keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Blogi pian 5-vuotta

Blogini täyttää pian 5-vuotta. Kylläpä se aika rientää. Ideahan tähän lähti aikoinaan siitä, että päädyin tutkimaan paljon erilaisia ystävällisiä unikouluvaihtoehtoja huonosti nukkuville vauvoille. Esikoiseni herätti minua 4-6kk ikäisenä 1-2h välein öisin, joten pakko oli asialle tehdä jotain, sillä olin jo melkein univajepsykoosissa. Asialle kuitenkin löytyi helppo ratkaisu. Tuolloin ei Suomen neuvoloista tai kirjallisuudesta ollut paljon hyötyä, vaan lähdin etsimään tietoa ulkomailta. Tietoa oli yllättävän paljon ja päätinkin sitten suomentaa osan blogiin, sillä väsyneitä äitejä oli todella paljon. Ammattini puolesta olen todella paljon tekemisissä lasten ja vanhempien kanssa ja päätinkin sitten lisätä tietoa aika laidasta laitaan. Vauvoista ehkä eniten tuli hankittua kuitenkin tietoa. Tieto kuitenkin muuttuu aika pian, vaikka tietty pääasiat pysyvät samoina. Minulla ei hirveästi ole aikaa päivittää vanhimpia tekstejä (muuta kuin ehkä poistaa jos asia on muuttunut täysin), joten ajattelinkin että jossain vaiheessa ehkä nappaan blogini vain pois. Pienen tauon pidinkin, mutta tuli niin paljon toiveita blogin jatkosta, joten olen yrittänyt tätä päivitellä vielä =) Ja viikottain tulee paljon kyselyitä mm. unikouluongelmiin ja ihania kommentteja miten blogistani on ollut apua, joten en raskisi tätä poiskaan laittaa. =) Todennäköisesti annan vanhimpienkin tekstien olla täällä vielä joitain vuosia, sillä haluan auttaa vauvaperheitä kaikin konstein enkä usko että tieto kovin radikaalisti muuttuu. Mikään tieteiskirjastohan tämä blogi ei ole vaan enemmänkin tukena vanhemmille ja hyvä vinkkejä koitetaan yhdessä löytää. Unikouluista onneksi tuntuu löytyvän jo aika hyvin tietoa Suomen kirjallisuudesta, joten luotan että ihmiset jatkossa löytävät apua helpommin. ;) Tämän olen huomannut muuten siinäkin, että vauva-keskustelupalsat eivät enää pursua epätoivoisia avunhuutoja nukkumisongelmiin. Nykyisin löytyy apua ja muitakin neuvoja kuin vain että "antakaa huutaa". Toivottavasti myös perheestä ja kaveripiiristä löytyy nykyisin enemmän apuja. Joskus oli vähän semmoinen asenne, että yksin on pärjättävä. Yhteistyöllä täytyy aina mennä.
 
Äitiys on sinänsä aika arka aihe pitää blogia sillä vauhkoontuneita ihmisiäkin löytyy aika paljon. x) Ja mikään ei ole mustavalkoista vaan aina voi soveltaa tietoa ja osaamista. Haluaisin kuitenkin että blogini ilmapiiri pysyy iloisena ja positiivisena. Kanssani saa olla eri mieltä ja jos jokin aihe ei blogissa innosta, niin tällöin saa vapaasti poistua paikalta. Ja jos joku on sitä mieltä että unikoulu pilaa vauvan, niin saa olla ihan vapaasti sitä mieltä, mutta tänne sitä on turha toitottaa. Itse en ymmärrä niin lyhytnäköisiä ihmisiä. Jos vauvan saisi niinkin helposti pilalle kuin kahden viikon lempeällä unikoulutuksella, niin kellään ei olisi tässä elämässä mitään toivoa. Hieman suhteellisuuden tajua elämään. Yleensä lapsi "pilataan" paljon myöhemmässä vaiheessa kuin vauvaiässä. Kehittävää palautetta otan vastaan, mutta en vihamielistä kritiikkiä. Tätä kyllä tulee aika vähän, mutta ehkä kymmenisen kommenttia vuoden varrella on tullut vastaan. Kaikki ovat tainneet liittyä äidimaitoon, mikä on hassua sillä imetyshän on ihana asia. Joidenkin mielestä imetys ilmeisesti vain pelastaa elämän, joten ihan niin vauhkoontunut en imetyksen puolesta ole ja kaikilla se ei vain onnistu, vaikka kuinka tuetaan ja autetaan. Jos yrittää niin saa minulta täydet pisteet. Äidinmaito on elämän eliksiiri ja yksi maailmankaikkeuden parhaista keksinnöistä, mutta elossa pysyy Suomessa ilmankin. Onhan se niin, että vaikka olisi maailman tykätyin ihminen niin ainahan toki löytyy vihaajia eikä minua sinänsä ilkeät kommentit haittaa. Haluan että vauva perheissä pystytään nauttimaan vauva-ajasta.
Toivottavasti blogini vinkeistä löytyy jatkossakin apua ihmisille. =)


