tiistai 21. toukokuuta 2013

Vauvan rauhoittelu

Vauva-lehden sivuilla oli ihan mukavia rauhoittelukonsteja pienelle vauvalle. Suurin osa varmaan nämä tietääkin eikä näihin ole paljoa lisättävää. Mutta halusinpa laittaa ne tännekin, koska noista vinkeistä pitäisi kyllä jonkun toimia. ;) Tietty sitten koliikkilapset ovat astetta haastavampia, mutta sekin menee ajan kanssa ohi. Kannattaa hyödyntää apuvoimia! Ja tietty kannattaa kävästä lääkärissä varmistamassa, ettei kyseessä ole mikään hoidettava vaiva. Korvatulehdusta ei vastasyntyneellä yleensä koskaan ole ja allergiat ovat kuitenkin kohtalaisen harvinaisia eikä niitä voi lähteä jokaiselta itkevältä lapselta tutkimaan kunnallisella puolella.
 
Tutti
Tutista mainitsisin sen, että aivan vastasyntyneelle sitä ei kannata edes paljoa tarjota, sillä tutin syöminen voi hankaloittaa imetystä. Tuttia voi alkaa tarjota esim. 2kk ylöspäin. Vastasyntynyt harvoin tuttia edes ottaa ja vanhemmat ajattelevat, että lapsi ei tuttia tule koskaan ottamaan. Vauvat usein kätisevät iltaisin, kun alkaa väsykin painamaan, niin tuttia kannattaa kyllä testata. Siinä on runsaasti vauvalle tekemistä, kun tylsyys iskee. Vauvaa ei ole pakko opettaa nukahtamaan tutti suussa, sillä siinä voi käydä niin että vauva herää aina kun tutti tipahtaa. Mutta todella kätevä apuväline se on, jos vauva kätisee paljon. Tuttia joutuu vähän tuputtamaan ehkä aluksi. Helpoiten se käy, kun tutilla kutittelee vauvan huulia ja suuta ja vähitellen tarjoaa sitä. Ei kannata iskeä tuttia suuhun väkisin ja pitää siitä kiinni.
Tutista vieroittaminen käy sitten jatkossa myös unikoulun kautta. Tähän vinkkejä löytyy kategoriasta "nukkuminen". 1-vuoden iässä olisi hyvä alkaa miettimään, josko tutista päästäisiin eroon. Yleensä siihen menee vain pari päivää ja lapsi hyväksyy tilanteen yllättävän vähällä vaivalla.
 
 
Imetä. Imetys tai pullomaidon tarjoaminen rauhoittaa monen vauvan. On kausia, jolloin vauva voi ruokailla hyvinkin tiheästi. Jos vauvalla ei ole nälkä, kokeile tuttia.
Laula tai soita musiikkia. Joillekin vauvoille toimii parhaiten rauhallinen lauleskelu, jotkut pitävät rytmikkäämmästä meiningistä.
 
