otettiin huomioon sosiaaliset seikat ja lasten verrattavuus. Tulosten mukaan kaksikieliset lapset saavuttivat yksikielistä parempia tuloksia testeissä, jotka edellyttivät käsitteenmuodostusta tai mentaalista tai symbolista joustavuutta (Sundman 1995: 37). Ajattelukyvyn joustavuuden ovat huomanneet myös toiset tutkijat (tarkemmin Arnberg 1989: 24). Tyypillistä simultaanisesti kaksikieliselle lapselle on jo varhaisessa iässä tietoisuus kielistä, joita hän puhuu. Tietoisuus kielistä ilmenee esimerkiksi mielenkiintona kieliopillisia seikkoja kohtaan (Meisel 1990: 17; De Houwer 1995: 221) ja huomioina kielten sanojen erilaisesta merkityskentästä (Oksaar 1992 a: 7). On todettu, että kaksikieliset lapset huomaavat helpommin kieliopillisia virheitä (Arnberg 1989: 26) ja saavuttavat parempia tuloksia luovuutta sekä ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä (Sundman 1995: 37). On keskusteltu myös siitä, vaikuttaako kaksikielisyys tavalla tai toisella positiivisesti älylliseen kehitykseen (Baker Prys Jones 1998: 62, 66).
Lapsen kognitiivinen kehitys toisen ikävuoden loppupuolella luo edellytykset kielellisen tietoisuuden kasvuun. Lapsi saattaa jo toisena elinvuotenaan ymmärtää, että hänen ympäristössään puhutaan kahta kieltä. (Vihman 1985: 313.) Meiselin (1990: 5–22) mukaan ihmisen kognitiiviseen kehitykseen ja persoonallisuuteen vaikuttavat monenlaiset tekijät, jotka samalla koordinoivat hänen kahden kielen hallintaansa ja kielen valintaansa.
Jo antiikin Quintilianus vakuutti, että toisen kielen oppimisen valossa omaksutaan äidinkieli paremmin: ”Toisen kielen peilistä näen äidinkieleni ominaisuudet todellisuudessa selvemmin.” (Oksaar 1992 a: 8). Cumminsin "kynnysteorian" (1991: 70–71, 84–86) mukaan kaksikielisyys tuottaa kognitiivista etua vain silloin, kun lapsen kielitaidon taso ylittää molemmissa kielissä tietyn perustason eli kaksi kynnystä. Cumminsin teoria korostaa kummankin kielen samanvertaista tasoa, joka saavutetaan kieliä rinnakkain omaksuttaessa. Oksaar pitää kaksikielisyyden myönteisinä vaikutuksina analyyttisen ajattelun lisäksi positiivista vaikutusta lapsen älylliseen kehitykseen, monivivahteisempaa maailmankäsitystä ja ymmärtäväisempää suhtautumista toisiin ihmisiin. Kaksikielisen lapsen on myös helpompaa opetella seuraavia vieraita kieliä. (Oksaar 1989: 319.) Lapsuudessa oppiminen on helpompaa, koska lapsella ei ole vielä paljon muita tehtäviä. Lapsi on avoin ja rohkenee kokeilla: hän luo helposti kommunikaatiotilanteita ja oppii leikin kautta (Oksaar 1992 a: 9).
Meisel väittää, että joissakin tapauksissa monikieliset lapset saattavat omaksua kieliopin yksikielisiin lapsiin verrattuina nopeammin ja vähemmin virhein, koska he huomioivat enemmän kielen muodollista puolta. Hänen mukaansa kaksikieliset lapset pystyvät jo hyvin pieninä erottamaan kummankin kielensä sananjärjestyksen ja kieliopilliset keinot (Meisel 1990: 18; myös Romaine 1995: 209–210).
Kaksikielisiksi kasvetaan monesta syystä. Perheen ja lapsen emootiot kaksikielisyyteen suhtautumisessa ovat yhteydessä kaksikielisyyden omaksumisen tarpeeseen. Ulkopuolisesta tarpeesta saattaa olla kyse silloin, jos tarvitaan kahta tai useampaa kieltä. Tällainen on tilanne, kun yhteiskunnassa käytetään valtionkielenä kahta tai useampaa kieltä tai kun perhe muuttaa ulkomaille ja joutuu vaihtamaan kieltä väliaikaisesti tai pysyvästi. Näissä tapauksissa kieliympäristön muutosta ei aina koeta myönteisenä (Arnberg 1989: 12). Muuttaminen vaikuttaa tietynikäisiin lapsiin eri tavalla ja saattaa aiheuttaa kriisejä.
Kahden kielen käyttö perheessä tuottaa varmasti lisäongelmia ja vaatii vanhemmilta suurempaa huomiota lasta kohtaan, enemmän aikaa ja kielellisiä virikkeitä sekä myönteisempää suhtautumista ja tukea. Vaikka lapsi ei itse puhuisi kahta kieltä, jo pelkästään kahden kielen kuuleminen päivittäin kehittää hänen kielikykyään. Hän omaksuu helpommin vieraita kieliä ja pystyy toisen kielen kontekstissa, esimerkiksi ulkomailla, suhteellisen nopeasti vaihtamaan kieltä. (Oksaar 1989: 319; 1992 a: 9, Huss 1991: 137–138.) Tärkeintä lapsen kannalta on, että ensi sijassa äiti, isä ja lähisukulaiset suhtautuvat myönteisesti kaksikielisyyteen, että lapselle tarjotaan riittävästi kielellisiä virikkeitä kummallakin kielellä ja että löytyy kumpaakin kieltä puhuvia aikuisia ja lapsia kavereiksi (Arnberg 1989: 15).
Vaikka lasten kaksikielisyyttä onkin laajalti tutkittu, De Houwerin (1995: 249) mukaan käsitys siitä, miten normaali kaksikielisyys kehittyy, ei ole vielä vakiintunut. Ennakkoluulot kaksikielisyyden aiheuttamista kehityshäiriöistä vaikuttavat edelleen sekä joihinkin vanhempiin että asiantuntijoihin, esimerkiksi puheterapeutteihin ja psykologeihin (Baker–Prys Jones 1998: 574). Pelätään, että lapsilta vaaditaan liian paljon, heidän persoonansa minä-kehitys saattaa hajota, he saattavat alkaa änkyttää tai voivat kehittyä muuten toisia lapsia hitaammin (Oksaar 1992 a: 10). Romaine (1995: 213) toteaakin, että valitettavasti jotkut ovat tähän asti suhtautuneet kaksikielisyyteen kielteisesti ja nähneet kaksikielisyydessä vaaran. Toisaalta on korostettu (Baker–Prys Jones 1998: 574), ettei kaksikielisyys lisää riskiä kielen kehityksen viivästymiin tai häiriöihin.
Kaksikielisten kielihäiriöisten lasten tutkimus puuttuu lähes kokonaan (Holm ym. 1997: 55, myös Crutchley ym. 1997: 118, Baker–Prys Jones 1998: 574). Kun yleisesti ollaan sitä mieltä, että kaksi- ja monikielisyys ei aiheuta vahinkoja, on hyvin vähän tietoa siitä, miten kielten runsaus vaikuttaa lapsiin, joilla on alttius jonkinlaiseen kielihäiriöön (tai laajempaan kehityshäiriöön). Kaksikielisten lasten kielenkehitystä koskevat tutkimustulokset eroavat laajalti, eikä siitä syystä ole mahdollista kehittää yleistä ”normia”, josta selviäisi normaalin, hitaahkon tai häiriintyneen kehityksen raja. Näin puuttuu myös tieto terapiasta. Se, järjestetäänkö terapia yhdellä (ja kummalla) vai kaksikielisen kummallakin kielellä, riippuu usein terapeutin kielivalikoimasta. Terapiaan on suhtauduttava tapauskohtaisesti, mutta yleisesti ottaen kaksikielisyyden vaihtaminen terapian merkeissä (tai terapeutin vaatimuksesta) yksikielisyyteen ei ole ongelman ratkaisu ja saattaa, odotuksenvastaisesti, aiheuttaa dramaattisen kielteisiä vaikutuksia. (Baker–Prys Jones 1998: 574.)

Lähde: http://herkules.oulu.fi/isbn951426648X/html/x264.html

Koulu alkaa

Taas alkaa koulut ja tarhat. Kaihoisaahan se on, mutta arkeen on palattava. Toisaalta monelle perheenäidille töissäkäynti on enemmän lomaa kuin kesäloma. Kun perheessä on pieniä lapsia, äiti joutuu toimimaan mm. kokkina, sairaanhoitajana, siivoojana, kodinhoitajana, ompelijana, herätyskellona, patjana, yövartijana, organisoijana, konsulttina ym. Ja tämä pesti on 24/7. Käskyjä satelee joka puolelta ja siinä härdellissä pitäisi saada vähän aikaa itsellekin. Työ on ihan hyvä pakokeino, mutta liika on tietenkin pahasta.

Poimin muutamia kivoja juttuja MLL sivuilta.

Lapsi on valmis aloittamaan koulun mm. kun:

• Lapsi kykenee suoriutumaan tietyistä perustarpeista itsenäisesti, esim. wc:ssä käynnistä, käsien pesusta, syömisestä, riisumisesta, pukemisesta ja takin ripustamisesta naulaan.
• Lapsi pystyy olemaan erossa vanhemmistaan koulupäivän ajan ja tarvittaessa toimimaan itsenäisesti koulupäivän jälkeenkin. Lapsen pitää tietää kuka aikuinen hänestä kulloinkin huolehtii.
• Lapsi on fyysisesti valmis koulutyöhön. Tämä tarkoittaa esim., että lapsi jaksaa kulkea koulumatkan ja toimia koulussa, ja että silmän ja käden yhteistyö ja kynäote ovat niin kehittyneet, että lapsi voi opetella kirjoittamista.
• Lapsi on riittävän pitkäjänteinen ja jaksaa keskittyä mm. istumaan paikoillaan, tekemään tehtäviä ja ottamaan vastaan uusia asioita ja ohjeita.
• Lapsi ymmärtää puhetta ja osaa ilmaista itseään puhumalla.
• Lapsi osaa odottaa, malttaa vuorotella ja sietää pettymyksiä ja turhaumia riittävän hyvin.
• Lapsi pystyy hakeutumaan muiden lasten seuraan ja toimimaan kavereiden kanssa.
• Lapsi ymmärtää esim. mitä vähentäminen ja lisääminen tarkoittavat tai miten esineet voivat kuulua samanaikaisesti eri luokkiin.

Toki nämäkin ovat karkeita yleistyksiä, mutta hyvin suuntaa antavia. Vanhempien on muistettava, että koulun tehtävä ei ole opettaa lapsia tottelevaisiksi, vaan tämä on tehtävä kotona. Kaikki lähtee kotoa, kellään muulla ei ole velvoitetta kasvattaa lasta. Rajat ja säännöt on oltava. Saksalaisen tutkimuksen mukaan 2/3 lapsista ei tottele asianmukaisesti koulussa. Ongelmat ovat lähtöisin kotoa. Jossain vaiheessa oli liikkeellä buumi, että lapsille ei saisi edes ääntä korottaa saatikka kieltää suunnilleen mitään. Eihän se ole elämää. Kauheata nuorella lähteä maailmalle noilla eväillä. Rajat ovat rakkautta. Kuri ei tarkoita henkistä tai fyysista pahoinpitelyä vaan pitää vain pysyä tiukkana ja määrätietoisena. Voimiahan se toki vie. Onneksi tuokin buumi on pikku hiljaa väistymässä ja vanhemmat ovat taas ottaneet vanhemman roolin. Tästä kuitekin myöhemmin lisää.