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Rokotuksista ym

Tässäpä löytyi hyvä sivu, jossa on paljon myös paljon linkkejä eri lähteisiin:
Siinä on paaaljon tietoa. Varsinkin heille, jotka vielä epäilevät rokotusten hyötyä ja tehoa.

Vuosikaudet tehty töitä, että saataisiin lapsikuolleisuus mahdollisimman alas ja nyt jotkut porukat ovat keksineet, että rokotuksista olisi haittaa ja jättävät lapsensa rokottamatta. En ikinä asettaisi omia lapsiani semmoiseen vaaraan. Kurkkumätä, jäykkäkouristus, polio ym ovat tappavia tauteja, vaikka niitä hoidettaisiinkin hyvissä sairaaloissa. En ymmärrä oikein ajatusta, että eletään niin kuin ennen vanhaan.. Sillon kun lapsi ja äitikuolleisuus oli 50% ?
 
Artikkelissa perustellaan mm. että rokotusten ja autismin välillä ei ole mitään yhteyttä. Lisäksi kerrotaan, miten rokotuksilla pelastetaan miljoonien lasten henki joka vuosi. Rokotteista ei saa toksisia annoksia alumiinia. Äidinmaidossakin on enemmän alumiinia eikä tämä ole vauvalle vaaraksi. Moni rokotevastustaja perustelee että yleinen hygienia on vähentänyt tauteja. Toki se jonkin verran on, mutta viruksia ei niin vain tapetakaan.
 
Rokotteiden sivuvaikutukset ovat tiedossa ja niistä kerrotaan avoimesti. Riskit ovat älyttömän pienet.
Rokotteet ovat testatuimpia lääkkeitä maailmassa.
 
Jotkut luottavat laumaimmuniteettiin, eli jos esim. 97% lapsen ympärillä olevista ihmisistä on rokotettuja, lapsi on turvassa. Aika itsekästä ja typerää, sillä entäs jos matkustaakin ulkomaille jossa laumaimmuniteetti on 5%. Jos kaikki ajattelisivat näin, niin kohta laumaimmuniteettiahan ei olisi edes. Myös rokotus.fi sivuilta löytyy tietoa. Onneksi Suomessa harva jättää rokotukset ottamatta. Itse en ikinä altistaisi omia lapsiani riskiin saada kuolettava tauti. Aivan hullua.

Tässä vielä tietopaketti jonka kokosin:


Rokotus on terveydenhoidollinen toimenpide, jossa potilas altistetaan rokotteella taudinaiheuttamiskyvyltään tehottomiksi tehdylle virukselle tai bakteerille tai niiden rakenneosille. Tämä saa elimistön puolustusjärjestelmän tuottamaan vereen valkosoluja, jotka muistavat kyseisen taudinaiheuttajan. Näin potilas saa immuniteetin taudinaiheuttajaa vastaan sairastamatta varsinaista tautia. Suurin osa rokotteista on viruksia vastaan. Bakteereita vastaan on kehitetty antibiootit. Ne eivät toimi viruksia vastaan. 
 