Vaihda asentoa. Selällään sylissä oleminen ei useinkaan ole itkuiselle vauvalle se paras asento. Nosta vauva pystyasentoon olkapäätä vasten, pidä vauvaa tiiviisti rintakehääsi vasten tai laita vauva mahalleen käsivartesi päälle.
Nosta naama naamaa vasten. Kun laitat kasvosi vauvan kasvojen lähelle, rauhallisen hengityksesi kuunteleminen voi auttaa vauvaa tyyntymään. Voit kokeilla myös kuiskia ja supattaa vauvan korvaan.
Taputa peppua. Taputtele sylissä olevan vauvan peppua jämäkästi tai silittele selkää.
Pistä tanssiksi vauvan kanssa. Rytmikäs joraaminen musiikin tahtiin voi saada harmin unohtumaan.
Kokeile lorutteluleikkejä, joissa vauvan käsiä ja jalkoja heilutellaan rytmikkäästi.
Näytä jotain yllättävää. Menkää yhdessä vauvan kanssa katsomaan peiliä tai ikkunaa, tai vaikka pyörivän pesukoneen lasiluukkua. Myös värikkäät kuvat voivat toimia.
Ota eläin avuksi. Anna vauvan silittää rauhallista koiraa tai kissaa. Aistielämys voi hiljentää huutajan.
Vaihda sylittelijää. Pyydä välillä joku toinen rauhoittamaan vauvaa. Saat itse tauon, ja muutos saattaa hämmästyttää vauvan niin, että itku unohtuu.
Lähtekää auto- tai vaunuajelulle. Autoajelu ei ole ehkä ekologisin tapa mutta voi auttaa, kun tilanne tuntuu epätoivoiselta. Myös vaunulenkki ulkona rauhoittaa levotonta vauvaa.
Vaunuissa tai rattaissa voi heijata myös sisällä. Laita vauva pieneen kohoasentoon ja heijaa rytmikkäästi. Kokeile työnnellä vaunuja edestakaisin kynnyksen yli niin, että vaunut hypähtelevät.
Keinuttele vauvaa kantoliinassa. Saat samalla lepoa käsillesi.
Kuunnelkaa kohinaa. Radion laittaminen ns. välitaajuudelle tai avonaisen vesihanan kohinan kuuntelu voi auttaa rauhatonta vauvaa nukahtamaan. Väsyitkuun voi tepsiä myös pölynimurin ääni. Tasaisen kohinan taika perustuu siihen, että se muistuttaa kohdun äänimaailmaa ja peittää alleen muita häiritseviä ääniä.
Kylpy rauhoittaa ennen uniaikaa. Lämmin vesi saa monen vauvan tyyntymään. Pienen vauvan ammeeksi käy vaikka lavuaari tai puhdas, iso ämpäri: sopivan lämmintä vettä ämpäriin ja vauva ämpäriin kainaloista kiinni pitäen. Joskus pelkkä vauvan vaatteiden riisuminen voi auttaa.
Kiedo vauva kapaloon. Kapalossa moni vauva tuntee olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi.
Pysy itse rauhallisena. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä pysytellä itse tyynenä, niin vauvakin rauhoittuu todennäköisemmin. 
Jos itku johtuu vatsavaivoista, kokeile pumpata selällään makaavan vauvan jalkoja koukkuun lähelle vatsaa ja takaisin. Tämä ns. pierujumppa auttaa ilmavaivoihin. Voit myös hieroa vauvan vatsaa lempeästi. Apteekista on saatavilla vauvoille tarkoitettuja valmisteita, joista voi saada avun vatsavaivoihin.


5 kommenttia:

  1. Pakko lisätä vielä pari asiaa, jotka usein näyttävät unohtuvan. Nykyisin perusasiat usein unohtuvat, koska ei olekaan koko sukua ympärillä sanomassa, miten vauvaa hoidetaan. Märkävaippa haittaa tosi usein vauvoja. Lisäksi vauva kannattaa koittaa röyhtäyttää! Yksinkertaista. =) Ei ole vanhempien vika, jos nämä pääsee unohtumaan. Nykyaikana vain pitää hieman liikaa koittaa pärjätä yksin..

    VastaaPoista
  2. Hei, meillä nyt yli 6 kk vauva ei ole ikinä nukkunut 3,5 h pätkiä pitempään. Herää aina samaan aikaan (wake-to-sleep ilmiö). Mutta mites opetat pois siitä, kun jos nukuttelee niin vauvaa itkee ja 2 v esikoinen herää myös ja sitten onkin 2 lasta nukuteltavana. Vauva on aina nukahtanut päikkäreille itkien, yöunille yleensä on nukahtanut itsekseen (eli senkin taidon osaa), mutta sitten muuten yöllä ei rauhoitu kuin imettämällä. Tutilla saa max. 20 min lisää unta. Alan olla jo aika rikki näiden heräilyiden kanssa. Pahemmaksi vaan menee, kun aiemmin hyvin nukkunut esikoinenkin on alkanut heräillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Tuo on vähä hankala juttu, kun koko talo herää, jos vauva itkee paljon öisin. Nukkuuko 2v omassa huoneessa? Äänieristetyt ovet auttavat yleensä hieman, mutta niissä on tietty hommaa kun ne vaihtaa..

      Vauvaa voisi tietty unikouluttaa esim. nostelu-unikoululla, mutta tällöin varmaan kannattaisi viedä 2v esim mummolaan tai ystäville yökylään viikonlopun yli, jos vain mahdollista. Kaikista paras ois, jos isä vois unikouluttaa ja äiti lähtee vanhemman kanssa kylään. Isällä ei ole mahdollista antaa tissiä yöllä. Jos tätä mahdollisuutta ei ole, niin toinen vanhempi voisi mennä 2-vuotiaan kanssa toiseen huoneeseen nukkumaan unikoulun ajaksi. Unikoulussa on tietty aika paljon hommaa,kun joutuu öisin nousemaan. Mutta se saattaa tehota jo parissa päivässä. Ja jos unikouluun alkaa niin ei missään imessä kannata antaa periksi, sillä tällöin kaikki alkaa alusta.

