sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Lahjaideoita

Pienelle vauvalle voi olla vaikea ostaa mitään, sillä lelujakaan hän ei paljon tarvitse paljoa, mitä olen aiemmin jo vähän korostanut. ;) Yleensä vaatteet ovat aina tervetulleita. Varsinkin muutamaa kokoa isommat, sillä kasvavan lapsen kanssa tulee harvoin lähdettyä vaateostoksille. Yhtäkkiä huomaakin, että kaikki vaatteet ovat käyneet pieneksi. Ja jos käy kahvilla tutun perheen luona jossa on vauva, niin varmasti ihan pelkät vaipatkin ilahduttavat perhettä! =D Tutit ja juomapullotkin ovat yleensä tosi tervetulleita. Itse olen pitänyt bodyja tosi kätevinä ja yksi suosikkilahjoistani onkin body, johon on printattu oma teksti. Näitä voi tilata muun muassa babylux verkkokaupasta. Tosi ihania!
Jos äidille miettii jotain kivaa lahjaa, niin esim. hieronta- tai kosmetologilahjakortti on aika hyvä. ;) Riippuu paljolti luonteesta.
Ristiäislahjoista omia suosikkejani oli mm. kirja, johon sai kertoa vauvan ensimmäisen vuoden tapahtumia, tinasta tehty kaunis ristiäistodistuskäärö, hopeinen helistin ja kummilusikka. Mutta lelutkin ovat hyviä lahjaideoita. ;) Pitäähän niitä jostain tulla. =D Hyvät lelut ovat sellaisia, jotka eivät ole valmiiksi leikittyjä (liikkuvat ja laulavat itsestään eikä niitä voi kuin katsoa), vaan lapsi voi mielikuvituksensa avulla kehitellä siitä vaikka mitä. Pienelle taaperolle tietty riittää yksinkertainenkin lelu, jota voi räplätä. Kirjat ovat myös hyviä ja ajattomia. =)

lauantai 22. tammikuuta 2011

Vieraskirja

Tänne voi lähetellä ihan vapaasti kysymyksiä laidasta laitaan, jos ei keksi mihin tekstiin kommentin laittaisi. Ja muutenkin yleistä kommenttia saa laittaa. Sähköpostiakin toki saa laittaa, mutta jos haluaa, että muutkin näkevät kysymykset, niin tänne on näppärä kirjoittaa. =) Ymmärrän kyllä, et suurin osa varmasti silti haluaa laittaa maililla. ;) Pyrin vastaamaan kaikille.

-Paula

torstai 20. tammikuuta 2011

Synnytyksen jälkeinen masennus

Teksti voi olla paikoin aika rankkaakin, mutta joka sana on vain realismia. Tieto on peräisin mm. Duodecimin (suomalaisen lääkäriseuran) sivuilta. Tästäkin asiasta on kuitenkin puhuttava eikä sitä todellakaan tarvitse piilotella tai hävetä.

Jopa 80 prosenttia synnyttäjistä kokee herkistymistä, joka on voimakkaimmillaan kolme–viisi päivää synnytyksen jälkeen. Tämä ns. baby blues kestää yleensä muutamia päiviä. Sen tyypillisiä oireita ovat itkuherkkyys, mielialan vaihtelu, ärtyneisyys, joskus myös ruokahaluttomuus ja unihäiriöt. Oireiden onkin katsottu olevan normaali osa uuteen elämäntilanteeseen sopeutumista – jonkinasteinen kriisi kuuluu asiaan. Yleensä riittää, että äiti saa ymmärtämystä ja tukea. Oireet häviävät normaalisti parin viikon sisällä. Herkistyminen lisää kuitenkin masennukseen sairastumisen vaaraa: 20 prosentilla äideistä herkistymistä seuraa synnytyksen jälkeinen masennus.

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhutaan, kun äidin mieliala laskee pitkäaikaisesti. Äiti ei enää näe asioiden hauskoja ja hyviä puolia. On vaikea selvitä päivittäisistä tehtävistä, ja tulevaisuus vaikuttaa synkältä. Äiti on ahdistunut, huolestunut, peloissaan tai hädissään ilman konkreettista syytä. Hän syyllistää itseään ja usein myös kumppaniaan, tuntee olonsa surulliseksi ja kurjaksi, ja moni itkeskelee. Joillekin tulee univaikeuksia, joku lihoo, joku laihtuu. Joillekin tulee jopa itsetuhoisia ajatuksia tai lapseen liittyviä uhkakuvia.
Lieviä masennuksen oireita jopa äidin itsensä on usein vaikea huomata. Jotkut häpeävät, etteivät pärjää kaikkien lapseen ja äitiyteen liittyvien haasteiden kanssa, ja pyrkivät piilottelemaan vaikeuksiaan. Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole pelkästään äitien ongelma, vaan myös isillä on todettu tavallista enemmän mielialan häiriöitä.

Masennus kestää kuukausia, mutta pitkäaikaisennuste on hyvä: Tyypillisesti oireet helpottuvat hiljalleen kuukausien kuluessa. Masennusvaiheen kesto ilman hoitoa on keskimäärin seitsemän kuukautta. Äidin täydellisen toipumisen todennäköisyys on hyvä. Masennus on hyvänlaatuinen sairaus. Se ei ole mikään kirosana eikä sitä tarvitse hävetä. Se ei kerro, että äiti olisi heikompi kuin muut! Se ei ole yhtään sen nolompi sairaus kuin esim flunssa.

Joskus synnytyksen jälkeinen masennus laukaisee kuitenkin pitkäkestoisen masennuksen ja ahdistuneisuuden. Jos äiti on masentunut ensimmäisen synnytyksen jälkeen, on noin 40 prosentin todennäköisyys, että masennus uusiutuu seuraavan vauvan saamisen yhteydessä.

Toistaiseksi ei osata sanoa yksiselitteisesti, mikä aiheuttaa synnytyksen jälkeisen masennuksen. Hormonaalisilla tekijöillä on todennäköisesti merkittävä osuus. On ilmeistä, että osalla äideistä masennus liittyy äitiyteen ja synnytykseen. Osalla puolestaan masennuksen synty ei liity mitenkään äidiksi tulemiseen, vaan masennus on aiemmin koetun mielialahäiriön uudelleen puhkeamista. Odottavat vanhemmat voivat varautua tutkimalla listaa, jossa on kuvattu masennukselle altistavia tekijöitä. Jos altistavia tekijöitä löytyy useita, kannattaa ennakkoon pohtia, mistä saisi lisäapua ainakin arkipäivästä selviämiselle.