Rokottaminen on ollut tehokas keino varsinkin tartuntatauteja vastaan. Kattavien rokotusohjelmien avulla isorokko arvioidaan maailmanlaajuisesti hävitetyksi ja esimerkiksi polio, tuhkarokko ja jäykkäkouristus tautitapauksia saadun vähennetyksi huomattavasti. Maailman terveysjärjestön (WHO:n) mukaan 25 tautiin on olemassa rokote, joka estää tai auttaa hillitsemään taudin leviämistä. Joskus tauti voi tulla päälle rokotetullekin, mutta taudinkuva on huomattavasti lievempi kuin rokottamattomalla.

Lasten rokotusohjelma
 
http://www.rokote.fi/lasten-rokoteopas/lasten-rokotusohjelma/
Kannattaa muistaa että ensimmäinen rokote tulee 2-3kk ikäiselle vauvalle. Sitä nuorempi vauva ei ole suojattu. Esim. hinkuyskää tapaa harvakseltaan pienillä vauvoilla. Varsinkin jos isä on armeijassa tai siellä töissä.
 
Nykyisin monen rokottamattoman lapsen pelastukseksi tulee hyvä tehohoito. Ilman sitä kuolleisuus olisi huomattavasti suurempi.  Kuntien järjestämiä valtion rahoittamia rokotuksia nimitetään yleiseksi rokotusohjelmaksi.  Rokotuksia voi ostaa myös itse apteekista, mutta näihin tarvitaan lääkärin resepti. Ulkomaan matkoja varten kannattaa tarkistaa suositeltavat rokotteet (mm. hepatiittirokotteet, malaria ym) rokote.fi sivuilta. Puutiaisaivokuumetta (punkeista) vastaan on rokote, mutta borreliaa vastaan ei ole olemassa rokotetta. Borrelia on bakteeritauti, johon löytyy tarvittaessa antibiootti. Antibioottia ei kuitenkaan aloiteta pelkästään sen vuoksi, että punkki on puraissut, sillä harva kehittää taudin.
HPV on kohdunkaulan syöpää estävä rokote nuorille tytöille. 

Laumaimmuniteetti
Väestön immuniteetti, joka estäessään tartuntataudin leviämistä voi suojata rokottamattomankin yksilön. Tämä tarkoittaa yleensä sitä että vähintään 95% väestöstä on oltava rokotettuna, jotta rokottamaton porukka on suojattuna. Rokottamaton ei tietenkään sairastu, jos ympärillä ei ole aktiivia virusta.

Rokotteet estävät vuosittain 2-3 miljoonan lapsen kuoleman. Vallitsevan lääketieteellisen näkemyksen mukaan rokotusohjelmien hyödyt ovat kiistattomia sekä rokotettavalle itselleen että koko yhteisölle. Esimerkiksi Suomessa, missä neuvolajärjestelmän ansiosta on kattava yleinen rokotusohjelma ja noin 92 prosenttia lapsista saa vapaaehtoisesti kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset, on monia hengenvaarallisia tauteja, kuten tuberkuloosi, kurkkumätä, jäykkäkouristus, tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko saatu hävitetyksi melkein kokonaan. Rokotusohjelmista huolimatta maailmassa kuoli vuonna 2002 noin 57 miljoonaa ihmistä sairauksiin, jotka olisi voitu estää rokotuksilla. 

Rokotteiden ei ole todettu aiheuttavan esim. tarkkaavaisuushäiriöitä! Välillä tuntuu että moni vanhempi ei nykyaikana ymmärrä, että lasten kuuluukin tietyllä tavalla olla vilkkaita. Ja lapsista tulee mahdottomia mikäli heille ei pidä rajoja. Käytöshäiriöt myös voivat olla merkki perheen sisäisistä ongelmista. Ei niinkään lapsen sairaudesta. Lapsen masennus voi myös oireilla käytöshäiriöinä.



Sikainfluenssarokote skandaali muutama vuosi sitten aiheutti kansassa paniikkia narkolepsia tapausten noustua esiin. Itsekin oli hoitamassa Oulussa lasten neurolla näitä tapauksia. Tämä rokote pääsi markkinoille liian aikaisin, koska kansa vaati rokotetta nopeasti ja tätä ei oltu tutkittu tarpeeksi. Lisäksi kaikkeen vaikuttaa toki vielä raha.