Pakko vielä mainita koulukiusaamisesta sen verran, että kannatta lukaista asiasta täältä.
Hyvä pointti on mm. se mitä vanhemmat voivat tehdä:

• Keskustele kiusaamisesta lapsesi kanssa, vaikka asia ei koskettaisikaan perhettänne juuri nyt.
• Kerro lapsellesi, että kiusaaminen on aina väärin.
• Eläytykää pohtimaan miten pahalta, yksinäiseltä ja surulliselta kiusatusta tuntuu. Tämä auttaa lapsen empatiakyvyn kehittymistä.
• Kysy, miten lapsesi on toiminut tai mitä hän tekisi, jos hän huomaisi, että jotakuta kiusataan. Meneekö hän mukaan ja alkaa ilkkua vai vetäytyykö pois, etteivät kiusaajat ottaisi häntäkin silmätikukseen? Kerro lapselle, että on rohkeaa asettautua puolustamaan tyttöä tai poikaa, joka on joutunut toisten syrjimäksi. Puolustaminen on paljon vaikeampaa kuin mukana ilkkuminen. Muutkin lapset arvostavat varmasti sellaista, joka rohkeasti puuttuu kiusaamiseen, vaikka eivät sitä itse uskaltaisikaan tehdä. Kerro, että kiusaamisesta pitää kertoa jollekin aikuiselle, vaikka opettajalle tai vanhemmalle.
• Tue lapsesi ystävyyssuhteita koulukavereihin. Kutsukaa yhdessä kavereita kotiin.
• Osallistu luokan järjestämiin tilaisuuksiin ja tutustu toisiin vanhempiin. Vanhempien keskinäinen yhteistyö ehkäisee kiusaamista.

Asiasta löytyy lisää MLL sivuilta. Mutta toki ensin lähdetän aina innolla kouluun murehtimatta turhia! Kaikkeen on vain hyvä varautua. Nykyisin koulukiusaaminen on vähentynyt radikaalisti, koska opettajat ovat oikeasti kiinnostuneet aiheesta ja panostavat siihen. Kiusaamiseen puututaan heti. Eräs viisas ja kokenut lasten neurologi kertoi, että yksi parhaita keinoja on ottaa kiusaajan ja kiusatun vanhemmat koululle palaveriin. Luulisi viestin menevän perille. Joskus kuulee kaikkia tekosyitä, miksi lapsi käyttäytyy huonosti (kotiväkivalta, vanhempien ero ym). Mutta nämähän eivät ole hyviä syitä kiusata viattomia ja tämä on kaikkien ymmärrettävä.

Kaikesta kannattaa puhua myös lasten kanssa, sillä pienillä lapsilla kiusaamistilanne saattaa olla vain väärinkäsitys ja kun aikuinen tulee oikaisemaan tilanteen, ovat lapset taas kavereita. Joskus pieni lapsi saattaa tulla tönäisemään toista, koska haluaa leikkiä tämän kanssa. Tällöin on opetettava lapselle, että tuo ei ole sopiva tyyli hakea kaveria leikkiin.

Niin rankkaa kuin se onkin jättää lapsi tarhaan, niin hyvin se siellä pärjää! Äidille taitaa olla rankinta. Minusta on ihan normaalia, että äidillä pääsee kyynel kun lapsi lähtee ensimmäisen päivänä kouluun. Onhan se kaihoisa hetki, mutta toisaalta ihana, koska yksi etappi taas suoritettu. Vanhempien tehtävähän on kuitenkin tehdä itsensä tarpeettomiksi. Itse ainakin toivon että lapsistani tulee vahvoja ja itsenäisiä aikuisia, jotka pystyvät ratkaisemaan ongelmat itse. Mutta tottakai tulen auttamaan heitä aina kaikinkeinon iästä huolimatta, mikäli tarve vaatii.

Pinnasängystä lastensänkyyn

Mielestäni tämä vaihe on paljon haastavampi kuin 6kk ikäisen nukuttaminen xD Varsinkin jos omaa tuommoisen Vaahteramäen Eemelin ku meillä. Mut noihin kyl törmää niiiin usein. ;) Lapsen voi siirtää "isojen lasten sänkyyn" kun siltä tuntuu. Meillä poika oppi 1v10kk ikäisenä kiipeämään pinniksestä pois ja oli se sen verran pelottavan näköistä, et äkkiä ostamaan laidallinen (jatkettava) sänky. Usein tämä tapahtuu juuri siinä 2v tienoilla. Mut ei ole väliä minkä ikäinen lapsi on.

Lapselle voi sanoa, että "nyt siirrytään isojen poikien/tyttöjen sänkyyn". Useinhan lapsi itkeskelee ennen nukkumaanmenoa, kun sängyn vaihtaa. Uusi sänky ei ole vielä "turvallinen". Pinnasängyssä on ollut mukava oma pesä. =) Ehkä tehokkain konsti jatkoa ajatellen on se, että vie vain lapsen aina takaisin sänkyyn, kun se sieltä pois nousee (myös päikkärit). Tätä voi joutua tekemään neljäkin tuntia illassa aluksi ja vähintään 2vkoa yleensä menee. Mutta tämän jälkeen on elämä usein taas helpompaa. Joskus tosin kestää kuukausia. Mutta mielummin niin kuin että nukuttaa lapsen 7v asti. x) Paitsi jos jaksaa, niin ei toki ole kiellettyä. =) Mutta kannattaa ottaa huomioon, että lapsi ehkä haluaa isompana yökyläilemään kavereiden luo ym. ja olisi tietty mukava, jos osaisi nukahtaa ilman vanhemman läsnäoloa.

Aluksi kuitenkin voi tehdä niin, että istuu sängyn vierellä kunnes lapsi nukahtaa. Varsinkin jos lapsi osaa nukkua yöt putkeen, jolloin hän yöllä havahduttuaan voi yksinkin jatkaa unia. Mutta suosittelisin, että lasta koskettaisi aika vähän, jottei hän totu nukahtamaan kosketukseen. Voi käydä rankaksi pidemmän päälle. Ja jos sängyn vierellä istuu, kunnes lapsi nukahtaa, voi siitä lähtä etenemään, niin että parin päivän päästä istuu tuolilla hieman kauempana sängystä. Siitä parin päivän/viikon päästä sitten tuoli on jo oven vieressä. Lopuksi pyritään lähtemään huoneesta. Riippuu lapsesta (ja vanhempien hermoista). Voihan sitä suoriltakin kokeilla sitä, että vie lapsen sänkyyn ja ite ulos, sitten vain aina palauttaa lapsen huoneeseen. Mutta semmoinen 2-vuoden ikäinen lapsi on vielä aika pieni, joten ei mitään paniikkikiirettä. =) Omassa tahdissa.
Yöheräämisiin suosittelen sitä, että vietäisiin lapsi sänkyyn ja itse pois, muuten voi tulla isoja ongelmia. Jos lapsen haluaa ottaa omaan sänkyyn, niin mikäs siinä, mut siitä pois opetteleminen on yleensä asteen verran hankalampaa.

Tässäpä pieni esimerkki meidän lapsosesta. Oishan näitä esimerkkejä vaikka kuinka monesta tapauksesta. x) Pitäisi muuten laittaa sekin tänne, kun poika oli 6kk ja vedettiin tuo nostelu-unikoulu. Kirjasin aika tarkkaan, miten se meillä eteni.. No mut kuitenkin, siis meillä kun poika siirtyi jokin aika sitten lastensänkyyn, aluksi kaikki meni hyvin. Sit hän huomasi, et hänhän pääseekin sängystä karkuun. Palauttaminen ei oikein onnistunut, koska siitä muodostui leikki. Aina nauraen hyppäsi sängystä pois ja juoksi takaisin. Ei edes kerennyt huoneesta ulos. Ihmettelin, et mikä se tämmöinen lapsi on joka vain nauraa. Mut sit hokasin, et ehkä hän ei kuitenkaan tuntenut oloaan kodikkaaksi sängyssään, vaikka ensin niin vaikutti. Pinnasänky oli ollut niin mukava. Sit istuttiin sängyn vierellä "vahtimassa" et ukkeli pysyy makuultaan. Aina kun ponkaisi pystyyn, laitettiin takas pitkälleen. Usein menee 1-2h, mut vuorotellaan miehen kans. Toinen toisena iltana, toinen toisena. Joskus menee vain 15min. Yleensä tuo tuosta itsestään helpottuu ajan kanssa. Noin pieneltä lapselta ei voi vaatia, että hän osaisi käydä sängylle pitkälleen, vaikka olisikin omassa huoneessaan ja väsyttää. Iltarauhoittelut on älyttömän tärkeitä! Joillekin passaa iltasatu, joillekin laulu. Itselläni on tapana kiikkua lapsen kans kiikkutuolissa n.15min ja lauleskella ennen nukkumaanmenoa. Tällöin hyppimistä on melko vähän. Ja toki päivä- ja iltarutiinit on yhä hyvä muistaa. Helpottaa elämää ja tuo turvallisuuden tunnetta. Noh, sitten kun aloin edetä siihen, että siirryn sängyn viereltä pois, tuli äkäinen flunssa, antibioottikuuri ja päiväkodin vaihdos kesäksi. Toistaiseksi vielä istutaan samassa huoneessa. Liikaa en halua kerralla lapselle. Ja eipä tuo ole kovin paha 15min sängyn vierellä hengailla kunnes lapsi nukahtaa. Iltavillit vain ovat aika kuluttavia. x) Ois tietty hyvä,et lapsi nukahtais itse illalla eikä tarvisi aikuisen apua. Mutta tämäkin voi iän myötä rauhoittua itsestään.
Yli 2-vuotias alkaa olla jo sen verran vilkas, että voi olla vaikea koittaa enää mitään ihme konsteja. Jonkin verran joutuu alkaa tekemään jo kompromisseja. Kaksivuotiaalla alkaa pyörimään päivän asiat päässä helposti illalla ja on todella vaikea rauhoittua. Olen kauan miettinyt olisiko tähän jotain helpotusta, mutta usein käy niin, että mitään suurempia konsteja ei ole.

Ja turvallisuudesta vielä. Ostettiin portti lapsen huoneen oveen, jottei hän lähtisi yöllä hamuilemaan ja karkaisi ulos ym (osaa avata oven lukosta kun hakee ensin tuolin alle). Ovet on toki koitettu lukita mahdollisimman hyvin ja hellasta on sulakkeet pois yön ajan (meillä levyjen päällelaitto on jostain syystä niin hauskaa). Mut öisin kun lapsi herää, hän yleensä hakeutuu ensin vanhempien luo, harvoin pistää yksin ranttaliksi. Huomionhakuisuuttahan se enemmän on. Meillä yöheräämisiä harvemmin on. Ja tällöinkin lapsen voi viedä vain takaisin sänkyyn ja siellä pysyy. Se helpottaa huomattavasti elämää. =) Nuo iltavillit on enemmän se ongelma useissa perheissä.

Mut tällaista kivaa! Mukavaa juhannusta ja kesää kaikille! =) Pyrin laittamaan postauksia kesälläkin, mut vähän harvemmin kuitenkin.

Secrets of the baby whisperer for toddlers

Minua on pyydetty suomentamaan Tracy Hoggin salaisuuksia myös taaperoikäisistä. Kirjassa on The baby whisperer solves all your problems on myös taaperoikäisistä useita kappaleita, mutta taaperoille on omistettu ihan oma kirjakin (kuvassa). Laitanpas siitä ihan pikaisesti jotain. Suomentelen näitä taas lisää, kun kerkeän. Kirjassa puhutaan hyvin vähän nukkumisesta, mutta kategoriasta "nukkuminen" löytää blogistani paljon vinkkejä niihin ongelmiin. Tässä tekstissä mainitaan myös muutamalla sanalla nukkumisesta.