On todettu, että suurin osa masentuneista äideistä ovat ajatelleet äitiyden ja vauva-ajan olevat jotain aivan ihanaa ja mahtavaa, mutta arki tuottaakin pettymyksen. Vanhemmuuden ei tarvitse olla pääsääntöisesti rankkaa, mutta välillä se tulee sitä olemaan. Vauva voi aluksi olla ihan erilainen kuin on olettanut. Jos vauva ei hymyile, äiti voi ottaa sen todella henkilökohtaisesti ja soimata itseään tai vauvaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että aina mennään vauvan ehdoilla. Vauva ei koskaan vihaa äitiään. Vanhempien on hyvä olla valmiina, kun vauva haluaa ottaa kontaktia. Mutta toisinpäin ei tarvitse mennä. Pääasia ettei lasta torju tai hylkää. Raskaanaollessa ei paljon kannata kuvitella mikälainen lapsi tulee olemaan tai mistä hän tulee pitämään ym. Antaa ajan vain näyttää ja otetaan päivä kerrallaan. =)

Myös tuore adoptioäiti tai adoptioisä voi masentua. Pitkä ja harras odotus vaihtuu äkkiä arkitodellisuudeksi. Lapsen ja vanhemman suhde saattaa käynnistyä tahmeasti. Suuri elämänmuutos ja vähäinen taustatieto lapsesta voivat aiheuttaa alavireisyyttä. Vanhemmaksi tuleminen on kova paikka jokaiselle

Tekijöitä, joiden on todettu altistavan synnytyksen jälkeiselle masennukselle:

Äitiin liittyvät tekijät:

  • Masennushistoria itsellä tai suvussa. Ennen synnytystä todettu masennus.
  • Itsearvostukseen liittyvät vaikeudet äitinä. Esimerkiksi ongelmitta sujuvaa rintaruokintaa korostava ja ihannoiva 'äitiyskulttuuri' ja sitä voimakkaasti suositteleva terveydenhuolto voi tuntua ahdistavalta. Vaikeudet rintaruokinnassa liittyvät kasvaneeseen masennusriskiin, muttei tiedetä, mikä on syy, mikä seuraus.
  • Suunnittelematon raskaus
  • Vaikea baby blues
  • Tapa ratkaista ongelmia ns. emootiokeskeisesti: kieltämällä, pakenemalla tai odottamalla, että ne korjautuvat itsestään
  • Kommunikaatio-ongelmat vauvan kanssa (lastenpsykiatrit ovat erikoistuneet tähän)
  • Liian "ruusuiset" kuvitelmat äitinä olosta

Synnytykseen liittyvät tekijät:

  • Puuttuva tuki synnytyksen aikana
  • Synnytys, joka ei vastaa äidin mielikuvia
  • Synnytykseen liittyneet komplikaatiot
  • Ennenaikainen tai yliaikainen synnytys
  • Äidin ja lapsen erottaminen
  • Varhainen kotiutus sairaalasta synnytyksen jälkeen
  • Vastasyntyneen kotiutumista lykkäävä sairaus

Lapseen liittyvät tekijät:

  • Kaksoset tai kolmoset
  • Negatiiviset tunteet lasta kohtaan, puutteellinen kiintymys
  • Lapsen terveyteen liittyvät ongelmat
  • Lapsi ei esimerkiksi ulkonäöltään tai sukupuoleltaan vastaa toivottua.
  • Lapsen "vaikea temperamentti" tai vaikeudet nukuttaa, syöttää tai muuten hoitaa häntä.

Sosiaaliseen tilanteeseen liittyvät tekijät:

  • Heikot suhteet puolisoon tai ei puolisoa
  • Muut samanaikaiset suuret stressitekijät
  • Perheessä on vanhempi lapsi tai vanhempia lapsia.
  • Puuttuva perheen ulkopuolinen tuki stressi- ja ongelmatilanteissa: kumppani on hyvä tuki, mutta usein hän kokee itsekin samaa stressiä ja samoja ongelmia kuin äiti.
  • Isän työttömyys
  • Äidin työttömyys (tulevaisuudessa odotettavat vaikeudet)
Vauvan kannalta äidin masennus on riski. Vauva kasvaa suhteestaan äitiin. Äidin silmät ovat vauvalle kuin peili: ellei hän tavoita katsetta tai syli on kylmä, ihminen vauvassa ei kasva (ks. luku "Varhainen vuorovaikutus ja itsetunnon kehitys".

Masennusta vaikeampi tila on niin sanottu puerperaalipsykoosi, johon sairastuu yksi–kaksi äitiä tuhannesta. Se puhkeaa tavallisesti kahden viikon kuluessa synnytyksestä. Sairaudelle on tyypillistä todellisuudentajun pettäminen ("vauva haluaa olla minulle ilkeä") ja harha-aistimukset. Häiriö on aina vakava, sillä se saattaa olla hengenvaarallinen sekä äidille että lapselle. Yleensä psykoosi kehittyy aina masennuksen kautta!

Masentuneen äidin hoidossa tärkeintä on tuki ja ymmärrys. Äidin täytyy saada tuntea, että hänen ristiriitaiset tunteensa hyväksytään. Hän tarvitsee kokemusta, että on hyväksytty omana itsenään; neuvot ja ohjeet eivät juuri helpota. Isän rooli on hyvin merkittävä, mutta auttaa, kun äiti saa puhua tilanteestaan ja tunteistaan useammalle ihmiselle. Vieraalle puhuminen on usein helpompaa kuin aivan tutuille. Siitä syystä neuvolasta kannattaa herkästi hakea apua. Terveydenhoitajilla on kokemusta muista masentuneista äideistä, ja monin paikoin järjestetään vertaistukiryhmiä. Keskustelu muiden samassa tilanteessa olevien kanssa tuntuu monesta hyvältä.

Isän panos lasten ja kodin hoidossa tulee erityisen merkittäväksi, jos äiti masentuu. Tarvitaan konkreettista apua on arkisissa askareissa, vauvan hoivaamisessa ja päivästä toiseen selviämisessä. Sairaan syyttely tai tilanteen pakoilu eivät yhtään auta tilannetta.

Koska isien pitää tavallisesti käydä töissä, hyvin usein tarvitaan kodin ulkopuolista käytännön apua. Neuvola auttaa tuen järjestämisessä, ellei lähipiiristä löydy sukulaista tai tuttavaa, joka voisi olla riittävän tehokkaasti apuna.

Masentunutta äitiä auttaa

  • Tilanteen tunnistaminen ja tunnustaminen
  • Arkipäiväinen, käytännöllinen apu: puoliso, sukulaiset, ystävät, ostettu kodinhoitoapu, kunnan perhetyö
  • Kuunteleminen, ymmärtäminen: puoliso, samassa tilanteessa olevat muut äidit, ystävät, terveydenhoitaja, lääkäri, perhetyöntekijä, terapeutti
  • Hellittely, hyväksyminen, levon ja virkistyksen järjestäminen: puoliso, sukulaiset
  • Lääkehoito: lääkäri
Jos kuunteluapu, arkipäivän kodinhoidon tuki ja vertaisryhmä eivät tuo helpotusta, lääkäri voi aloittaa masennuslääkityksen. Joskus siihen yhdistetään jokin terapia. Lääkitystä ei kannata pelätä. Nykyisin synnytyksen jälkeisen masennuksen hoidossa käytetään etenkin niin sanottuja serotoniinin takaisinoton estäjiä. Niiden vaikutusmekanismina on masennuksen johdosta alentuneen serotoniinitason nostaminen aivoissa. Ne eivät huumaa tai lamaa. Imettäminen on turvallista, vaikka äiti käyttäisi masennuslääkitystä.