Hyödyt
Rokotusten vastaisessa kirjallisuudessa usein esitetään, että tartuntatautien määrä oli kääntynyt jo laskuun ennen laajamittaisten rokotusohjelmien käynnistymistä ja että syy tautien vähenemiseen, ainakin kehittyneessä maailmassa, olisi pääasiassa parantunut hygienia ja elinolot. Tämä pitää jossakin määrin paikkansa tuberkuloosin osalta, mutta ei esim. herkästi tarttuvien rokkotautien osalta. Vaikka hygienialla, antibiooteilla ja väljemmillä elinolosuhteilla on ollut osuutensa asiassa, tilastot osoittavat että rokotteilla on ollut merkittävä vaikutus. Esimerkiksi tuhkarokon yleisyydessä on ollut vuosien varrella jaksollista vaihtelua, mutta pysyvää ja merkittävää tapausten vähenemistä ilmeni vasta sen jälkeen kun tuhkarokkorokote otettiin laajamittaisesti käyttöön vuonna 1963. Haemophilus influenzae -bakteerin aiheuttamat vakavat infektiot lapsilla vähenivät kahdessa vuodessa lähes nollaan, kun Hib-rokotukset aloitettiin vuonna 1985.

Niissä kehittyneissä maissa, joissa rokotusohjelmasta on poistettu jokin rokote esimerkiksi sivuvaikutusepäilyjen vuoksi, vaikutukset taudin esiintymiseen ovat olleet erittäin merkittäviä. Britannia, Japani ja Ruotsi poistivat hinkuyskärokotteen rokotusohjelmasta 1970-luvulla. Pian sen jälkeen muun muassa Britanniassa alkoi laaja, yli 100 000 tapauksen hinkuyskäepidemia, joka vuoteen 1978 mennessä oli aiheuttanut 36 kuolemantapausta. Japanissa rokotettujen määrän lasku 70 prosentista 20–40 prosenttiin aiheutti hinkuyskätapausten lisääntymisen 393 tapauksesta (1974) 13 000:een (1979).

Rokotusten avulla on maailmasta hävitetty kokonaan isorokko, joka vielä vuonna 1970 vei kaksi miljoonaa ihmishenkeä vuodessa. WHO julisti taudin täysin hävitetyksi vuonna 1980. Isorokkoon ei ole olemassa parantavaa hoitoa, ja sairastuneista jopa 30 prosenttia menehtyi. Viimeinen tautitapaus todettiin vuonna 1977. Ennen isorokko surmasi joka seitsemännen eurooppalaislapsen. Isorokkovirusta on tallessa muutamassa laboratoriossa maailmassa.
Myös polio on lähellä hävitystä.

Haitat
Kuten kaikkiin lääkkeisiin, myös rokotteisiin liittyy haittoja. Toisin kuin monilla muilla lääkkeillä, ei rokotusten yhteydessä ilmeneviä ei-toivottuja vaikutuksia yleensä kutsuta sivuvaikutuksiksi vaan haittavaikutuksiksi. Rokotteiden haittavaikutukset ovat yleensä harvinaisia ja paljon epätodennäköisempiä kuin vastaavat haitat sairauksista, joita rokotteet torjuvat. Rokotusten lyhytaikaisia haittavaikutuksia voivat olla muun muassa kuumotus, punoitus, kipu, arkuus tai ärtyisyys pistosalueella. Yleisön huomio on jossain määrin siirtynyt tautien riskeistä rokotusten riskeihin, koska rokotteet ovat tehneet tartuntataudit harvinaisiksi.