Tiedät, että lapsesi on taapero, kun:
- "minulla on vähemmän aikaa itselleni"
- "en voi ottaa häntä mukaan ravintolaan"
- "hän on vaativampi"
- "on helpompi ymmärtää, mitä hän haluaa"
- "häntä täytyy ajaa takaa"
- "päiväuniongelmat"
- "yllätyn aina mitä kaikkea hän osaa"
- "hän imitoi kaikkea mitä teen"
- "hän kiinnostuu mistä vain"
- "hän testaa minua vähän väliä"
- "hän on enemmän....persoona"

Nämä olivat siis kerättyjä kommentteja äideiltä. Aika osuvia ;)

Hogg mainitsee alkuteksteissään mm. seuraavaa:

-Jokainen lapsi on yksilö
-Lasta täytyy kunnioittaa ja lapsen täytyy kunnioittaa muita
-Ota aikaa, jotta kerkeät kuunnella, tarkkailla, jutella ja leikkiä lapsen kanssa
-Lähes jokainen lapsi tarvitsee rutiinit, koska se tuo turvallisuuden tunnetta. Lapsi ei välttämättä tarvitse rutiineja sitä varten, jotta esim. nukkuisi paremmin, mutta usein näin kuitenkin on. Turvallisuuden tunne on kuitenkin se oleellisin.
-Lasta ei saa hoputtaa oppimaan esim. kävelemään, puhumaan ym. Se vain antaa lapselle sen kuvan, että hän on kelpaamaton ja osaamaton. Jokainen kehittyy aikanaan. Toki selkeät oppimisvaikeudet on erotettava.
-Taaperoiässä tapahtuu koko ajan muutoksia. On todella yleistä, että lapsi alkaa heräillä öisin taas ja tuntuu ettei mikään tehoa. Tällä on kuitenkin tapana mennä ajan kanssa ohi eikä tarvitse mitään taikatemppuja. Lähinnä vaatii vanhemmilta vain kärsivällisyyttä.
-Vanhempi on johtaja, joka avustaa lasta uuden opettelussa. Nyt on entistäkin tärkeämpää saada pidettyä "harmonia" perheessä ja mahdollisimman turvallinen olo lapselle.
-Auta lasta käsittelemään tunteitaan. Ne ovat uusia hänelle ja vanhemman on opetettava mitä ne merkitsevät. Vauvan tunteet ovat aluksi nälkä, väsy, kuuma, kylmä ym. Taaperolla elämää hallitsevat ilo, suru, pelko, ylpeys, syyllisyys, häpeä ym. Tunteiden hallintaa voi oppia. Jopa 14kk ikäinen voi olla empaattinen.
-Isän rooli korostuu! Isä ei ole vain "lauantaihoitaja".
-Sosiaalisiin tilanteisiin rohkaiseminen
-Taaperon kanssa touhuaminen voi olla hermojaraastavaa ja oma itsehillintä on tärkeää. Kiukku puretaan johonkin muuhun, mutta ei lapseen. Myös rakkaus on hyvä näyttää muutenkin kuin sanoin.
-Pidä huoli myös aikuissuihteistasi

Kirjassa on kappaleita mm. rutiineista, hoivaamisesta, vanhemmuuden haasteista, päiväunien poisjäännistä, kommunikoinnista, sosialisoinnista, kurin pitämisestä, oravanpyörän katkaisemisesta (kun elämä on mennyt todella vaikeaksi nukkumisen, syömisen ja kurinpidon kanssa), potalle opettelusta ja uuden vauvan tulosta. Toiveita saa esittää ;)

Mahataudista

Jos lapsi alkaa ripuloida tai oksentaa, kannattaa hänet heti punnita. Näin lapsen mahdollista kuivumista on helppo seurata. Lääkäriin kannattaa myös aina ottaa mukaan neuvolakortti, jotta lapsen oletettua painoarvoa voidaan arvioida. Jos lapsi menettää painoa parin päivän sisällä, johtuu se aina nesteenpuutoksesta. Lapsen yleistilan lisäksi on hyvä seurata limakalvoja ja virtsantuloa. Alle 5% kuivuma (eli painonlasku) ei vielä haittaa. 5-10% kuivuma on korjattavissa kotona apteekista saatavalla ripulijuomalla. Yli 10% kuivuma vaatiin jo usein tiputusta. Tärkeä on saada lapsi juomaan. Laimennettu mehu on hyvä. Maito ei ole kielletty, mutta mahataudin aikana on aina jonkinasteinen ohimenevä laktaasin puutos, joten liika maidonjuonti ei ole hyväksi. Vettä välillä myös, mutta ei liikaa, sillä siinä ei ole elektrolyyttejä. Vissyvesi, limsat, omenamehu ja appelsiinimehu ovat liian äkäisiä, eikä näitä kannata suosia. Omat vanhemmat ovat parhaita kertomaan lapsen yleistilasta. Jos tuntuu, että lapsi on todella väsynyt ja "outo", niin kannattaa käytää aina lääkärissä. Usein virusmahataudit kestävät jopa 5päivää. Jos mukana on flunssaa, on kyseessä usein adenovirus. Jos lapselle nousee kuume ja ripuli pitkittyy, voi mahdollisesti kyseessä olla bakteerin aiheuttama tauti. Näitä kuitenkin saadaan yleisimmin ulkomailta. Jos lapsella näkyy verta ulosteessa, on hänet välittömästi vietävä lääkäriin, sillä kyseessä voi myös olla bakteeri. Nämä on kuitenkin hoidettavaissa. Tässäpä muutama vinkki näin keväiseen ripuliaikaan. x) Onneksi nykyisin on rotarokotteet. Se vasta on äkäinen tauti.

Alle 1-vuotiaan ravitsemus

Äidinmaito on vastasyntyneelle paras ravinnonlähde. Se mm. suojaa lasta bakteeri- ja virustaudeilta, on koostumukseltaan paras sekä edistää äiti-lapsi suhdetta. Lisäksi imetyksen on katsottu estävän äidin rintasyöpäriskiä sekä lapsen riskiä sairastua pitkäaikaissairauksiin (esim. tulehdukselliset suolistosairaukset).

Täysimetystä suositellaan Suomessa 6kk ikään asti. Sen jälkeen lapsi tarvitsee muutakin energianlähdettä. Vegaaniruokavalio ei ole tarpeeksi lapselle vaan lapsi tarvitsee paljon proteiinia. Yli 12v voi sitten jo päättää, mihin ruokavalioon haluaa siirtyä ym. Täysiaikainen lapsi tarvitsee rautalisää 6kk jälkeen mikäli hän saa juomaksi vain rintamaitoa. Rautaa saa myös lihasta. Ja karppaamista ei lapsille! Kovaa rasvaa ei lapsi tarvitse. Eikä myöskään raakaa sokeria, mutta hiilihydraatteja kuitenkin. Pehmeitä rasvoja lapset kuitenkin tarvitsevat.

Minusta on järkevää kuitenkin antaa vauvan maistella vähän joitain soseita 4kk iästä lähtien (keskosilla on tietty omat ohjeet), sillä usein tulee esim. 8kk neuvolassa vastaan lapsia, jotka eivät syö paljon muuta kuin äidinmaitoa ja tämähän ei yksistään riitä. Suurin osa kuitenkin onnistuu syönnissä varsin hyvin, vaikka vanhemmat usein panikoivatkin että lapsi ei syö kunnolla. Maistelu tarkoittaa siis sitä että pari lusikallista silloin tällöin, ei purkkitolkulla. Mutta jos maito ei riitä ja lapsi syö soseita hyvin, niin tottakai näitä saa antaa niin paljon kuin lapsi syö.

Imetystä suositellaan Suomessa 12kk asti. WHO suosittelee 2v asti, mutta harva siihen edes pystyy. Tämä pätee yleensä niissä maissa, joissa ei ole paljon ruokaa tarjolla. Yli 1-vuotiaalle suositellaan Suomen neuvoloissa rasvatonta maitoa, sillä äidin maito on erittäin rasvaista. Muutenkin rasvattomia tuotteita on hyvä suosia. Lapsi ei tarvitse kovaa rasvaa. 6-12kk aikana suositellaan osittaisimetystä. Yli 6kk ikäinen ei yleensä tarvitse enää yösyöttöä, vaikka siltä usein tuntuukin. Syöminen on yleensä enemmän tapa kuin nälkä. Riippuu tietenkin kuinka paljon lapsi syö kiinteitä. Kannattaa kuitenkin tehdä niin kuin itse parhaaksi näkee. Mikään ei tietty estä imettämästä öisinkin vaikka 1-vuotiaaksi asti, jos äiti näin haluaa ja lapsi saa kuitenkin nukuttua. Uni on vauvalle myös erittäin tärkeää. Vasta-aineita on äidinmaidossa paljon 4kk asti. Tämän jälkeen vasta-aineet alkavat vähentyä ja vauva on kerennyt saada kaikki tärkeimmät vasta-aineet mitä äidillä on antaa. Mikäli äiti saa esim. uuden flunssan, johon hänellä ei ole vielä vasta-aineita, eivät nämä yleensä kerkeä muodostua ajoissa, jotta ne kerkeäisivät suojella vauvaa flunssalta vaan vauva saa saman taudin. Tavallinen nuhatauti ei kuitenkaan ole lapselle yleensä vaarallinen. Äidinmaito ei missään vaiheessa muutu kuitenkaan hyödyttömäksi tai tarpeettomaksi. Vitamiineja ym hyödyllisiä aineita on äidinmaidossa paljon. Vasta-aineista luin aikoinaan paljon eri lastentautien kirjallisuudesta. Olisi pitänyt ottaa lähteet ylös, mutta ne makaavat tietty nyt kirjastossa. Netistäkin löytyy artikkeleita, jos haluaa itse nähdä tieteelliset tutkimukset tarkemmin. Itseltä löytyi tämmöinen, jossa on tutkittu ihan kattavasti eri vasta-aineiden pitoisuuksia ja vaikutuksia äidin maidossa. Luulisi kaikkien kuitenkin tietävän ainakin jollain tasolla, että äidinmaito on aina paras ravinnonlähde vauvalle. Ja imetys suoraan rinnasta on aina paras, koska maito on tuolloin tuoreinta ja vauva saa läheisyyttä. Mutta minusta on hyvä idea pumpata välillä maitoa, jotta isäkin saa osallistua ruokintaan.

D-vitamiini lisää tulee antaa 2vkosta lähtien aina 3v asti. Tämän jälkeen tulee käytää vitaminoituja maitovalmisteita. Myös D-vitamiini lisäravinteena on kuitenkin suositeltavaa (myös aikuisille!)
D-vitamiinin lähteitä ovat mm. kala, kananmuna, broileri ja metsäsienet (ei alle 1v sieniä).

A-vitamiinia lapset yleensä saavat tarpeeksi (jopa liikaakin). Alle 1v ei suositella maksaruokia. Leikki-iässä max 2krt/kk. A-vitamiini varastoituu elimistöön pitkäksi aikaa. Tästä syystä mm. raskaanaolevian monivitamiinivalmisteissa ei ole A-vitamiinia.

Imeväisikäinen saa tarpeeksi kalsiumia (Ca) äidinmaidosta. Jos lapsi ei syö maitovalmisteita, tulee antaa kalkkilisää 500mg/vrk. Jos maitoa saa liikaa, voi kehittyä anemia. Tämä on yleisin syy noin 1v anemialle. Maidon juonti syrjäyttää syömisen eikä lapsi saa tarpeeksi muita aineita kuten rautaa. Mutta tätä varten saa litkiä kyllä aika paljon maitoa. Vastasyntynyttäkin voi aika huoletta syötellä 2h välein. Riippuu tietty paljon maitoa tulee ja muutenkin kaikki on ihmiskohtaista.

6kk lapsen energiantarve on n. 115kcal/kg/vrk. Vähitellen tarve vähenee. 4-6-vuotiaalla tarve on 100kcal/kg/vrk.