Äiti ei usein huomaa omaa masennustaan. On tärkeä tarkkailla äitiä ja että äiti kuuntelee myös muita ja uskoo jos he sanovat, että nyt on jokin vialla.

Masennuksen kolme pääoiretta:
-masentunut mieliala (>2kk)
-mielenkiinnon ja mielihyvän katoaminen
-poikkeavan kova väsymys

Lisäksi on muitakin kriteerejä. Synnyttäneillä tottakai täytyy ottaa huomioon valvominen, baby blues ym. Mutta jos epäilet tai läheisesi epäilee masennusta, ota yhteys neuvolaan heti. Yksin ei kannata jäädä. Masennus on kuitenkin "hyvänlaatuinen tauti", sillä paranemisprosentti on hyvä. Ja masennus diagnoosi ei ole häpeä. Selvittyään siitä ihminen on paljon vahvempi ja viisaampi. =)

Äidin jaksaminen

Äitien olisi hyvä vaatia omaa aikaa esim. 30-60min päivässä. Tämä voi välillä olla ihan mahdottomuus, mutta ei ainakaan tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, jos näin tekee. Tuo tunti ei tietenkään ole mikään sääntö ja voi vaihdella tosi paljon. Esim 3h kaupunkireissu viikossa voi olla jo tosi luksusta. Vauvan kanssakin on ihana käydä kaupungilla, mutta äiti tarvitsee myös omaa aikaa. Ja miehellekin pitäisi löytyä myös aikaa, mutta edelleen korostan, että ei ole väärin haluta olla ihan itsekseen välillä. Mutta miehen kanssa kahdestaan vietetty aika on myös luksusta. ;) 15minuutin keskittyminen toisiin päivässä on jo hyvin.

Harrastuksista joutuu tinkimään sekä äiti että isä. Jos isä tulee töistä pitkän työpäivän jälkeen, voi tuntua epäreilulta sysätä vauva hänelle ja mennä itse vain makaamaan. Ehkä on ihan hyvä antaa ensin ruokaa hänelle ja antaa vähän aikaa levähtää. ;) Valmisruokia on lupa hyödyntää tässä tapauksessa ihan vapaasti. x) Näihin ei todellakaan ole mitään sääntöjä eikä suosituksia. Jokainen perhe tekee niin kuin parhaaksi näkee. Pääasia, että kaikki on sovittua. Molemmille osapuolille yhtä paljon omaa aikaa. Päivä lapsen kanssa kotona on kunnon työpäivä. Jopa rankempaa! Jos voimia riittää, voi äiti lähteä lenkille/salille ym harrastuksiin illalla, kun vauva laittaa nukkumaan (esim 19-20 aikaan). Joillekin se sopii erittäin hyvin.

Yksinhuoltajana ei saa epäröidä pyytää sukulaisia ja ystäviä apuun. Liikaa ei kannata jäädä kiitollisuudenvelkaankaan, mutta hyvien ystävien kesken palveluksia tulee tehtyä puolin jos toisin. Jos ystävä tulee lastenhoitoapuun, voi hänelle esim leipoa jotain pientä palkaksi. =)
Jos tuntuu, ettei jaksa, voi neuvolasta pyytää perhetyöntekijän apuun (ainakin suurimmista kaupungeista). Hän ei ole mitenkään kytköksissä sosiaalipuoleen, vaan tulee auttamaan, jotta äiti saa hieman rentoutua. Yleensä hän käy 4h/vko (maksu on ihan muutaman euron) ja tämän aikana äiti voi esim. pyörähtää kaupungilla, kampaajalla, kavereilla tai ottaa ihan vain torkut. Neuvolahoitaja tai -lääkäri arvioi onko perhetyöntekijä tarpeen. Esimerkkitilanteita ovat esim. puolison/isovanhempien sairastuminen tai kaukana asuminen, oma fyysinen tai henkinen sairastuminen, rankka tapahtuma elämässä, yksinhuoltajuus, väsyminen ym. Aina kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa, jos jokin askarruttaa mieltä. Haittaa siitä ei koskaan ole. Ja yksin ei saa ajatustensa kanssa jäädä.

Elämä vauvan kanssa voi olla ihanaa, mutta jos tuntuu että arki on yhtä tuskaa, ei todellakaan saa potea syyllisyyttä. Ei ole ainoa maailmassa. Julkisuudessa näkyy kaikenlaisten ihmisten hehkuttavan, että äitiys on juuri sitä mitä haaveilinkin. Yleensä synnytyksenjälkeiseen masennukseen sairastuvat ne äidit, joilla on liian ruusuinen kuva vastasyntyneen vanhemmuudesta. Se voi olla rankkaa, mutta siitä selviää. Ja on ihana katsoa, kun lapsi oppii syömään sormiruokaa ja ei tarvitse kuin itse vain ihailla ja hymyillä vieressä. =) Tämä oli vain yksi ihana esimerkki. <3 On toki hyvä asennoitua siihen, että elämä on välillä rankkaa ja kaikki kaudet menee aikanaan ohi. Mutta jos tuntuu, että jotain pitäsi tehdä, niin ei pidä epäröidä pyytää apua ja tehdä asialle jotain. ;)

Tämä vain rohkaisuksi kaikille ihanille äideille, että muistakaa myös itsenne ja olkaa armollsia itsellenne! =)

tiistai 18. tammikuuta 2011

0-1-vuotiaan kehityksestä tiivistettynä

Vauva tarvitsee kehittyäkseen vuorovaikutussuhteen toiseen ihmiseen. Vauvalla on valmiuksia ja tarve vuorovaikutukseen syntymästä alkaen. Pysyvä ja läheinen suhde äitiin, isään tai molempiin on ensiarvoista. Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että hänelle kehittyy vauvavaiheessa ja varhaisvuosina hyvä perusturvallisuus.

Vauvat ovat erilaisia jo syntyessään ja jokainen vauva ilmaisee tarpeensa omalla tavallaan. Täysiaikaisen vastasyntyneen mitat ovat keskimäärin 48–53 cm ja 2 700–4 000 g. Raskausajan diabetes nostaa vauvan painoa ja tätä ei saa väheksyä. Se voi aiheuttaa suuria ongelmia synnytyksessä ja jatkossa lapsen terveydelle. Puolivuotiaana syntymäpaino on kaksinkertaistunut ja pituus lisääntynyt n. 15 cm. 1-vuotiaana syntymäpaino on kolminkertaistunut ja pituus lisääntynyt keskimäärin 25–30 cm.