Rokotevastaisuus
Rokotuksen vastustamista on esiintynyt jo menneinä vuosisatoina, mutta nykyaikana sen perustelut ovat muuttunut kahdenlaisiksi. Toisaalta epäillään, että rokotusten taustalla on taloudellisen hyödyn etsiminen, ja toisaalta katsotaan, että rokotuksilla on enemmän tai vähemmän vakavia haittavaikutuksia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kuten jo aiemmin tekstissä mainitsin.
Itse en altistaisi omia rakkaita lapsiani tappaville taudeille vapaaehtoisesti.
Vanhempien mielipide ei saa olla yhtä pätevä asia kuin tutkittu fakta. Julkisesti otan aika vähän kantaa asioihin, mutta tähän on pakko. Mielestäni lapsia pitäisi suojella rokotevastaisilta vanhemmilta. En sano että huostaanotto on ratkaisu, vaan informaatiota pitää lisätä. Joissain maissa ei pääse esim. kunnalliseen päiväkotiin/kouluun mikäli on rokottamaton lapsi. Minusta ei myöskään ole huono idea tehdä rokotteista pakollisia. Viime aikoina on puhuttu myös lapsilisän poistamisesta, mutta luulen että tämä ei tuo muutosta asiaan, vaan aiheuttaa suurempaa vastarintaa ja vihaa.
Rokotuksia pidetään yhtenä kustannustehokkaimmista terveysinvestoinneista.

Taudit
Tässä vielä eriteltynä taudit, jotka ovat Suomesta lähes hävitetty rokotusohjelman ansiosta.

Kurkkumätä (difteria)
Kurkkumätä on asetuksessa luokiteltu yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi. Yleisvaarallisen tartuntataudin tarttuvuus on suuri tai tauti leviää nopeasti. Kurkkumätä on bakteeritauti. Se tunnettiin ennen nimellä kuristustauti.  Kurkkumätä on ihmiskunnan historian suurimpia tappajia. Kun epidemia levisi kaupunkiin, se tappoi kymmenesosan väestöstä ja katosi. Uhreista suurin osa oli lapsia, koska näillä ei ollut suojaa aikaisempien kurkkumätäaaltojen pohjalta. Kurkkumädän merkitys alkoi vähentyä rokotusten tultua käyttöön 1920-luvulta (Euroopassa 1930-luvulta) lähtien. Myös hygienialla ja elintason paranemisella on ollut vaikutusta taudin vähenemiseen. Tauti tarttuu mm. syljen välityksellä. Bakteeri pesiytyy ja lisääntyy ihmisen nielussa, jossa se tuottaa paikallisesti toksiinia. Taudin kaikki oireet, niin nielussa kuin muissakin elimissä, johtuvat tästä myrkystä, joka kulkeutuu elimistössä verenkierron ja hermoston välityksellä. Kurkkumädän yleinen ensioire on nopeasti paheneva kurkkukipu. Siihen kuuluu usein myös kuumeilua, nielemisvaikeuksia ja turvotusta kaulassa ja kurkussa. Kun kurkkumätä etenee, bakteerin erittämä myrkky, difteriatoksiini, saattaa vahingoittaa munuaisia ja sydänlihasta. Pahanlaatuisessa tapauksessa nieluun ilmestyvät peitteet leviävät kitapurjeeseen ja pehmeään kitalakeen. Kurkunpään difteriassa tulehdus kohdistuu äänihuuliin. Turvotus voi olla vaikea, jolloin hengitys vaikeutuu ja voi seurata jopa tukehtumiskuolema. Potilaan parantuessa peitteet alkavat irtoilla limakalvosta. Tällöin on jälleen vaarana tukehtuminen.

Hinkuyskä
Bakteerin aiheuttama sairaus, jonka tyypillinen oire on puuskittainen yskä. Yskät saattavat kestää jopa kuukausia. Sairaus tarttuu ihmisestä toiseen pisaratartuntana. Hinkuyskä on tartuntakykyinen kuitenkin vain sen alkuvaiheissa. Maailman terveysjärjestön (WHO) arvion mukaan hinkuyskä aiheuttaa vuosittain 50 000 000 sairas- ja 300 000 kuolemantapausta. Vastasyntyneet ovat vaarassa, sillä heillä ei ole vielä rokotetta. Hinkuyskää tapaa Suomessa, sillä sitä tulee meille ulkomailta. Hinkuyskää vastaan on myös antibiootti.
 