Painonnousun kehitys karkeasti:
1vko = syntymäpaino
4-6kk = 2x syntymäpaino
1v = 3x syntymäpaino

Alle 2v tulisi saada rypsiöljyä 2-3tl/vrk.

Proteiinin tarve 1-2g/kg/vrk. Tarvitaan mm. kudosten kasvuun ja uusiutumiseen (rakennusaineeksi). Proteiineja ei tule käyttää energianlähteenä. Proteiinit ovat erittäin tärkeitä esim. aivojen kehitykselle.

Rasva on vastasyntyneelle erittäin tärkeä energian lähde.

Rasvan ja proteiinin saannille on kuitenkin ylärajasuositukset. Loput energiantarpeesta on tultava hiilihydraateista. Alle 1v ei suositella suurta kuidun määrää, sillä se lisää ruoan tilavuutta, vähentää energiapitoisuutta ja näin ollen voi aiheuttaa ongelmia vauvalle.

Itse olen ottanut aika neutraalin kannan imetykseen, vaikka suosittelen sitä kyllä ihan kaikille. Mutta joudun niin paljon tekemisiin ihmisten kanssa, joilla imetys ei vain yksinkertaisesti onnistu ja äidit soimaavat tästä hirveästi itseään. Jos imetys ei meinaa onnistua, niin ensimmäiseksi kannattaa ehdottomasti kysyä apua esim. imetyspuhelimesta tai neuvolasta. Ettei tule liian helposti luovutettua. Mutta suurin osa äideistä, jotka eivät 6kk asti imetä, ovat yleensä yrittäneet mutta epäonnistuneet. Se on tietty vähän outoa sitten, jos päätetään jo ennen synnytystä ettei imetetä. Jos äidin sairaus tai lääkitys ym estää imetyksen, niin tämähän on ihan ymmärrettävää. Itse kannustan aina yrittämään. Jos ei onnistu, niin lapsihan tästä ei pilalle mene.
Nykyiset äidinmaidon korvikkeet ovat erittäin hyviä eikä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, jos näitä joutuu lapselle antamaan. Jotkut yrittävät vähän turhankin kauan imetystä, vaikka maitoa ei tule ja lapsen paino lähtee hälyttävästi laskuun. Näin ei saisi koskaan käydä.

Imetyksestä löytyy lisää asiaa täältä.

Vinkki: Jos lapsi pulauttelee maitoa kovasti, lisää maidon sekaan Maizenaa ja kuumenna! Tämä sakeuttaa maitoa, jolloin se pysyy helpommin sisällä. Ei koske rintamaitoa.

Kiinteistä:

-sotkeminen, leikkiminen, kokeilu kuuluvat asiaan
-lahjominen karkeilla ym tai uhkailu ei auta
-lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi (eikä perustella että "afrikan lapsilla ei ole ruokaa")
-ruokia, joiden syöntiä halutaan lisätä, tarjotaan mukavissa tilanteissa (esim. juhlissa)
-usein vaaditaan 10-15 maistelukertaa ennen kuin lapsi alkaa pitämään ruoasta
-jos lapsen annettaisiin päättää, hän söisi vain tuttuja makuja kuiten esim sokerisia ruokia
-mehupullon ja suolan välttäminen
-monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ateriakerrat
-yhteiset ruokailukerrat


Esimerkki yli 7kk ikäiselle:
aamupala: puuro tai velli
lounas: peruna/kasvis/riisi ja liha/kala/kana/kananmuna
välipala: marjat, hedelmät, kiisselit
illallinen: kts lounas
iltapala: puuro tai velli

Lähde: Lastentautien erikoislääkäri Marja Ojaniemi

Paras vinkkini on, että jos imetys ei onnistu, niin kannattaa ensin hakea siihen tukea ja apua. Jos maito yksinkertaisesti vain loppuu, niin ei koskaan saa soimata tästä itseä eikä ottaa muiden tyrkytysneuvoja negatiivisesti. Mikäli imetys onnistuu, niin suosittelen imettämään vauvaa 1v asti, mikäli se suinkin on mahdollista. Mutta nämä ovat vain minun vinkit.

Media ja 0-2v

0-1-vuotias

Jo vastasyntynyt nauttii musiikista, etenkin sellaisesta, jota äiti on kuunnellut raskauden loppuvaiheessa. Kauneinta musiikkia vauvalle on vanhempien laulu, mutta moni vauva kuuntelee mielellään myös muuta rauhallista musiikkia. Kovat, yllättävät äänet puolestaan pelottavat lasta. Värit ja selkeät kuvat alkavat kiinnostaa vauvaa viimeistään muutaman kuukauden iässä, etenkin iloisia ihmiskasvoja muistuttavat kuvat ovat tavallisesti mieluisia. Lähellä vuoden ikää lapsi selailee tavallisesti mielellään yksinkertaisia kuvakirjoja. Hän tutkii maailmaa kaikilla aisteillaan, joten parasta luettavaa lapselle ovat paksusivuiset pahvi- tai kangaskirjat. Niitä saa maistella rauhassa.

MLL:n sivuilla oli muutama vinkki:

• Ota vauva syliisi ja tanssi vauvalle mieluisan musiikin tahdissa.
• Lorut ja runot tukevat lapsen puheen kehitystä. Tietyn lorun liittäminen hoitotoimiin, kuten nukkumaanmenoon, voi auttaa vauvaa hahmottamaan päivärutiineja. 

Meidän ukkeli oli vauvana sellainen, että sylissä piti hyppyyttää koko ajan. Varsinkin minun. Taisi äidinmaidon tuoksu haitata vieressä. Tein usein niin, et laitoin jotain mukavaa musiikkia taustalle ja tanssin monta tuntia päivässä vauva sylissä. Paljon paremmin jaksoi. =D
Unilaulu meillä on ollut aina. Nykyisin kun sen laulaa kerran, niin poika jo hieroo silmiä ja haukottelee. =D

1-2-vuotias

Kiinnostus kuvien tutkimiseen jatkuu. Lapsi jaksaa tavallisesti keskittyä seuraamaan yksinkertaista tarinaa kuvakirjasta. Aikuinen voi tukea lapsen puheen kehitystä nimeämällä kuvista asioita ja esineitä. Lapsi innostuu musiikista ja voi aikuisen tuella eläytyä musiikin tunnelmaan liikkeillä ja taputuksilla. Välkkyvä kuvaruutu kiinnostaa lasta, mutta pieni taapero ei tarvitse televisiota tai tietokoneita kehityksensä tueksi. Päinvastoin jopa lapsille suunnatut ohjelmat saattavat tässä ikävaiheessa olla taaperolle vielä liian monimutkaisia ja nopeatempoisia. Lapsi kiinnittää huomion lähinnä vain väreihin ja vilkkuviin valoihin eikä niinkään itse ohjelmaan.

Pari MLL vinkkiä:

• Huolehdi siitä, että televisio ei ole jatkuvasti päällä.
• Katselkaa yhdessä perheen ja sukulaisten valokuvia. Lapsi nauttii, kun hän tunnistaa tuttuja kasvoja. Kaukaisemmatkin sukulaiset pysyvät tällä tapaa lapsen mielessä.

Meillä on 1h/pvä telkkarinkatsomisraja. Joissain maissa ei suositella telkkaria alle 3-vuotiaille, sillä aivot kehittyvät silloin eniten. Useita tutkimuksia olen netistä löytänyt, joissa kerrotan telkkarin haitoista. Onhan se totta, että telkkarinkatsominen on tosi immobilisoivaa ja aivoja ärsyttävää. Mutta kaikkea kohtuudella. =) Meillä ainut ohjelma, mikä kelpaa, on Fröbelin palikat. =D Ja siinä kyllä tulee jumpattuakin samalla. ;) Lisäksi on aika juhlahetki itselle, jos saa tunnin päivässä lapsen olemaan rauhassa yhdessä paikassa. Siinä kerkeää esim. laittaa ruokaa pikaisesti ja syödä. =)

Psykologian tohtori Tarja Salokoski on tehnyt aiheesta väitöskirjan Jyväskylän yliopistosta sekä psykologian tohtori Vappu Viemerö Åbo Akatemiasta. Vimerö on erityisesti tutkinut konsolipelien antamaa väkivaltaista vaikutusmallia.

1-2v kehityksestä

Tässä on MLL sivuilta tiivistelmää, miten lapset yleensä kehittyvät 1-2v aikana. Jokanen lapsi kehittyy tavallaan eikä lapsia kannata liikaa verrata toisiinsa. Mainitut iät ovat vain suuntaa antavia. Ja esim. keskoset kehittyvät omaa tahtiaan.

• Lapsi leikkii jo joitain aikoja itsekseen, mutta haluaa välillä käydä tankkaamassa turvaa vanhemman tai hoitajan sylissä.
• Ikäkauden alkuvaiheessa lapsella on usein rajaton itseluottamus ja halu valloittaa maailma. Muutaman kuukauden kuluttua lapsi voi muuttua araksi, vanhempiin takertuvaksi ja alkaa vierastaa perheen ulkopuolisia. Itsevarmuus lisääntyy lähempänä 2-vuotispäivää.
• Oma riepu, pehmolelu tai tutti on usein tärkeä unien aikana tai vanhemmista erossa ollessa.
• Lapsi pelkää kovia ääniä ja putoamista (tai sitten ei xD)
• Useat oppivat kävelemään 1½ vuoden ikään mennessä. Käveleminen varmistuu vähitellen.
• Kun liikuntataidot kehittyvät, lapsi alkaa kiipeillä, juosta, kurotella ja heitellä tavaroita.
• Liikkuvan lapsen turvallisuus on varmistettava.
• Lapsi nauttii toisten lasten seurasta, mutta saattaa kohdella kavereita kovakouraisesti.
• Suosittuja leikkejä ovat kurkistus- ja taputusleikit, esineen ottaminen ja antaminen sekä leikkilorut ja vähän myöhemmin mielikuvitusleikit.
• Mieluisia leluja ovat palikat, perässä vedettävät lelut, pallo, kodin tavarat ja kirjat. 1½-vuotias alkaa kiinnostua nuppipalapeleistä.
• Lapsi sanoo yksittäisiä merkitseviä sanoja, jotkut jo yksinkertaisia lauseita.
• Puheen kehitystä edesauttaa esineiden nimeäminen, puhuminen ja yhdessä lukeminen.
• Lapsi ymmärtää enemmän puhetta kuin tuottaa sitä itse.
• Lapsi kasvaa vuodessa n. 10–12 cm ja paino lisääntyy n. 3 kg.
• Hampaita puhkeaa lisää. Ikäkauden lopulla niitä on kaikkiaan jo 16–20.
• Potalla istumista voi harjoitella, mutta vielä ei tarvitse odottaa kuivaksi oppimista.
• Osa lapsista nukkuu kahdet päiväunet, useimmilla toiset unet jäävät pois ennen toista syntymäpäivää.
• Lapsi alkaa harjoitella itse syömistä, kupista juomista ja vaatteiden riisumista.
• Ikä on sopiva tutista ja tuttipullosta luopumiseen.

Vesirokko

Vesirokkovasta-aineita on noin 90% suomalaisista. Suuri osa on sairastanut taudin todella lievänä tai oireettomana. Vesirokko on lapsille melko vaaraton tauti, mutta voi aiheuttaa ikäviä jälkikomplikaatioita. Nykyisin ei enää suositella mitään "vesirokkokutsuja", joissa terveitä lapsia hinkataan sairasta vasten, jotta saadaan tauti tartutettua lapselle ja näin ikään elinikäiset vasta-aineet. Tällä tavoin saadaan lapselle usein todella vaikea tauti ja lapsi kärsii kivuista, kutinasta ja tuskaisesta olosta viikon. Usein lapsi saa taudin joka tapauksessa tarhasta tai koulusta ja sairastaa taudin lievänä.