Jokainen vauva kehittyy omaan, yksilölliseen tahtiinsa, joten alla mainitut iät ja kehitysvaiheet ovat suuntaa antavia.

Tiivistelmä 0-1 -vuotiaan kehityksestä

0–2 kk
  • Vauva katselee vanhempiaan tarkasti ja matkii aikuisen ilmeitä.
  • Ensimmäinen hymy annetaan vanhemmalle n. 6 vk:n ikäisenä. Samoihin aikoihin itketään ensimmäiset kyyneleet.
  • 1–2 kk:n iässä vauva nostelee päätään vatsalla ollessaan.
2–4 kk
  • Vauva nojaa vatsamakuulla kyynärvarsiinsa.
  • Hän tavoittelee leluja ja yrittää tarttua.
  • Lapsi jokeltelee ja kujertelee 2–3 kk:n iästä alkaen.
  • 3–4 kk:n ikäiset ovat kiinnostuneita muista lapsista, 4-kuinen nauraa ääneen ja voi kiljua riemusta.
4–6 kk
  • Vauva tarttuu esineisiin kahdella kädellä ja vie ne suuhunsa.
  • 5–6 kk:n iässä lapsi kääntyy selinmakuulta kyljelleen, siitä kohta vatsalleen ja pian myös päinvastoin.
  • Ensimmäinen hammas puhkeaa tavallisimmin alas eteen 4–8 kk:n iässä.
6–8 kk
  • Lapsi ojentaa käsivarsiaan päästäkseen syliin, osoittaakseen esineitä ja näyttääkseen, mitä on kädessä.
  • 6–9 kk:n iässä on vierastamisvaihe. Lapsi alkaa pelätä muita kuin vanhempiaan ja eroa vanhemmistaan. Vaihe kestää voimakkaimpana 3–4 kuukautta. Vierastamisen ajoittumisessa ja vahvuudessa on yksilöllisiä eroja.
  • Vauva istuu ensin tukea vasten tai käsiinsä nojaten ja ilman tukea 7–8 kk:n iässä. 
  • Vierastaminen kertoo siitäkin, että lapsi alkaa ymmärtämään, että on eri henkilö kuin äitinsä ja ottaa ensimmäisen askeleen kohti itsenäistymistä. Tämän tapahtuman on sanottu olevan suurin "ahdistus" ihmisen elämänkaaressa ja aikuinen ei vastaavanlaisesta ilman mielialalääkitystä selviäisi. Mutta vauvat kestävät paljon pettymyksiä ja paranevat kaikenlaisista elämän traumoista niin hyvin, että jokainen vauva tästä selviää. Sylin tärkeyttä ei tietenkään saa vähätellä. 24/7 ei tarvitse sylissä istua, mutta normaalia enemmän kuitenkin.
8–10 kk
  • Lapsi ymmärtää ensimmäisiä sanoja n. 9 kk:n iässä.
  • Lapsi oppii ryömimään ja sitten konttaamaan.
  • 9-kuinen seisoo tukea vasten, opettelee itse seisomaan nousua, osaa poimia pikkuesineitä peukalon ja etusormen avulla (pinsettiote).
10–12 kk
  • Ensimmäiset omat merkitsevät sanat ilmaantuvat n. vuoden iässä.
  • Lapsi oppii seisomaan ilman tukea ja kävelemään tuettuna, joku ottaa jo ensiaskeleita.
  • Lapsi harjoittelee lusikan käyttöä ja sukkien riisumista.
Kommunikointia lapsen kanssa on muunkinlaista kuin puhe. Puhuminen lapselle on älyttömän tärkeää, mutta eleitä ja ilmeitäkin oppii tulkitsemaan. Tähän erikoistuneita ammattilaisia ovat mm. lastenpsykiatrit.

Nämä ovat tosiaan ihan vain suuntaa antavia, eikä kannata säikähtää, jos lapsen ensimmäiset sanat tulevat vasta 3v iässä (yleistä pojilla, "tankkaavat" sanat ennen kuin tuottavat ne itse). Jos lapsi ei kuitenkaan esim. osoita mitään mielenkiintoa liikkeellelähtöä kohtaan 10kk iässä, niin voi kokeilla esim fysioterapeuttia. Aina kannattaa kysyä neuvolalääkäriltä, jos joku askarruttaa.

Jos ei ole hajuakaan mitä lapsen kanssa tulisi tehdä, niin tärkeää on pysyä rauhallisena ja ottaa lapsi syliin. Vaunuissa on turha lykätä ja huudattaa lasta pitkiä aikoja. Neuvolaankin voi aina soittaa. =)
    Lähde: Väestöliitto

    Uniriepu/-lelu

    Laitan tästä erikseen tekstin, koska tämä on ehkä vähän väheksytty tai unohdettu konsti. Uniriepua on käytetty jo satojen vuosien ajan. Tutti on ok, mutta sillä on taipumus tippua ja mennä lapselta hukkaan yöllä, jolloin joutuu nousemaan ja nostamaan sen hänelle (jopa tunnin välein). Rievun vauva löytää helpommin. ;) Toki sekin voi mennä hukkaan, mutta totuttuaan riepuun lapsi yleensä nukahtaa takaisin saatuaan sen käsiinsä. Rievusta on myös iso apu 1-2vuotiaille, jolloin oma rakas lelu on erityisen tärkeä. Ja esim tarhasta tullessa ei ole väärin antaa lapselle hänen oma rakas lelunsa, vaikka se olisikin unilelu.
    Riepuun opettelu ei yleensä käy hetkessä, vaan siinä voi mennä parikin kuukautta. Kannattaa tunkea riepua (tai pehmolelua) joka unille vauvan viereen (myös vaunuihin) ja hinkata siihen äidin/isän hajua vähän väliä. Jos imettää, voi siihen tipauttaa pari tippaa äidinmaitoa, mutta ei paljon ettei riepu ala haisemaan. Riepuja saa kyllä pestä, mutta jos tuntuu että lapselle kelpaa vain yksi ja sama riepu, voi sen esim kiehauttaa kuumalla vedellä ja jättää hajusteelliset pesuaineet pois (tai pestä hajusteettomalla). Hajut ovat erittäin tärkeitä vauvoille.
    Helpottaa huomattavasti elämää. =) Uniriepua ei kannata ajatella mitenkään pahalla ajatuksella, että se jotenkin muka korvaisi äidin. Tavallaan se vähän aikaa korvaakin, mutta ei tietenkään oikeasti. Lapsen ei tarvitse roikkua äidissä kiinni 24/7, mutta ei siitä tietenkään haittaakaan ole. =)
    Kaikki eivät tosin unilelua tarvitse. Yhdelläkin lapsella oli tapana imeä omaa kyynärvarttaan. =) Se rauhoitti hänet. Jotkut imevät peukaloa, jotkut räpläävät pinnasängyn reunasuojusta ym. Lapsi on tarpeeksi vahva puolen vuoden tienoilla jo rauhoittumaan itse. =) Se on hyvä oppia ajoissa. ;)