Jäykkäkouristus (tetanus)
Hengenvaarallinen tauti, jonka tärkeimpiin oireisiin kuuluvat päänsärky, lihasten jäykkyys ja lihaskouristukset. Lihaskouristukset voivat olla niin kovia, että luut murtuvat. Jäykkäkouristusbakteeri elää etenkin mullassa ja ihminen voi saada tartunnan multaisista haavoista tai likaisista esineistä. Myös eläinten puremat voivat aiheuttaa jäykkäkouristusta. Itse tautia eivät aiheuta bakteerit, vaan näiden muodostamat myrkyt, jotka kulkeutuvat veren mukana hermostoon, ja aiheuttavat lihaskouristuksia. Jäykkäkouristus ei tartu ihmisestä toiseen. Se ei myöskään jätä varmaa immuniteettia. Jäykkäkouristusta hoidetaan immunoglobuliinilla (vasta-aine). Samalla hoidetaan potilaan haavat, jotka mahdollisesti ovat olleet kosketuksissa maan kanssa. Taudin ehkäisyyn on saatavilla tehokas rokote, mutta ellei sitä ole ollut käytettävissä, myös altistuksen jälkeinen profylaksia on mahdollinen. Mikäli rokotuksesta on yli 5v ja potilaalle tulee likainen haava, tulee rokote tehostaa (esim. työterveyshuollon tai päivystyksen kautta).
 
Polio
Lapsihalvaus. Viruksen aiheuttama tauti. Valtaosa tartunnoista on oireettomia ja useimmilla tartunnan saaneilla oireet ovat lieviä, kuten kuumetta, kurkkukipua ja huonovointisuutta. Vakavampia oireita kuten halvausta tai aivokalvontulehdusta esiintyy noin yhdellä prosentilla tartunnan saaneista. Halvaukseen sairastuneilla kuolleisuus on noin 5–10 %; puolet halvaukseen sairastuneista toipuu kokonaan ja lopuilla esiintyy pysyviä haittoja. Halvausoireita tartunnan saaneista arvioidaan esiintyvän yhdellä neljästäsadasta. Aikoinaan käytetty nimi "lapsihalvaus" tulee siitä, että tauti tarttuu noin 600 kertaa todennäköisemmin lapsiin kuin aikuisiin, joskin aikuisilla tauti on vakavampi.

Sikotauti (parotiitti)
Viruksen aiheuttama tauti. Oireita ovat kuume sekä sylkirauhastulehdus, joka aiheuttaa turvotusta ensin toisella puolen ja sitten toisella puolen kaulaa. Noin 40 prosenttia sairastaa sikotaudin täysin oireettomasti. Muutamalla prosentilla ainoana oireena on aivokalvontulehdus. Muita taudin komplikaatioita ovat aivokudoksentulehdukset ja kivestulehdukset. Kivestulehdus taas saattaa johtaa miehen hedelmättömyyteen
 
Tuhkarokko (morbiili)
Viruksen aiheuttama tauti. Taudin voi saada vain kerran elämässään. Tuhkarokon itämisaika on 9–11 vuorokautta, ja taudin ensioireisiin kuuluu korkea kuume, silmien punoitus, nuha ja yskä. 3–4 vuorokauden kuluttua rokosta kuume laskee ja samalla ilmestyy ihottuma. Ihottuma alkaa ylävartalolta. Se ei kutia yhtä paljon kuin esimerkiksi vesirokko. Tautiin kuuluu voimakas valonarkuus silmissä. Tuhkarokko voi aiheuttaa jälkitauteja, joista tavallisimmat ovat välikorvan tulehdus ja keuhkokuume. Virus saattaa vaurioittaa keskushermostoa, ja taudin pelätyin komplikaatio onkin aivotulehdus. Tuhkarokko voi myös hävittää immuunijärjestelmästä muistin, jolloin henkilö on alttiimpi jatkossa muillekin taudeille. Tuhkarokkokuolemat vähentyivät WHO:n mukaan vuosien 2000–2012 välillä 78 %. Kuolleisuuden väheneminen johtuu WHO:n mukaan vastustuskyvyn paranemisesta ja lasten rokottamisesta tuhkarokkoa vastaan. Rokotukset alkoivat Suomessa jo vuonna 1975.