Vesirokkoon on kehitetty hyvä rokoite, jonka voi ottaa yli vuoden ikäisille. Kannattaa kuitenkin ottaa kaksi piikkiä, sillä yksi ei takaa 100% tehoa. Sikiölle vesirokko on vaarallinen ja voi aiheuttaa vakavan kehitysvamman. Siksi äidin on varmistettava, että on sairastanut vesirokon. Tämä kannattaa tehdä jo ennen raskaaksituloa, sillä raskaanaolijoita ei enää voi rokottaa. Tautia voidaan lääkitä, mutta tämä ei enää sikiötä pelasta. Tosin sikiön vammautuminenkaan ei ole varmaa. Terveyskeskuksessa voi otattaa vasta-aineet ja jos ne ovat negatiiviset, kannattaa rokoite ottaa. Jos raskaanaollessa on ollut vesirokkoaltistuksessa, on otettava yhteys terveyskeskukseen ja verinäytteet on tehtävä päivystyksellisesti, sillä lääkehoito on aloitettava parin päivän sisällä altistuksesta. Vesirokon inkubaatioaika (eli aika altistuksesta oireisiin) on vajaa pari viikkoa. Tauti voi tartuttaa jo pari päivää ennen oireita. Jos haluat lapsellesi rokotuksen, ota yhteys terveyskeskukseesi.

Jos ihminen on sairastanut vesirokon, voi hän aikuisiässä saada vyöruusun, joka on erittäin kivulias, toispuoleinen ihottuma. Tämä johtuu siitä, että vesirokkovirukset jäävät kytemään hermosoluganglioihin ja voivat aktivoitua sieltä. Uutta vesirokkoa ei kuitenkaan ihminen voi sairastaa. Jos joku niin väittää, on kyseessä ollut eri tauti (esim enterorokko).

Lähde: Lastentautien erikoislääkäri Marjo Renko

Rokoteohjelmaan kuuluvat rokotukset 1.1.2005 alkaen:

Ikä	Rokote
<1 vko	Tuberkuloosi (BCG), vain riskiryhmille
3 kk	Yhdistelmärokote (kurkkumätä-jäykkäkouristus-soluton hinkuyskä-polio-Haemophilus influenzae tyyppi b-bakteeri -rokote eli DTaP-IPV-Hib)
5 kk	Yhdistelmärokote (DTaP-IPV-Hib)
12 kk	Yhdistelmärokote (DTaP-IPV-Hib)
14-18 kk	Tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokote (MPR)
4 v	Kurkkumätä-jäykkäkouristus-soluton hinkuyskä-poliorokote (DTaP-IPV)
6 v	Tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokote (MPR)
14-15 v	Kurkkumätä-jäykkäkouristus-soluton hinkuyskä -tehosterokote (DTaP) Soluton hinkuyskärokoite aiheuttaa vähemmän sivuvaikutuksia, mikä tekee tehosterokotusten annon mahdolliseksi. Lisää tietoa rokotuksista mm. Pilittipiirin sivuilta, Rokote.fi ja THL:n sivuilta.

Urheilu raskaanaollessa ja synnytyksen jälkeen

Urheillessa kannattaa kuunnella omaa kehoaan. Raskaanaollessa voi urheilulajeja aika vapaasti harrastaa sinne viikolle 16 asti. Vauva on hyvin suojassa mahassa ja jopa kontaktilajitkin voivat tulla kyseeseen (jalkapallo, jääkiekko). Sen jälkeen on kuitenkin oltava varovainen, sillä sikiön syke on aina paljon korkeampi kuin äidin. Äidin syke olisi hyvä pitää siinä max 140 toisella raskauskolmanneksella ja sen jälkeen. Jos syke ylittyy alkaa sikiön syke olla pitkälti yli 200 eikä semmoisella sykkeellä ole kivaa kellään. Sikiön syke kuuluu kyllä olla huomattavasti korkeampi kuin äidin (140-150), mutta yli 200 ei mielellään pitkään. Viimeisellä raskauskolmanneksella on huolehdittava riittävästä ravinnonsaannista ja liika urheilu on haitaksi sikiön kasvulle. Iskuja maha kestää yllättävän paljon. Suurienergiset vammat, kuten liikenneonnettomuudet, voivat aiheuttaa esim istukan irtoamisen. Potku mahaan taas ei yleensä aiheuta mitään, mutta tottakai kaikkia iskuja pitää välttää ja varoa! Kuntosalilla voi hyvinkin käydä, mutta kannattaa välttää vatsaontelonpainetta nostavia liikkeitä. Personal trainereilta saa hyviä ohjeita.

Jälkitarkastuksen jälkeen (1kk) voi jo aloittaa kevyen liikunnan kuten kävelylenkit, jos kaikki on mennyt hyvin. Tämä pätee myös keisarileikkauksella synnyttäneisiin. 3kk jälkeen voi jo alkaa harrastella kunnolla. Jos synnytyksen yhteydessä tai jälkeenpäin on ilmennyt jotain komplikaatioita, kannattaa olla varovaisempi. Oma keho kyllä kertoo, mikä on hyvä. Liian aikaisin aloitetussa rankassa urheilussa on se riski, että myöhemmin tulee kohdunlaskeuma, joka on hoidettava kirurgisesti. Jos urheillessa tuntuu ylivoimaisen raskaalta tai heikottaa, niin on suoritus keskeytettävä välittömästi. Vängellä ei kannata tehdä, niin kuin ehkä normaalisti. ;) Urheilu pitää muistaa aloittaa varovasti, sillä keho on kokenut kovia synnytyksessä ja lihakset eivät ehkä ole entisessä kunnossaa, vaikka taukoa ei olisikaan tullut paljon. Vatsarasva ei lähde pelkkiä vatsalihaksia tekemällä. Ensin kannattaa aloittaa kävely/hölkkä, jotta rasva palaa. Tottakai lihasmassan kertyminen kiihdyttää kehon aineenvaihduntaa, mutta pelkkä vatsalihastenteko ei tuota hyviä tuloksia. Tärkeää on muistaa syvät lantionpohjalihakset. Niiden treenaus estää mm. kohdunlaskeumaa ja virtsaongelmia. Mikään kiire ei rasvanpolttamisella synnytyksen jälkeen ole. Ei mitään Hollywood ihmedietejä ainakaan ekaan kolmeen kuukauteen. Imetys polttaa kaloreita suunnilleen 200kcal/pvä ja huomattava osa naisista menettää raskauskilot ihan huomaamattaan. Omasta kunnosta huolehtiminen on kuitenkin tärkeää. Se auttaa myös jaksamaan. =)

Hyviä urheilulajeja ovat esim kävely, hölkkä (ei mikään maraton), uinti, henkilökohtaisesti rakennettu kuntosaliohjelma ym. Lastenvaunujen kanssa on hyvä lenkkeillä ja samalla voi tehdä erilaisia lihasliikkeitäkin (kuten askelkyykky). Vauvajumppiakin on useimmilla kuntosaleilla. Niitä kannattaa käydä testaamassa. Kannattaa ottaa myös kaverit mukaan. Netistä löytyy myös paljon eri keskustelupalstoja, joilta voi löytyä mammaseuraa oman kotikaupunkinsa alueelta. Rohkeasti mukaan vain. =)

Kymmenen kysymystä vauvan unesta

      1. Kuinka paljon vauvat nukkuvat? 

Vastasyntynyt voi nukkua jopa 20 tuntia vuorokaudessa, mutta unen määrä vähenee nopeasti. Kuukauden iässä se on 16 tuntia, puolivuotiaana 13–14 tuntia. Uni jakaantuu ensimmäisten elinkuukausien aikana tasaisesti ympäri vuorokauden, mutta vähitellen pisimmät unijaksot alkavat sijoittua yöhön.

2. Kuinka monet vauvat heräilevät öisin?

Australialaisen tutkimuksen mukaan 4–6 kuukauden ikäisistä vauvoista 40 prosenttia herää 1–2 kertaa yön aikana. 9,1 prosenttia herää 3–4 kertaa yössä, vielä useammin herääviä on huomattavasti vähemmän. Noin puolet vauvoista ei heräile öisin. 

3. Miksi yksi vauva on hyvä nukkuja ja toinen heräilee alinomaa? 

Mitä nuorempi vauva, sitä epäsäännöllisempi rytmi. Keskushermoston kehitysaste on tärkein univalverytmin säännöllisyyteen vaikuttava tekijä. Joillakin vauvoilla vuorokausirytmi säännöllistyy jo kahdeksanviikkoisena, toisilla vasta noin 16 viikon iästä alkaen.

Myös muut biologiset tekijät, kuten vauvan synnynnäinen temperamentti, vaikuttavat rytmisyyden kehittymiseen. Jotkut lapset ovat rytmiltään tasaisempia ja ennustettavampia kuin toiset.

Luomalla selkeät erot yön ja päivän välille vanhemmat voivat auttaa vauvaa kehittämään ja vakiinnuttamaan vuorokausirytmiään. Esimerkiksi päivällä verhot ovat auki ja jutellaan, illalla ja yöllä ollaan hämärässä ja hiljaa.

4. Onko nukuttaminen huono tapa?

Vastasyntyneistä 90–95 prosenttia tarvitsee vanhemman syliä nukahtamiseen. Toisaalta on huomattu, että esimerkiksi puolivuotiaat yöheräilijät ovat usein juuri näitä syliin nukutettuja lapsia. Jos yöheräily on ongelma, vauvaa voi totuttaa nukahtamaan itsekseen.

Vauvan voi antaa nukahtaa rauhassa, kun hän viihtyy väsyneenä sängyssä itsekseen. Vauvaa ei kannata päästää hätääntymään, koska silloin nukahtaminen vaikeutuu entisestään. Hyvä yöuni perustuu aina turvallisuuden tunteeseen: vauvan pitää voida luottaa siihen, että apua on saatavilla myös öisin. Useimmat vauvat oppivat itsekseen nukahtamisen taidon puolen vuoden iän jälkeen. Jos vauvalla ei ole yöheräilytaipumusta, ei ole syytä välttää syliin nukuttamista.

5. Mikä on vauvalle paras paikka nukkua?

Vauvan nukkumapaikka on perheen arvovalinta. Vauvat ovat yksilöitä, eikä yhtä oikeaa paikkaa ole.  Perheen paras nukkumispaikka selviää vain kokeilemalla. Tärkeintä on hyvä olo, mieluiten kaikilla.

Jos vauva nukkuu pitkät yöunet juurikaan heräämättä, omassa huoneessa nukkuminen voi onnistua. Vanhemmilla on oma rauha, mutta toisaalta yösyötöt voivat olla raskaita. Ja jos vauvalla on yöllä hätä, vanhemmat eivät välttämättä kuule sitä helposti.

Jos vauva taas heräilee öisin paljon, läheisyys voi helpottaa sekä lasta että vanhempia. Levoton lapsi nukkuu perhepedissä ehkä paremmin kuin omassa sängyssä. Vanhempien uni voi tosin olla kevyttä. Äidin väsymystä saattaa toisaalta vähentää se, että hän voi itsekin puoliunessa rauhoitella ja imettää vauvaa.

Vaihtoehtojen välimuoto on lapsen oma sänky vanhempien huoneessa. Syöttäminen on helppoa, kun vauva on lähellä, mutta vanhemmat saavat kuitenkin nukkua rauhassa omassa sängyssä. Varsinkin kaikkein pienimpien lasten kohdalla omassa sängyssä nukkuminen on turvallisempaa kuin vierekkäin nukkuminen.

6. Muuttuuko uni, kun vauva kasvaa taaperoksi?

1–2-vuotiaan vuorokausirytmi on jo vakiintunut ja yöheräilyt vähenevät selvästi. Suurin osa nukkuu vielä 1–2 päiväunet. Kuitenkin tutkimusten mukaan yksivuotiaista vielä noin puolet tarvitsee vanhemman fyysistä läheisyyttä kyetäkseen nukahtamaan. Vauvaiässä tavallisin ongelma on yöheräily, mutta leikki-iässä korostuvat nukkumaan menemisen vaikeudet.