    sunnuntai 16. tammikuuta 2011

    Ruokavinkkejä

    Kun lapsi alkaa syömään kiinteitä, eivät määrät mitään huimia ole ja siksi ruokia kannattaa tehdä iso määrä pakkaseen, jotta elämä vähän helpottuisi. Peruna ja porkkana ovat yleensä aika turvallisia. Kaaleista voi tulla vähän ilmavaivoja. Hedelmiä kannattaa antaa varovaisesti. Päärynä on yleensä aika hyvin siedetty. Sitrushedelmät, omena, mansikat ym ovat allergisoivia. Yleensä pienten lasten allergiat rauhoittuvat siinä kahteen ikävuoteen mennessä. Sitä ennen voi elämä kuitenkin olla aika vaikeaa. Lääkärissä kannattaa aina käydä tekemässä allergia testejä. Varsinkin maito ja vilja! Niitä ei saa itse jättää ruokavaliosta pois.

    Hyvä konsti on keittää perunoita ja soseuttaa ne kuuman veden kanssa. Sitten pakastaa nöttösiä jääpalarasiaan. Kun lapsi syö jo vähän enemmän, voi käyttää pakastuksessa minigrip mini pusseja. Meillä menee jo kaksi pussillista kerralla. =D Bataatti on tosi kiva ruoka, koska se on perunaa makeampi. Porkkanaa on helppo lisäillä melkeinpä ruokaan kun ruokaan. Ja se on hyvä pienen masulle. Paprikaakin voi koittaa makua antamaan. Yleensä lapset pitävät kuitenin aika miedoista ruoista. Suolaa ja mausteita ei tulisi alle 1v ruokiin laittaa. Mutta 1v iästä lähtien niitä voi vähitellen lisäillä. Suola on siinä mielessä kuitenkin aika turha, koska sitä saa jo pelkästään leivästä tarpeeksi, jos lapsi sitä suostuu syömään.

    Makaroni ja riisi ovat hieman vaikea hienontaa ja hienokurkkusimmat eivät näitä helpolla syö.

    Lihasta riista, kana ja kala ovat parhaimmat vaihtoehdot. Lihat voi paistaa joko pannulla tai keittämällä. Porkkanaa ja sipulia voi esim lisätä sekaan. Sitten hienontaa ruoan esim sauvasekoittimella tai Moulinexilla (hyvä vehe). Meillä lohi on suosikkikala. Siihen voi laittaa esim sitruunapippuria ja tilliä vähän. Lohi menee ihan haarukallakin muusiksi. Pienen lapsen ei tulisi olla kasvisruokavaliolla, koska hänen aivonsa tarvitsevat paljon proteiinia kehittyäkseen (kasviruoasta ei tarpeeksi saa). Sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha päättääkseen omista asioistaan, voi hän alkaa kasvisyöjäksi. Ihminen on alunperin kuitenkin tarkoitettu sekasyöjäksi. ;)

    Lisää ruoka-asioita löytyy mm. täältä

    Bataattia, kukkakaalia ja kanaa+porkkanaa+sipulia soseutettuna ja pakastettuna

    Leluja

    Laitanpa tänne blogiin muutaman kuvan meidän lempileluista. Ja ne joille on vasta vauva tulossa tai juuri syntynyt, niin varoituksen sana: leluja tulee aina liikaa. Meilläkin on jo monta laatikollista ja varmasti 80% on lahjaksi saatuja.

    Kori on lahjasi saatu ja tosi kiva sisustusidea lasten huoneeseen. Kuvassa näkyvä keltainen "naama" oli meidän pojan lempilelu vastasyntyneenä. Kaikki vauvat, jotka kävivät meillä vierailulla, sekosivat myös tästä. =D Ihmisen kasvoja muistuttavat lelut ovat yleensä pienen vauva lempileluja.

    Pehmolelut eivät meillä ole mitään suurta suosiota saaneet, mutta tämä iso nalle (jonka sain 16v lahjaksi aikoinaan ystäviltäni) on ollut suosittu. Ja kuvassa näkyvä hirvi oli tuliainen, kun kävimme ensi kertaa reissussa yhdessä lapsen syntymän jälkeen. Liekkö senkin takia se on niin tärkeä pojalle. =) Muistuttaa siitä, kun äiti ja isä tulivat kotiin. Itse hurahdin pienenä kuulemma nalleen, jonka äitini toi tuliasena. ;)

     Tämä kuppasen näköinen riepu ja ikeasta saatu pupu ovat ehdottomat unikaverit. Riepua en uskalla pesuaineella pestä, mut keitän sen aina välillä. ;)

    Vauhti kelpaa aina. Perinteinen taaperokärry (vihreä) passaa yleensä lapselle kuin lapselle. Meillä se oli siitäkin kätevä, että kun poika opetteli kävelemään, hän otti tästä tukea. Lähinnä vain rohkaisumielessä, koska ei uskaltanut kävellä ilman tukea. Mutta eihän noin heppanen kärry ilman painoja paljon tue (vaippapussit/-laatikot olivat hyviä painoja). ;) Toinen hyvä kikka, on antaa lapselle käteen jokin esine, niin hän monesti kiinnittää huomion siihen ja lähtee vahingossa kävelemään ilman tukea.

    Meillä hyppykeinu ja kävelylaite (johon mennään sisälle ikään kuin istumaan ja sitten rullataan ympäri kämppää) eivät koskaan olleet kovassa suosiossa. Poika on aina halunnut liikkua ihan vapaasti. Tämä laite oli kätevä, kun hän opetteli kävelemään. Siitä lähtee myös paljon ääntä ja valoja. ;) Vieläkin kyllä rämpyttää tätä innoisaan. Laitteen saa istumamoodille tai sen voi laittaa ihan lattiallekin, jos vauva on vielä ryömimisvaiheessa. Jotenkin olen huomannut, että useissa perheissä tytöt viihtyvät hyppykiikussa enemmän kuin pojat (ainakin pidempiä aikoja). x) 
    On turha sanoa, että tytöt ja pojat ovat samanlaisia, kun ne eivät vain ole. Monesti näkee kun menee perheeseen, että tyttö istuu rauhassa lattialla leikkimässä ja poika juoksee nakuna sohvalle päälleen. =D Mutta molemmat ovat ihan yhtä ihania lapsia! ;)

    Kirjat ovat meillä ihan uskomattoman isossa suosiossa. Etenkin ne joissa on kuvia eläimistä/tavaroista/ruoista ja kuvateksti sitten mukana. Poika löytää helposti esim pallon kuvan kirjasta, kun hänelle sanoo "etsi pallo". Sitten selataan kirjaa niin kauan, kunnes pallo löytyy. Voi sitä riemua. =D Poika on todella näppärä käsistään. Alle 1v iässä jo käänsi sivuja lehdesta. xD Mutta kävelemään oppi sitten vasta 1v2kk.