Vihurirokko (rubella)
Virustauti. Se on yleensä taudinkuvaltaan lievä, ja joskus sen sairastaminen saattaa jopa jäädä huomaamatta. Vihurirokko voi tarttua myös äidistä istukan kautta sikiöön. Vaikka tauti on aikuisille suhteellisen vaaraton, voi se kuitenkin aiheuttaa sikiölle vihurirokko-oireyhtymän. Sen oireita ovat mm. poikkeuksellinen pienikokoisuus, pienipäisyys, keskushermoston vauriot, kuulovamma, sydänvika ja kehitysvammaisuus.
 
Hemofilus influenzae
Bakteeri. H. influenzae:n aiheuttamiin sairauksiin kuuluvat muun muassa aivokalvontulehdus, kurkunkansitulehdus (epiglottiitti), niveltulehdus (artriitti), välikorvatulehdus (otiitti), poskiontelotulehdus (sinuiitti), keuhkokuume ja sidekalvontulehdus. Kurkunkannen tulehdus oli aikoinaan pelätty, sillä ilman intubointia (hengitysputki suun kautta henkitorveen) lapsi usein kuoli siihen. Joskus jouduttiin tekemään myös trakeostomioita (viilto kurkusta henkitorveen).
 
Rota
Ennen rokotusta lastentautien osastot olivat epidemia-aikoina täynnä tipassa olevia lapsia. Käytävillä haisi rotavirus. Ilman nesteytystä lasten riski kuolla ripulitautiin on huomattavan suuri.
Afrikassa kuolee yhä miljoonia lapsia ripuliin ilman kunnollista ripulijuomaa tai suonensisäistä nestehoitoa.

Vesirokkorokote tulee mahdollisesti yleiseen rokoteohjelmaan aikaisintaan vuonna 2017.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Lahjoja opettajille ja tarhahoitajille

Hyvää palautetta kannattaa aina antaa, sillä sitä tulee joka paikassa ihan liian vähän. Toki negatiivistakin pitää antaa, jos on aihetta, mutta tämä yleensä tulee ihan automaattisesti. Ja negatiivisenkin palautteen voi antaa asiallisesti!
 
Vasta oli juttua eräässä lehdessä, jossa mies opettaja sanoi, ettei kestä lasten itse tehtyjä lahjoja ja ne ovat ihan turhia.. Ehkä tällaiset persoonat kannattaa tunnistaa ja jättää sitten ilman lahjaa. Mutta suurin osa esim. tarhahoitajista varmasti ansaitsee ainakin kortin. Minä olen niin onnellinen hoitajista ja opettajista, jotka ovat aina tehneet hyvää yhteistyötä meidän perheen kanssa! Hyvä hoitaja on arvokkaampi kuin kultakimpale.
 
Tässä nyt muutama vinkki mitä vois antaa. Mielestäni itse tehty on aina se paras enkä ikinä voisi väheksyä lapsen tekemään taideteosta. Eli itse tehty kortti on aina hyvä ja se usein riittää. Korttiin voi kirjoittaa asioita, joista opettajassa pitää.
 
Jos haluaa jotain muutakin antaa, niin esim. keksit ovat helppoja taiteilla lasten kanssa. Piparimuotteja voi käyttää myös kesällä ja tehdä esim. vaalean keksitaikinan. Keksit on näppärä koristella esim. kaupan valmiilla sokerikuorrutteella.
 
Itse tehdyt karkit ovat myös tosi arvokkaita, mutta toki myös valmismakeiset ovat aina hyvä lahja.
Itse painettu t-paita tai esim. käsipyyhe on myös kiva idea.
 
Jos opettajalla/ohjaajalla on tietty harrastus (esim. kalastus tai puutarhanhoito), kannattaa miettiä jotain pientä aiheeseen liittyvää (esim. siemenpussi tai koristeltu termospullo).
 
Askartelutarvikeliikkeistä löytyy myös paljon ideoita itse koristeltujen kynttilöiden tekoon.
Itse tehtyä saippuaa voi tehdä jo vähän vanhempien lasten kanssa.
 
Myös kiitoskakku, muffinit ja leivokset koko tarharyhmälle ilahduttaa varmasti kaikkia.
Tässä nyt vain muutamia ideoita. Lisää saa nakella kommenttikenttään.