      Yli 6kk ikäiset eivät yleensä ruokaa yöllä kaipaa. Tietty yhden syötön voi pitää,jos tuntuu että lapsella on nälkä. Mutta tässäkin tapauksessa voisi kokeilla semmoista, että antaa yöllä tuttipullosta velliä. Pitäisi täyttää, jos on nälkä. Ja tissilapsi aika nopeaa yleensä luovuttaa, kun huomaa että yöllä tulee vain pullo eikä tissi ja alkaa nukkumaan paremmin. Teillä kuitenkin nukahtaminen onnistuu ilman nukuttelua välillä.

      Päiväunet kannattaa tehdä itselle helpoksi, jos tuntuu että väsyttää. Vauvan voi nukuttaa vaunuihin joka unille. Unikoulun aikana, voi kuitenkin yrittää myös sisälle nukutusta, vaikka se yleensä onkin alussa vähän takkusempaa. Mutta periksi ei kannata antaa.

      Tämmöisiä kikkoja tuli tässä mieleen. Onko näistä yhtään apua? Voimia hirmuisesti ja pyytäkään tutuilta apua, jos tuntuu että väsyttää!

      Poista
  3. Hei, tarvitsisin nyt vähän neuvoa. Meidän 5,5kk tyttö heräilee yöllä paljon ja yleensä olen joutunut sylissä keinutellen nukuttamaan, hän syö 2krt yössa.. Koska tutti ja silittely monesti pahentaa tilannetta, ja sylistä jos yritän takaisin sänkyyn laskea alkaa huuto heti. Nyt viime yönä päätin yrittää nostelua, jotta pääsisimme toisesta yö syöttö kerrasta eroon, koska kiinteitäkin meillä syödään aika paljon. Vauva heräsi tapansa mukaan tunnin välein mutta nukahti suht helposti ja n. Yhden aikaan rauhoittuminen ei enää onnistunutkaan tähän aikaan ensimmäinen syöttö yleensä on, nostelin n. 1,5h kunnes vihdoin vauva rauhoittui sänkyynsä mutta ei saanutkaan enää unta vaan n.5min oleskelun välein alkoi itkeä. Jatkoin nostelua viellä puoli tuntia mutta sen jälkeen, en yksin kertaisesti jaksanut enää valvoa kun kello läheni puoli neljää, joten annoin periksi. Hän nukahti heti syötyään. Eli pitääkö minun sitkeästi vain nostella vaikka aamuun asti että tämä onnistuisi? Ja saako vauvaa pitää vähän aikaa sylissä vai lasketaanko heti alas kun rauhoittuu? Ja kun vauva alkaa itkeä jo alas laskiessa käytänkö sängyllä ja otan kädet pois ympäriltä ennen kuin nostan uudestaan? Kiitos jo etukäteen jos jaksat vastata kysymyksiini :) t. Väsynyt mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Sielläpä on temperamenttinen vauva. Ja olet aika karpaasi, kun olet noinkin sinnikkäästi jaksanut nostella. =) Hatunnosto sinulle!

      Tuota nostelua voi tietty parin yönä kokeilla, mutta tuskinpa sitä enempää jaksaa, jos se noin kauan kestää. Joillekin vauvoille sopii paremmin sitten tassuttelu tai hyräily siinä pinnasängyn vieressä. 5,5kk ikäisen tietty vielä saa nukutettua syliinkin, mutta olen huomannut että semmoinen 7kk ikäinen alkaakin jo olla sitten vähän turhan iso siihen. Riippuu tietty vauvasta ja luonteesta.

      Nostelu-unikoulussa on se idea, että vauva lasketaan alas ja irroitetaan ote, vaikka hän alkaisikin jo matkalla huutamaan. Mutta hänet nostetaan heti uudestaan syliin. Ja vauva lasketaan heti alas kun hän rauhoittuu, jotta hän oppii nukahtamaan itse eikä nukahda syliin.

      On tosi hienoa, jos jaksat vielä vähän yrittää unikoulutella, mutta jos voimat menee ja lapsi kivasti nukahtaa syliin ja nukkuu sillä yön niin että äitikin taas jaksaa, niin ei ole paha tehdä niin vielä vaikka yhden kuukauden ajan ja kokeilla sitten vaikka ensin tassuttelua ja hyräilyä.

      Yöheräilyt usein jäävät 8kk ikään mennessä itsestään pois jos jäävät. Jos yöt menee huonommaksi, niin kannattaahan sitä kokeilla unikouluja. Ja tietty varmistua että lapsi ei huuda hampaita tai korvia yms.

      Hirmuisesti voimia sinulle! Hyvin olet jaksanut! Kirjoittele uudestaan, jos tulee kysymyksiä. Näin blogin kautta nämä vinkit ovat tietty aika suuntaa antavia, kun en ole vauvaa ja vanhempia henk. koht. tavannut. Mutta toivottavasti näistä on jotain apua =)

      Poista