    Kaikki lelut josta lähtee iso ääni ja valoshow ovat yleensä lasten mieleen. Ja kaikki äänet oppii jotenkin suodattamaan, että ne eivät enää aikuista haittaa ollenkaan! =D Piirtäminen on meillä uusi lempparijuttu. Poika haluaa aina, et äiti tulee ensin piirtämään pallon, kuun, sydämen ja kukan. Myös "ongelmanratkaisulelut" ovat tosi hyviä (musta palikkalaatikko mm). Poika taputtaa itselleen joka kerta, kun saa palikan laatikkoon. =D

    Fröblelin palikat ovat ainut, jota poika suostuu telkkarista katsomaan. =) Mielestäni 30min telkkaria on päivässä hyvä maksimi 1,5v ikäiselle. Siinä saa itsekin vähä istahtaa. ;) Ja musiikki on meillä oltava päällä melkein koko ajan. Ukkeli niin nauttii siitä.

    Ja sitten nämä kaikki ihme romut, mitä poika löytää talosta. Suurin osa lempileluista ei edes ole leluja, vaan esim muovipussiteline ja juomapullot. =) Juomapullon sisään voi laittaa esim riisiä ja korkin kiinni, niin siinä vasta on kiva helistin! Meillä poika vain oppi avaamaan korkin aika aikaisin... x) Paperin silppuaiminen on yksi lempipuuhista ja kaapinovien aikominen. Mut niitäpä saa ihan vapaasti paukuttaa, kunhan vaaralliset aineet ja esineet on siirretty pois. Vielä kun keksisi miten saa pojan pois digiboxin kimpusta.. Ylemmäs sitä ei voi nostaa ja johtojakaan ei viitsisi aina repiä irti. Tällä hetkellä siinä edessä on sohvan rahi, joka antaa vähän aikaa kiirehtiä nappaamaan poika pois sekoittamasta koneita. ;) Astianpesukonekin piti vaihtaa, kun poika kävi laittamassa säädöt aina niin sekaisin, että loppujen lopuksi se lasahti..! Mutta luulen et suurin syy oli se, että kone oli jo aikansa elänyt ja olisi hajonnut muutenkin kohta.

    Hellan levyt ja uuni ovat meillä vähän liiankin suositut. Lapsilukot eivät paljon auta. Ostin sitten tämmöisen leikkiuunin alennuksesta ja se on ollut kyllä suosittu. Laitteesta lähtee ääntä ja valonvälähdyksiä. Nappeja on kiva väännellä eikä kukaan tule komentamaan pois. =)

    Leikki on lapsen työ ja tarhapäivä on lapselle työpäivä. Parhaat leikit usein kuitenki syntyvät mielikuvituksen avulla. Paljon ei lapsi leluja tarvitse. ;)

    tiistai 11. tammikuuta 2011

    Parisuhde ja vauva

    Parisuhde muuttuu aina lapsen myötä. Yhtäkkiä ollaankin kumppaneita ja vanhempia. Mukana onkin uusi ihmissuhde. Aluksi vanhemmuus täyttää koko elämän ja parisuhde jää toissijaiseksi. On tärkeää, että vauva saa tarvitsemansa huomion. Perheen aikuisia ei kuitenkaan saa unohtaa. Yhteiset hetket voivat löytyä ihan pienistä asioista. Ensimmäiset vuodet lapsen elämästä ovat todellisia parisuhteentestaajia. Lasta ei kannata tehdä sen takia, että parisuhde paranisi vaan parisuhteen on oltava jo kunnossa ennen lastentuloa.

    Jokaiselle löytyy perheessä oma roolinsa. Isä kokee usein jäävänsä huomiotta aluksi. Miehenkin on kuitenkin opeteltava uusi roolinsa perheessä. Lapsen/perheen kanssa vietytty aika on kuin laittaisi rahaa yhteiseen hyvinvointipankkiin. Lapsen lisäksi isä joutuu palaamaan töihin hyvin pian ja väsymys voi iskeä. Miesten masennus synnytyksen jälkeen ei ole mahdottomuus. Ei ole häpeä pyytää apua eikä se kerro, että ihminen olisi jotenkin heikko. Nainenkin tarvitsee tavallista enemmän hellyyttä ja tukea. Keskusteluissa kannattaa keskittyä enemmän positiivisiin asioihin ja osoittaa rakkauttaan usein. Seksiinkään ei saisi panostaa liian aikaisin. Kyllä ne halut sieltä ajan kanssa palautuvat.

    Miestä kannattaa hyödyntää vauvanhoidossa. Äiti ei ole ainut ihminen joka osaa vauvaa hoitaa. Miehen ja vauvan kannattaa antaa rauhassa tutustua toisiinsa ja vaikka vaipanvaihto kestäisikin 10min pidempään niin mitäs se haittaa. Mies osaa syöttää tuttipullosta, vaihtaa vaippaa, hyssytellä, ihan mitä tahansa paitsi imettää. Usein vauva riehaantuu äidinmaidonhajusta ja mutka isän sylissä rauhoittaa. Onhan se vähän sama asia, kun joku heiluttelisi pizzaa aikuisen nenän edessä koko ajan. ;) Yksi ihailtavimmista asioista maailmassa on se, että mies tulee töistä kotiin ja viihtyy perheensä parissa vapaa-aikana eikä hyppää viikonloppuisin kavereidensa kanssa baarissa ym. Muutenkin alkoholin runsas käyttö ei mielestäni kuulu lapsiperheen elämään ja tästä ei voi olla kovin vaikea luopua. Asiallinen lasi viiniä ruokailun yhteydessä on tietty eri asia. Muutenkaan toisen ihmisen alkoholinkäyttöön ei tarvitse sopeutua eikä varsinaan pidä lähteä mukaan.