7. Miten syöminen vaikuttaa uneen?

Monet puolivuotiaat pärjäävät yön yli ilman syöttöjä, mutta yhtä monet alle vuoden ikäiset tarvitsevat aterian viimeistään aamuyöllä. Näläntunne on yksi tärkeä syy pienen vauvan yöheräilyyn, mutta kiinteän ruoan myötä heräily yleensä vähenee.

8. Entä tutti?

Suositusten mukaan tutin käyttö vähentää kätkytkuoleman vaaraa ja yöheräilyä, joten unen kannalta sillä on edullisia vaikutuksia.

9. Kuinka luon vauvalleni hyvät nukkumisolosuhteet?

Vauvan temperamentin tunteminen auttaa. Yksi kaipaa paljon virikkeitä päivisin malttaakseen illalla nukkua. Toinen menee ylirasitustilaan, jos päivällä on ollut liikaa touhua. Yksi kaipaa joustavuutta, toinen säännöllisiä rituaaleja. Unipäiväkirjan pito auttaa vanhempia. Jos yö oli hyvä, niin millainen oli sitä edeltävä päivä? Jos yönukkuminen oli vaikeaa, mitä tapahtui päivällä?

10. Voidaanko vauvan unihäiriöitä hoitaa?

Unirytmin ongelmat alle 1-vuotiailla liittyvät voimakkaasti keskushermoston kehittymättömyyteen. Siksi univalverytmin ongelmia on vaikea hoitaa ennen vuoden ikää. Toisaalta rytmiin vaikuttavat monet ympäristötekijät, ja niitä voidaan muokata nukkumisen kannalta edulliseen suuntaan. Esimerkiksi äänet, valo, virikkeet ja vuorovaikutus vaikuttavat rytmin säätelyyn.

Vaikka yöheräily sinänsä on tavallista vielä kahden vuoden ikään saakka, siitä voi muodostua ongelma, jos vauva toistuvasti herättää vanhemmat yöllä. Tilannetta voi yrittää korjata kuuden kuukauden iän jälkeen auttamalla vauvaa tuudittautumaan itse takaisin uneen heräämisen jälkeen. Ei-toivotuista nukkumistavoista, esimerkiksi toistuvasta yösyötöstä, saa ja voi opetella pois.

Opetteluvaiheessa on hyvä muistaa, että vauvalla ei ole mitään hätää itkiessään, jos aikuinen on lähellä rauhoittelemassa. Tärkeintä on välittää vauvalle tunne, että yöllä on turvallista ja apua on saatavilla, mutta silloin ei puuhastella vaan nukutaan.

Asiantuntijana lasten unihäiriötä tutkinut lääkäri Juulia Paavonen.

Vauvan itkusta ja koliikista

Mitä on itku? Yleensä se on merkki siitä, että ihminen haluaisi muuttaa tilannetta. Lapsi kaipaa ruokaa tai syliä. Aikuinen suree kenties menetettyä rakastaan. Sen sijaan siellä, missä toivo on mennyttä, ei enää ole kyyneleitä. Masentuneet eivät itke. Itkua on tutkittu kunnolla vasta viime vuosina.

Muutama fakta itkusta:
-Ääntely tehostaa keuhkojen hapenottoa, mikä auttaa vapauttamaan lämpöä kehon lämpövarastoista.
-Itku ylläpitää hengitysteiden ilmanpainetta.

Moni vanhempi varmasti ajattelee, että eikö tuo vauva voisi välillä olla jo hiljaa. Itku kuitenkin auttaa ylikierroksilla käynyttä elimistöä palautumaan lepotilaan ja on siksi erittäin tärkeä ilmiö. Jotkut äidit suorastaan peläävät vauvan itkua ja menevät ihan suunniltaan, jos vauva itkee kymmenenkin sekuntia.

Koliikki-itku on ns. selittämätöntä itkua, joka ilmenee vähintään 3h/pvä 3kk ajan. Koliikkilapsilla on myös tapana itkeä enemmän ensimmäisen elinvuotensa ajan. Usein koliikin syynä on pidetty vatsavaivoja, mutta todellisuudessa nämä kattavat vain noin 5% kaikista koliikki-itkuista. Syy on ilmeisesti yleisimmin keskushermostossa.
Useimmat lapset itkevät tietyn käyrän mukaisesti, eli itku lisääntyy kahden viikon iästä lähtien ja saavuttaa huippunsa kuudennen viikon jälkeen. Tämän jälkeen itku alkaa tasaisesti vähentyä. Tämä itkurytmi on on yhteinen kaikille vauvoille kulttuurista huolimatta. Montrealin yliopiston lastenlääketieteen professori Ronald Barr väittää, että tutkimusten mukaan koliikkilapset itkevät yhtä usein kuin muutkin. Itkut vain kestävät pidempään ja lapsi reagoi lohdutusyrityksiin heikommin. Syytä tähän ei tiedetä, mutta sen arvellaan johtuvat mielihyväkeskuksen erilaisesta toiminnasta.
Koliikki on nykytutkimusten mukaan evoluutiossa syntynyt ominaisuus, josta on joskus ollut suurta hyötyä lajillemme. Äänekkäimmin itkevä lapsi on selviytynyt suuremmalla todennäköisyydellä.

Itkemistä säätelee parasympaattinen hermosto. Tämän havainnon tutkijat tekivät vasta 1990-luvulla. Tämä meinaa myös sitä, että itkemällä keskushermosto palauttaa itsensä lepotilaan. Tätä tutkimusta tukee myös se, että yleensä ihmiset itkevät vasta tunnekuohun jälkeen, ei niinkään sen aikana. Tämä selittää myös vauvojen elämää. Vauvan elämä on stressaavaa ja kaoottista eikä hän hallitse edes käsiensä tai jalkojensa liikkeitä. Vauva käy usein ylikierroksilla ja itkemällä vauva siis palauttaa itsensä välillä lepotilaan.

Miehetkö eivät itke?

Nykysin itkemistä pidetään hyvin yksityisenä asiana länsimaissa. Historioitsijoiden mukaan 1300-luku oli todellista itkun aikaa, jolloin pieniinkin yllykkeisiin reagoitiin itkien. 1700-luvulla itkemistä pidettiin jalona ja miehisenä ominaisuutena. 1800-luvulla politiikkojen suorastaan odotettiin itkevän puheissaan. Länsimaisten miesten kyyneleet tyrehtyivät vasta teollisen vallankumouksen myötä. Tällöin kuitenkin oli vielä tapana, että herrasmies sai itkeä, mutta talousmies ei.

Lähde: Tiede 3/2004

Raskauspahoinvointi

Itse kärsin raskauspahoinvoinnista suunnilleen viikosta 6 viikolle 20. Mukavaa aikaa... tuntui et maailmanloppu lähestyy. 70-80% raskaanaolijoista kärsii pahoinvoinnista ja lievästä oksentelusta. Kuivumiseen ja sairaalahoitoon johtavasta oksentelusta kärsii vajaa 1%. Yllättävän moni tuttuni kuitenkin on sanonut, ettei kärsinyt ollenkaan pahoinvoinnista raskausaikana. En tiedä mikä aikoinaan lohdutti itseä eniten, kun kärsin kauheasta olosta. Ehkä suurin pelko oli se, että paha olo jatkuisi koko raskaus ajan. Tämä on kuitenkin äärettömän harvinaista.

Syytä raskauspahoinvointiin ei tiedetä, mutta se ilmeisesti johtuu hormoneista. Hormonaalinen pahoinvointi onkin yksi kauheimmista mitä maailmasta löytyy. Ja oksentaminen ei oikein helpota oloa. Lääkeainepahoinvointi on toinen. Monet eivät alussa vielä halua kertoa raskaudestaan niin yritä siinä oksennellessa sitäkin salata.. x) Usein sanotaan, että oksentelu johtuu elimistön jonkinlaisesta sopeutumishäiriöstä raskauteen. Seuraavissa raskauksissa pahoinvointi voi olla lievempää. Oksentelu ei myöskään välttämättä korreloi normaaliin elämään. Vaikka henkilö sietäisikin hyvin esim lääkkeitä tai pyörivää liikettä, voi raskauspahoinvointi siltikin esiintyä todella voimakkaana.

Usein sanotaan, että pahoinvointi on pahinta aamuisin. Tämä johtuu kenties siitä, että aamulla maha on tyhjä ja siksi huono olo kovempi. Itsellä kyllä oli 24/7 huono olo ja osa naisista sanoo, että iltaisin on pahempi. Tämä voi johtua siitä, että on tullut syötyä huonosti koko päivän. Parasta onkin syödä pieniä määriä ja usein. Tässä muutama vinkki mitä äidit ovat kertoneet. Ehkä joukosta löytyy jotain itsellekin sopivia. Kaikki konstit eivät suinkaan sovi kaikille.

-Nauti aamupala sängyssä

-Joillain juominen aamuisin aiheuttaa pahempaa oloa. Kokeile syödä esim myslipatukka aamulla ennen töihinlähtöä ja juo heti kun vain pystyt

-Joillain taas aamulla ei mene alas muu kuin neste

-Kaurapuuro on hyvä

-Myös hedelmät, kuten banaani

-(Vaalea) kala on myös hyvin siedetty. Kalojen kanssa saa kuitenkin olla tarkkana, että mikä laji on kyseessä ja mistä ne on pyydetty. Esim perämeren lohi on turvallista, mutta Itämeren ei jne.

-Maisemanvaihdos auttaa usein. Itse tein viikon reissun ulkomaille suunnilleen viikolla 10 enkä oksentanut siellä kertaakaan!

-Stressi pahentaa

-Vältä aikaisia aamuja, jos suinkin mahdollista (esim harrastukset kannattaa siirtää myöhempään)

-Telkkarin katsominen pahentaa oloa

-Rasvaa ja sokeria kannattaa välttää

-Pahoinvointilääkkeet ei auta (eikä näitä oikein ole olemassakaan, antihistamiineja ovat jotkut kokeilleet)

-Läheisten ihmiste tuki ja apu on tärkeää

Vaikka alkuraskaudessa söisikin todella vähän, sikiö kyllä ottaa tarvitsemansa energian! Tästä voi aiheutua äidille väsymystä. Loppuraskaudessa pitää sitten huolehtia, että äiti saa tarpeeksi ravintoa, koska tällöin aliravitsemus voi aiheuttaa sikiön pienikokoisuutta ym ongelmia.