    Yövalvomiset ovat rankkoja ja jos uupumus meinaa iskeä, kannattaa kysyä jos sukulaisista/ystävistä joku voisi hieman tulla apuun. Neuvoloistakin saa apua useilta paikkakunnilta. Jos perhepetiin päädytään, niin pitää olla varma, että se käy kaikille osapuolille. Jos isä ei saa nukuttua, niin ei häntä sängystä poiskaan saa potkia eikä häntä saa soimata siitä, että perhepeti ei onnistu. Äidin ja isän yhteinen vuode on todellä tärkeä eikä sitä saa vähätellä. Hetkellisiä ratkaisujahan voi tehdä, mutta pidempiaikaisia erikseen nukkumisia kannattaa välttää. Vanhempien läheisyys on todella tärkeää. Se ei tarkoita pelkästään seksiä. Usein samaan aikaan nukkumaanmeno on jo todella tärkeää. 15min ehkä jutellaan ja sitten nukahdetaan vierekkäin. Mikäs sen mukavampaa. =)

    Yhteistä aikaa kannattaa järjestää joka päivä. Sen ei tarvitse olla kuin 15-30min. Se voi olla esim joku hassu TV-sarja, jota molemmat tykkäävät katsoa tai joku peli. Joskus ennen nukkumaanmenoa pieni juttutuokio tai sohvalla istuminen hiljaa voi olla tarpeeksi. Tai yhteinen ruokailu (jotkut ottavat vauvan sitteriin pöydän viereen tai pöydälle). Kerran viikossa olisi hyvä järjestää joku yhteinen juttu. Jos lastenhoitajaa on hankala saada ja lähteminen esim ravintolaan/elokuviin ei onnistu, voi illan istua kotonakin ja katsoa jotain elokuvaa. Vauvan nukkuessa pieniä pätkiä tämä voi olla haastavaa, mutta lapsen kasvaessa se helpottuu. Puoli vuotias jos pystyy nukkumaan yöt putkeen tai ainakin usean tunnin pätkiä.

    Uupumustakin voi ehkäistä. Kannattaa pohtia tarkkaan mitä voisi jättää tekemättä ja mistä menoista voisi tinkiä. Molempien pitää tinkiä harrastuksistaan, mutta myös molemmilla on oltava hieman omaa aikaa. Pieni siivo kotona vain osoittaa sitä, että lapsi on saanut huomiota. Siisti koti on päinvastoin huolestuttava, koska tällöin aikaa on mennyt siivoamiseen ja lapsi (sekä aikuinen itse) jäänyt vähemmälle huomiolle. ;) Omasta jaksamisesta ja syömisestä on huolehdittava. Kun vauva on pieni, kannattaa suosiolla suosia kauppojen valmisruokia ja tehdä elämä muutenkin itselle helpoksi. Joistain saattaa tuntua hurjalta, että miten sitä lasta jaksaa 24/7 hoitaa. Ei varmaan muiden lapsia jaksaisikaan, mutta oma lapsi on ehkä ainut asia maailmassa jonka puolesta voisi oikeasti antaa vaikka henkensä. ;)

    Parisuhde ja erimielisyydet

    On tullut kirjoiteltua kaikenlaista tietoa vauvoista ja taaperoista, mutta haluaisin kirjoittaa muutaman tekstin parisuhteestakin, sillä lapsi on parisuhteen peili. Jos vanhempien suhde voi hyvin, yleensä lapsikin voi hyvin. Väestöliiton sivuilta muun muassa löytyy asiallista tietoa ja apua.

    Ihminen tuo suhteisiinsa elämän varrella paljon lapsuudessa opittuja toimintatapoja ja -malleja. Ihmisen temperamentti syntyy jo kohdussa, mutta paljon siitä on myös muokkautuvaa. Toista ihmistä ei voi muuttaa vasten tämän tahtoaan. Oleellista on tunnistaa itsensä ja olla itselleen rehellinen. Omaa käyttäytymistään voi aina muuttaa, mutta helppoa se ei välttämättä ole.

    On tärkeä muokata suhde molempien näköiseksi. Ei vain kopioida haavekuvaa ihannesuhteesta tai omasta lapsuudenkodistaan. Mediaan ei kannata tuijottaa.

    Hyvä parisuhde luo puitteet tasapainoiselle elämälle. Kumppania ei koskaan saa pitää itsestään selvyytenä. Täydellinenkään suhde ei kestä kahta vuotta, ellei sen eteen tehdä töitä. Aina pitäisi kaivaa jostain voimavaroja toisen huomioimiseksi. Puhumisen ja kuuntelemisen tärkeyttä ei voi korkostaa liikaa.

    Rakkaus on tahdon asia. Se on motivoitunutta toimintaa vaalia suhdetta ja osoittaa sitoutumistaan. Rakkaus ei ole vain tunne jota romantisoidaan mediassa vaan se on tekoja. Rakkautta on löydyttävä molemmista osapuolista. Muuten suhde ei voi toimia. Riippuvuus toisesta on myös eri asia kuin rakkaus. Rakastuminen on ihanaa ja suhteen alku on ihaninta aikaa maailmassa. Pitkässä suhteessa rakkaus kuitenkin on tekoja. "All you need is love" ei päde tässä maailmassa. Mutta silti rakkaus on se suurin voima. =)

    Yhdessäolon tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja kunnioittamiseen. Toisen erilaisuus pitää hyväksyä. Molemmat osapuolet ovat tasa-arvoisia suhteessa. Omista tuntemuksistaan pitää puhua. Kannattaa usein käyttää ilmaisua "minusta tuntuu...." eikä aloittaa joka lausetta "kun sinä et tee....", "sinä et koskaan..." jne. Syyllistäminen harvoin johtaa mihinkään tuloksiin ja aiheuttaa vain enemmän ongelmia. Aina kun toinen tekee jotain fiksua tai mukavaa, pitää muistaa kehua. Kun jaksaa osoittaa kumppanilleen hyväksyntää, saa sitä itsekin.

    Turhautumiset ja suuttumisetkin pitää hyväksyä. On hyvä, että on joku jolle saa myös purkaa pahaa oloaan. Raja menee kuitenkin siinä, että koskaan ei saa ketään vahingoittaa eikä mitään saa rikkoa. Väkivalta ja riita ovat kaksi eri asiaa! Huutaminen ja riehuminekin ovat huonoja konsteja. Viha pitää purkaa esim urheiluun ym. Mutta toisaalta maailmaanhan ääntä mahtuu ja se ei välttämättä ketään vahingoita. Jos toinen suuttuu oikein kovasti, niin paras keino on yleensä antaa savun laskeutua vähän aikaa ja aloittaa keskustelu alusta. Viha on ikään kuin "puolihulluus-tila" eikä sen aikana saa sanottua mitään järkevää. Viha on kuitenkin hyväksyttävä tunne. Lapsi apinoi aikuisten tyylin riidellä. On hyvä, että lapsi näkee riitoja ja erimielisyyksiä, mutta riidat on myös tällöin sovittava. Näin lapsi oppii miten erimielisyyksistä päästään yli. Vanhemmalle lapselle tulisi myös selittää, että nyt oli hieman erimielisyyksiä, mutta se ei tarkoita sitä ettemmekö rakastaisi toisiamme ihan yhtä paljon. Lapsi kyllä huomaa, jos vanhemmat ovat riidoissa. Lasta ei helpolla huijata. He tietävät aina enemmän mitä luulemme. Rauhallinen keskustelu ja KUUNTELU takaavat yleensä parhaan lopputuloksen.