Lahjaideoita

Pienelle vauvalle voi olla vaikea ostaa mitään, sillä lelujakaan hän ei paljon tarvitse paljoa, mitä olen aiemmin jo vähän korostanut. ;) Yleensä vaatteet ovat aina tervetulleita. Varsinkin muutamaa kokoa isommat, sillä kasvavan lapsen kanssa tulee harvoin lähdettyä vaateostoksille. Yhtäkkiä huomaakin, että kaikki vaatteet ovat käyneet pieneksi. Ja jos käy kahvilla tutun perheen luona jossa on vauva, niin varmasti ihan pelkät vaipatkin ilahduttavat perhettä! =D Tutit ja juomapullotkin ovat yleensä tosi tervetulleita. Itse olen pitänyt bodyja tosi kätevinä ja yksi suosikkilahjoistani onkin body, johon on printattu oma teksti. Näitä voi tilata muun muassa babylux verkkokaupasta. Tosi ihania!
Jos äidille miettii jotain kivaa lahjaa, niin esim. hieronta- tai kosmetologilahjakortti on aika hyvä. ;) Riippuu paljolti luonteesta.
Ristiäislahjoista omia suosikkejani oli mm. kirja, johon sai kertoa vauvan ensimmäisen vuoden tapahtumia, tinasta tehty kaunis ristiäistodistuskäärö, hopeinen helistin ja kummilusikka. Mutta lelutkin ovat hyviä lahjaideoita. ;) Pitäähän niitä jostain tulla. =D Hyvät lelut ovat sellaisia, jotka eivät ole valmiiksi leikittyjä (liikkuvat ja laulavat itsestään eikä niitä voi kuin katsoa), vaan lapsi voi mielikuvituksensa avulla kehitellä siitä vaikka mitä. Pienelle taaperolle tietty riittää yksinkertainenkin lelu, jota voi räplätä. Kirjat ovat myös hyviä ja ajattomia. =)

Vieraskirja

Tänne voi lähetellä ihan vapaasti kysymyksiä laidasta laitaan, jos ei keksi mihin tekstiin kommentin laittaisi. Ja muutenkin yleistä kommenttia saa laittaa. Sähköpostiakin toki saa laittaa, mutta jos haluaa, että muutkin näkevät kysymykset, niin tänne on näppärä kirjoittaa. =) Ymmärrän kyllä, et suurin osa varmasti silti haluaa laittaa maililla. ;) Pyrin vastaamaan kaikille.

-Paula

Synnytyksen jälkeinen masennus

Teksti voi olla paikoin aika rankkaakin, mutta joka sana on vain realismia. Tieto on peräisin mm. Duodecimin (suomalaisen lääkäriseuran) sivuilta. Tästäkin asiasta on kuitenkin puhuttava eikä sitä todellakaan tarvitse piilotella tai hävetä.

Jopa 80 prosenttia synnyttäjistä kokee herkistymistä, joka on voimakkaimmillaan kolme–viisi päivää synnytyksen jälkeen. Tämä ns. baby blues kestää yleensä muutamia päiviä. Sen tyypillisiä oireita ovat itkuherkkyys, mielialan vaihtelu, ärtyneisyys, joskus myös ruokahaluttomuus ja unihäiriöt. Oireiden onkin katsottu olevan normaali osa uuteen elämäntilanteeseen sopeutumista – jonkinasteinen kriisi kuuluu asiaan. Yleensä riittää, että äiti saa ymmärtämystä ja tukea. Oireet häviävät normaalisti parin viikon sisällä. Herkistyminen lisää kuitenkin masennukseen sairastumisen vaaraa: 20 prosentilla äideistä herkistymistä seuraa synnytyksen jälkeinen masennus.

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhutaan, kun äidin mieliala laskee pitkäaikaisesti. Äiti ei enää näe asioiden hauskoja ja hyviä puolia. On vaikea selvitä päivittäisistä tehtävistä, ja tulevaisuus vaikuttaa synkältä. Äiti on ahdistunut, huolestunut, peloissaan tai hädissään ilman konkreettista syytä. Hän syyllistää itseään ja usein myös kumppaniaan, tuntee olonsa surulliseksi ja kurjaksi, ja moni itkeskelee. Joillekin tulee univaikeuksia, joku lihoo, joku laihtuu. Joillekin tulee jopa itsetuhoisia ajatuksia tai lapseen liittyviä uhkakuvia.
Lieviä masennuksen oireita jopa äidin itsensä on usein vaikea huomata. Jotkut häpeävät, etteivät pärjää kaikkien lapseen ja äitiyteen liittyvien haasteiden kanssa, ja pyrkivät piilottelemaan vaikeuksiaan. Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole pelkästään äitien ongelma, vaan myös isillä on todettu tavallista enemmän mielialan häiriöitä.

Masennus kestää kuukausia, mutta pitkäaikaisennuste on hyvä: Tyypillisesti oireet helpottuvat hiljalleen kuukausien kuluessa. Masennusvaiheen kesto ilman hoitoa on keskimäärin seitsemän kuukautta. Äidin täydellisen toipumisen todennäköisyys on hyvä. Masennus on hyvänlaatuinen sairaus. Se ei ole mikään kirosana eikä sitä tarvitse hävetä. Se ei kerro, että äiti olisi heikompi kuin muut! Se ei ole yhtään sen nolompi sairaus kuin esim flunssa.

Joskus synnytyksen jälkeinen masennus laukaisee kuitenkin pitkäkestoisen masennuksen ja ahdistuneisuuden. Jos äiti on masentunut ensimmäisen synnytyksen jälkeen, on noin 40 prosentin todennäköisyys, että masennus uusiutuu seuraavan vauvan saamisen yhteydessä.

Toistaiseksi ei osata sanoa yksiselitteisesti, mikä aiheuttaa synnytyksen jälkeisen masennuksen. Hormonaalisilla tekijöillä on todennäköisesti merkittävä osuus. On ilmeistä, että osalla äideistä masennus liittyy äitiyteen ja synnytykseen. Osalla puolestaan masennuksen synty ei liity mitenkään äidiksi tulemiseen, vaan masennus on aiemmin koetun mielialahäiriön uudelleen puhkeamista. Odottavat vanhemmat voivat varautua tutkimalla listaa, jossa on kuvattu masennukselle altistavia tekijöitä. Jos altistavia tekijöitä löytyy useita, kannattaa ennakkoon pohtia, mistä saisi lisäapua ainakin arkipäivästä selviämiselle.

On todettu, että suurin osa masentuneista äideistä ovat ajatelleet äitiyden ja vauva-ajan olevat jotain aivan ihanaa ja mahtavaa, mutta arki tuottaakin pettymyksen. Vanhemmuuden ei tarvitse olla pääsääntöisesti rankkaa, mutta välillä se tulee sitä olemaan. Vauva voi aluksi olla ihan erilainen kuin on olettanut. Jos vauva ei hymyile, äiti voi ottaa sen todella henkilökohtaisesti ja soimata itseään tai vauvaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että aina mennään vauvan ehdoilla. Vauva ei koskaan vihaa äitiään. Vanhempien on hyvä olla valmiina, kun vauva haluaa ottaa kontaktia. Mutta toisinpäin ei tarvitse mennä. Pääasia ettei lasta torju tai hylkää. Raskaanaollessa ei paljon kannata kuvitella mikälainen lapsi tulee olemaan tai mistä hän tulee pitämään ym. Antaa ajan vain näyttää ja otetaan päivä kerrallaan. =)

Myös tuore adoptioäiti tai adoptioisä voi masentua. Pitkä ja harras odotus vaihtuu äkkiä arkitodellisuudeksi. Lapsen ja vanhemman suhde saattaa käynnistyä tahmeasti. Suuri elämänmuutos ja vähäinen taustatieto lapsesta voivat aiheuttaa alavireisyyttä. Vanhemmaksi tuleminen on kova paikka jokaiselle

Tekijöitä, joiden on todettu altistavan synnytyksen jälkeiselle masennukselle:

Äitiin liittyvät tekijät:

• Masennushistoria itsellä tai suvussa. Ennen synnytystä todettu masennus.
• Itsearvostukseen liittyvät vaikeudet äitinä. Esimerkiksi ongelmitta sujuvaa rintaruokintaa korostava ja ihannoiva 'äitiyskulttuuri' ja sitä voimakkaasti suositteleva terveydenhuolto voi tuntua ahdistavalta. Vaikeudet rintaruokinnassa liittyvät kasvaneeseen masennusriskiin, muttei tiedetä, mikä on syy, mikä seuraus.
• Suunnittelematon raskaus
• Vaikea baby blues
• Tapa ratkaista ongelmia ns. emootiokeskeisesti: kieltämällä, pakenemalla tai odottamalla, että ne korjautuvat itsestään
• Kommunikaatio-ongelmat vauvan kanssa (lastenpsykiatrit ovat erikoistuneet tähän)
• Liian "ruusuiset" kuvitelmat äitinä olosta

Synnytykseen liittyvät tekijät:

• Puuttuva tuki synnytyksen aikana
• Synnytys, joka ei vastaa äidin mielikuvia
• Synnytykseen liittyneet komplikaatiot
• Ennenaikainen tai yliaikainen synnytys
• Äidin ja lapsen erottaminen
• Varhainen kotiutus sairaalasta synnytyksen jälkeen
• Vastasyntyneen kotiutumista lykkäävä sairaus

Lapseen liittyvät tekijät:

• Kaksoset tai kolmoset
• Negatiiviset tunteet lasta kohtaan, puutteellinen kiintymys
• Lapsen terveyteen liittyvät ongelmat
• Lapsi ei esimerkiksi ulkonäöltään tai sukupuoleltaan vastaa toivottua.
• Lapsen "vaikea temperamentti" tai vaikeudet nukuttaa, syöttää tai muuten hoitaa häntä.

Sosiaaliseen tilanteeseen liittyvät tekijät:

• Heikot suhteet puolisoon tai ei puolisoa
• Muut samanaikaiset suuret stressitekijät
• Perheessä on vanhempi lapsi tai vanhempia lapsia.
• Puuttuva perheen ulkopuolinen tuki stressi- ja ongelmatilanteissa: kumppani on hyvä tuki, mutta usein hän kokee itsekin samaa stressiä ja samoja ongelmia kuin äiti.
• Isän työttömyys
• Äidin työttömyys (tulevaisuudessa odotettavat vaikeudet)

Vauvan kannalta äidin masennus on riski. Vauva kasvaa suhteestaan äitiin. Äidin silmät ovat vauvalle kuin peili: ellei hän tavoita katsetta tai syli on kylmä, ihminen vauvassa ei kasva (ks. luku "Varhainen vuorovaikutus ja itsetunnon kehitys".

Masennusta vaikeampi tila on niin sanottu puerperaalipsykoosi, johon sairastuu yksi–kaksi äitiä tuhannesta. Se puhkeaa tavallisesti kahden viikon kuluessa synnytyksestä. Sairaudelle on tyypillistä todellisuudentajun pettäminen ("vauva haluaa olla minulle ilkeä") ja harha-aistimukset. Häiriö on aina vakava, sillä se saattaa olla hengenvaarallinen sekä äidille että lapselle. Yleensä psykoosi kehittyy aina masennuksen kautta!

Masentuneen äidin hoidossa tärkeintä on tuki ja ymmärrys. Äidin täytyy saada tuntea, että hänen ristiriitaiset tunteensa hyväksytään. Hän tarvitsee kokemusta, että on hyväksytty omana itsenään; neuvot ja ohjeet eivät juuri helpota. Isän rooli on hyvin merkittävä, mutta auttaa, kun äiti saa puhua tilanteestaan ja tunteistaan useammalle ihmiselle. Vieraalle puhuminen on usein helpompaa kuin aivan tutuille. Siitä syystä neuvolasta kannattaa herkästi hakea apua. Terveydenhoitajilla on kokemusta muista masentuneista äideistä, ja monin paikoin järjestetään vertaistukiryhmiä. Keskustelu muiden samassa tilanteessa olevien kanssa tuntuu monesta hyvältä.

Isän panos lasten ja kodin hoidossa tulee erityisen merkittäväksi, jos äiti masentuu. Tarvitaan konkreettista apua on arkisissa askareissa, vauvan hoivaamisessa ja päivästä toiseen selviämisessä. Sairaan syyttely tai tilanteen pakoilu eivät yhtään auta tilannetta.

Koska isien pitää tavallisesti käydä töissä, hyvin usein tarvitaan kodin ulkopuolista käytännön apua. Neuvola auttaa tuen järjestämisessä, ellei lähipiiristä löydy sukulaista tai tuttavaa, joka voisi olla riittävän tehokkaasti apuna.

Masentunutta äitiä auttaa

• Tilanteen tunnistaminen ja tunnustaminen
• Arkipäiväinen, käytännöllinen apu: puoliso, sukulaiset, ystävät, ostettu kodinhoitoapu, kunnan perhetyö
• Kuunteleminen, ymmärtäminen: puoliso, samassa tilanteessa olevat muut äidit, ystävät, terveydenhoitaja, lääkäri, perhetyöntekijä, terapeutti
• Hellittely, hyväksyminen, levon ja virkistyksen järjestäminen: puoliso, sukulaiset
• Lääkehoito: lääkäri

Jos kuunteluapu, arkipäivän kodinhoidon tuki ja vertaisryhmä eivät tuo helpotusta, lääkäri voi aloittaa masennuslääkityksen. Joskus siihen yhdistetään jokin terapia. Lääkitystä ei kannata pelätä. Nykyisin synnytyksen jälkeisen masennuksen hoidossa käytetään etenkin niin sanottuja serotoniinin takaisinoton estäjiä. Niiden vaikutusmekanismina on masennuksen johdosta alentuneen serotoniinitason nostaminen aivoissa. Ne eivät huumaa tai lamaa. Imettäminen on turvallista, vaikka äiti käyttäisi masennuslääkitystä.

Äiti ei usein huomaa omaa masennustaan. On tärkeä tarkkailla äitiä ja että äiti kuuntelee myös muita ja uskoo jos he sanovat, että nyt on jokin vialla.

Masennuksen kolme pääoiretta:
-masentunut mieliala (>2kk)
-mielenkiinnon ja mielihyvän katoaminen
-poikkeavan kova väsymys

Lisäksi on muitakin kriteerejä. Synnyttäneillä tottakai täytyy ottaa huomioon valvominen, baby blues ym. Mutta jos epäilet tai läheisesi epäilee masennusta, ota yhteys neuvolaan heti. Yksin ei kannata jäädä. Masennus on kuitenkin "hyvänlaatuinen tauti", sillä paranemisprosentti on hyvä. Ja masennus diagnoosi ei ole häpeä. Selvittyään siitä ihminen on paljon vahvempi ja viisaampi. =)

Äidin jaksaminen

Äitien olisi hyvä vaatia omaa aikaa esim. 30-60min päivässä. Tämä voi välillä olla ihan mahdottomuus, mutta ei ainakaan tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, jos näin tekee. Tuo tunti ei tietenkään ole mikään sääntö ja voi vaihdella tosi paljon. Esim 3h kaupunkireissu viikossa voi olla jo tosi luksusta. Vauvan kanssakin on ihana käydä kaupungilla, mutta äiti tarvitsee myös omaa aikaa. Ja miehellekin pitäisi löytyä myös aikaa, mutta edelleen korostan, että ei ole väärin haluta olla ihan itsekseen välillä. Mutta miehen kanssa kahdestaan vietetty aika on myös luksusta. ;) 15minuutin keskittyminen toisiin päivässä on jo hyvin.

Harrastuksista joutuu tinkimään sekä äiti että isä. Jos isä tulee töistä pitkän työpäivän jälkeen, voi tuntua epäreilulta sysätä vauva hänelle ja mennä itse vain makaamaan. Ehkä on ihan hyvä antaa ensin ruokaa hänelle ja antaa vähän aikaa levähtää. ;) Valmisruokia on lupa hyödyntää tässä tapauksessa ihan vapaasti. x) Näihin ei todellakaan ole mitään sääntöjä eikä suosituksia. Jokainen perhe tekee niin kuin parhaaksi näkee. Pääasia, että kaikki on sovittua. Molemmille osapuolille yhtä paljon omaa aikaa. Päivä lapsen kanssa kotona on kunnon työpäivä. Jopa rankempaa! Jos voimia riittää, voi äiti lähteä lenkille/salille ym harrastuksiin illalla, kun vauva laittaa nukkumaan (esim 19-20 aikaan). Joillekin se sopii erittäin hyvin.

Yksinhuoltajana ei saa epäröidä pyytää sukulaisia ja ystäviä apuun. Liikaa ei kannata jäädä kiitollisuudenvelkaankaan, mutta hyvien ystävien kesken palveluksia tulee tehtyä puolin jos toisin. Jos ystävä tulee lastenhoitoapuun, voi hänelle esim leipoa jotain pientä palkaksi. =)
Jos tuntuu, ettei jaksa, voi neuvolasta pyytää perhetyöntekijän apuun (ainakin suurimmista kaupungeista). Hän ei ole mitenkään kytköksissä sosiaalipuoleen, vaan tulee auttamaan, jotta äiti saa hieman rentoutua. Yleensä hän käy 4h/vko (maksu on ihan muutaman euron) ja tämän aikana äiti voi esim. pyörähtää kaupungilla, kampaajalla, kavereilla tai ottaa ihan vain torkut. Neuvolahoitaja tai -lääkäri arvioi onko perhetyöntekijä tarpeen. Esimerkkitilanteita ovat esim. puolison/isovanhempien sairastuminen tai kaukana asuminen, oma fyysinen tai henkinen sairastuminen, rankka tapahtuma elämässä, yksinhuoltajuus, väsyminen ym. Aina kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa, jos jokin askarruttaa mieltä. Haittaa siitä ei koskaan ole. Ja yksin ei saa ajatustensa kanssa jäädä.

Elämä vauvan kanssa voi olla ihanaa, mutta jos tuntuu että arki on yhtä tuskaa, ei todellakaan saa potea syyllisyyttä. Ei ole ainoa maailmassa. Julkisuudessa näkyy kaikenlaisten ihmisten hehkuttavan, että äitiys on juuri sitä mitä haaveilinkin. Yleensä synnytyksenjälkeiseen masennukseen sairastuvat ne äidit, joilla on liian ruusuinen kuva vastasyntyneen vanhemmuudesta. Se voi olla rankkaa, mutta siitä selviää. Ja on ihana katsoa, kun lapsi oppii syömään sormiruokaa ja ei tarvitse kuin itse vain ihailla ja hymyillä vieressä. =) Tämä oli vain yksi ihana esimerkki. <3 On toki hyvä asennoitua siihen, että elämä on välillä rankkaa ja kaikki kaudet menee aikanaan ohi. Mutta jos tuntuu, että jotain pitäsi tehdä, niin ei pidä epäröidä pyytää apua ja tehdä asialle jotain. ;)

Tämä vain rohkaisuksi kaikille ihanille äideille, että muistakaa myös itsenne ja olkaa armollsia itsellenne! =)

0-1-vuotiaan kehityksestä tiivistettynä

Vauva tarvitsee kehittyäkseen vuorovaikutussuhteen toiseen ihmiseen. Vauvalla on valmiuksia ja tarve vuorovaikutukseen syntymästä alkaen. Pysyvä ja läheinen suhde äitiin, isään tai molempiin on ensiarvoista. Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että hänelle kehittyy vauvavaiheessa ja varhaisvuosina hyvä perusturvallisuus.

Vauvat ovat erilaisia jo syntyessään ja jokainen vauva ilmaisee tarpeensa omalla tavallaan. Täysiaikaisen vastasyntyneen mitat ovat keskimäärin 48–53 cm ja 2 700–4 000 g. Raskausajan diabetes nostaa vauvan painoa ja tätä ei saa väheksyä. Se voi aiheuttaa suuria ongelmia synnytyksessä ja jatkossa lapsen terveydelle. Puolivuotiaana syntymäpaino on kaksinkertaistunut ja pituus lisääntynyt n. 15 cm. 1-vuotiaana syntymäpaino on kolminkertaistunut ja pituus lisääntynyt keskimäärin 25–30 cm.

Jokainen vauva kehittyy omaan, yksilölliseen tahtiinsa, joten alla mainitut iät ja kehitysvaiheet ovat suuntaa antavia.

Tiivistelmä 0-1 -vuotiaan kehityksestä

0–2 kk

• Vauva katselee vanhempiaan tarkasti ja matkii aikuisen ilmeitä.
• Ensimmäinen hymy annetaan vanhemmalle n. 6 vk:n ikäisenä. Samoihin aikoihin itketään ensimmäiset kyyneleet.
• 1–2 kk:n iässä vauva nostelee päätään vatsalla ollessaan.

2–4 kk

• Vauva nojaa vatsamakuulla kyynärvarsiinsa.
• Hän tavoittelee leluja ja yrittää tarttua.
• Lapsi jokeltelee ja kujertelee 2–3 kk:n iästä alkaen.
• 3–4 kk:n ikäiset ovat kiinnostuneita muista lapsista, 4-kuinen nauraa ääneen ja voi kiljua riemusta.

4–6 kk

• Vauva tarttuu esineisiin kahdella kädellä ja vie ne suuhunsa.
• 5–6 kk:n iässä lapsi kääntyy selinmakuulta kyljelleen, siitä kohta vatsalleen ja pian myös päinvastoin.
• Ensimmäinen hammas puhkeaa tavallisimmin alas eteen 4–8 kk:n iässä.

6–8 kk

• Lapsi ojentaa käsivarsiaan päästäkseen syliin, osoittaakseen esineitä ja näyttääkseen, mitä on kädessä.
• 6–9 kk:n iässä on vierastamisvaihe. Lapsi alkaa pelätä muita kuin vanhempiaan ja eroa vanhemmistaan. Vaihe kestää voimakkaimpana 3–4 kuukautta. Vierastamisen ajoittumisessa ja vahvuudessa on yksilöllisiä eroja.
• Vauva istuu ensin tukea vasten tai käsiinsä nojaten ja ilman tukea 7–8 kk:n iässä. 
• Vierastaminen kertoo siitäkin, että lapsi alkaa ymmärtämään, että on eri henkilö kuin äitinsä ja ottaa ensimmäisen askeleen kohti itsenäistymistä. Tämän tapahtuman on sanottu olevan suurin "ahdistus" ihmisen elämänkaaressa ja aikuinen ei vastaavanlaisesta ilman mielialalääkitystä selviäisi. Mutta vauvat kestävät paljon pettymyksiä ja paranevat kaikenlaisista elämän traumoista niin hyvin, että jokainen vauva tästä selviää. Sylin tärkeyttä ei tietenkään saa vähätellä. 24/7 ei tarvitse sylissä istua, mutta normaalia enemmän kuitenkin.

8–10 kk

• Lapsi ymmärtää ensimmäisiä sanoja n. 9 kk:n iässä.
• Lapsi oppii ryömimään ja sitten konttaamaan.
• 9-kuinen seisoo tukea vasten, opettelee itse seisomaan nousua, osaa poimia pikkuesineitä peukalon ja etusormen avulla (pinsettiote).

10–12 kk

• Ensimmäiset omat merkitsevät sanat ilmaantuvat n. vuoden iässä.
• Lapsi oppii seisomaan ilman tukea ja kävelemään tuettuna, joku ottaa jo ensiaskeleita.
• Lapsi harjoittelee lusikan käyttöä ja sukkien riisumista.

Kommunikointia lapsen kanssa on muunkinlaista kuin puhe. Puhuminen lapselle on älyttömän tärkeää, mutta eleitä ja ilmeitäkin oppii tulkitsemaan. Tähän erikoistuneita ammattilaisia ovat mm. lastenpsykiatrit.

Nämä ovat tosiaan ihan vain suuntaa antavia, eikä kannata säikähtää, jos lapsen ensimmäiset sanat tulevat vasta 3v iässä (yleistä pojilla, "tankkaavat" sanat ennen kuin tuottavat ne itse). Jos lapsi ei kuitenkaan esim. osoita mitään mielenkiintoa liikkeellelähtöä kohtaan 10kk iässä, niin voi kokeilla esim fysioterapeuttia. Aina kannattaa kysyä neuvolalääkäriltä, jos joku askarruttaa.

Jos ei ole hajuakaan mitä lapsen kanssa tulisi tehdä, niin tärkeää on pysyä rauhallisena ja ottaa lapsi syliin. Vaunuissa on turha lykätä ja huudattaa lasta pitkiä aikoja. Neuvolaankin voi aina soittaa. =)

Lähde: Väestöliitto