    Väkivalta parisuhteessa on niin vakava asia, että siitä pitäisi kirjoittaa erikseen. Aiheeseen löytyy paljon asiantuntevaa ja ammattitaitoista väkeä. Jos lapset liittyvät kuvaan, pitäisi heidän turvallisuus aina ensin taata. Mannerheimin lastensuojeluliitosta ja väestöliitosta saa mm apua. Väkivalta parisuhteessa on todella yleistä ja jos ihminen lyö kerran hän todennäköisesti lyö uudestaankin. Väkivalta voi olla myös henkistä/sanallista ym. Väkivallalla on tapimus lisääntyä ja raaistua ajan mittaan. Asialle on aina tehtävä jotain. Jos haluaa puhua anonyymisti on olemassa mm. Naisten linja, jossa on koulutettuja ihmisiä auttamassa, kuuntelemassa ja ohjaamassa eteenpäin. Numero on 0800 02400. Päivystys toimii suomeksi arkipäivisin klo16-20, englanniksi pe klo 16-20 ja ruotsiksi ke klo 16-20.

    Lasten fyysinen kurittaminen on ollut laitonta Suomessa vuodesta 1984 ja on rangaistava teko!

    Ihmiset muuttuva aina elämässä. Sitä ei voi estää. Tällöin myös parisuhdekin muuttuu. Yhdessäolo on kuitenkin perusta kaikelle ja suhde kestää muutoksetkin, jos vain molemmat tekevät sen eteen töitä.

    Parisuhteen voi jakaa kolmeen vaiheeseen:
    1. rakastumisevaihe (noin 1-3v karkeasti). Kumppanista ei vielä ehkä näe kaikkia piirteitä ja eletään ihanassa "humussa". Tämä on tärkeä vaihe me-hengen luomiseksi.
    2. kumppanit ottavat enemmän tilaa ja näyttyäytyvät uudessa valossa. Tällöin pohditaan voiko sitoutua toiseen loppuelämäksi ja mitä itse elämältä haluaa. Kysymykset olisi hyvä esittää tässä vaiheessa. Liuku tähän vaiheeseen voi mennä ihan huomaamatta, jos suhde on ollut tasapainoinen.
    3. kumppanuusvaihe. Tämä voi tapahtua osapuolilla eri aikaan. Tämä näyttäytyy läheisyyden ja etäisyyden tarpeissa. Keskustelu ja kuuntelu on tässäkin tapauksessa erittäin tärkeää.

    Hieman itsekyyttäkin pitää elämässä olla. Liika kiltteys johtaa usein suuriin ongelmiin ja siihen, että ihmiset alkavat käyttää hyväkseen. Puolensa on pidettävä. Toinen ääripää on sitten narsistinen peroona, joka ei koskaan myönnä virheitään. Tämä on erittäin vaikea tilanne eikä usein korjaudu ollenkaan. Turvallinen koti on kuitenkin paras keino estää tätä. Lasta ei voi lelliä pilalle sylin, huomion ja hellyyden avulla!

    Yksi vinkki vielä lasten (jo vähän vanhempien) kanssa keskusteluun. Lapset harvoin alkavat puhua mistään asioista, vaikka heiltä kuinka kyselisi. On kuitenkin tärkeää kysellä ja olla koko ajan valmiina kuuntelemaan. Lapsi ei kerro mitään, jos istutaan sohvalla, että nyt keskustellaan. Hyvä keino on tehdä jotain mukavaa samalla ja välillä koittaa aloittaa keskustelu. Se voi olla leikki, askartelu, TV, saunominen ym. Siinä sivussa lapset sitten yleensä alkavat jutella. Pääasia, että aikuinen on aidosti kiinnostunut ja kuuntelee sekä pyrkii ymmärtämään lapsen aivotuksia. Lapset ovat viisaita, mutta heillä ei ole vielä resursseja aivoissa käydä kunnon keskusteluja. Tämä tulee kuitenkin esiin muunlaisena toimintana. Ja ongelmat tulevat usein esiin väkivaltaisena käytöksenä.

    Kaikissa perheissä ei ole kahta vanhempaa eikä olemassa olevaa parisuhdetta. Tämä ei kuitenkaan huononna vanhemmuutta. Läheisten tuki on todella tärkeää ja apua ei saa pelätä pyytää. Vertaistuen hakeminen on myös hyvä. Vanhin lapsi ei saisi joutua olemaan aikuinen liian aikaisin. Jos perheessä ei ole isää, perheen vanhin poika yleensä jotuu raskaiden tilanteiden eteen. Olisi hyvä ottaa mukaan ulkopuolinen apu, jos perheen ainut aikuinen ei tahdo jaksaa. Väsyminen on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää.

    Uusperheissä yhteinen aika korostuu. Usein kun vanhemmat jo rakentavat uutta elämää, lapset vasta käsittelevät edellisen perheen eroa. Aikaa täytyy antaa sekä kumppanille että lapsille tarpeeksi. Uusperheessä täytyy muistaa, että isäpuoli ei ole isä ja sisarpuoli ei ole sisar. Mitä vanhempia lapset ovat, sitä enemmän tämä korostuu. Uudet sisarukset saattavat aluksi tuntea vetoa toisiinsa, mutta tämä on vain normaalireaktio. Lähtökohta on se, että isä/äitipuolella ei ole komennusvaltaa toisen lapsiin. Nämäkin säännöt pitää yhteisymmäryksessä sopia kaikkien kanssa ja tottakai asiat ajanmyötä aina muuttuvat. Työtä on tehtävä kovasti.

    Maahanmuutto on iso asia perheessä. Omasta kulttuuristaan ja kielestään ei pidä luopua, mutta tottakai uusiin tapoihin on sopeuduttava. Tämä on erittäin kuluttavaa ja voimia vievää eikä avun pyytämistä saa epäröidä. Kaiken keskellä pitäisi muistaa kiinnittää huomiota parisuhteeseenkin.

    Sateenkaariperheet eli samaa sukupuolta olevien perheet lisääntyvät koko ajan. Tästä ei ole Suomessa vielä vahvaa kulttuurillista mallia. Tällöin työnjako ja tehtävät on jaettava uusiksi, mikä voi olla haasteellista. Usein nämä perheet kuitenkin oppivat keskustelun taidon hyvin ja ratkovat useita ongelmia helposti. Jos lapsi on toisen biologinen, voi ongelmia ilmetä senkin kanssa, kumpi on esim "äiti". Asiat olisi hyvä sopia jo odotusaikana ja nämä sopimukset ovat sitten pitäviä. Paras apu löytyy usein samassa elämäntilanteissa olevilta pareilta.